Joulukalenterista, kuulumisia ja uusi poni perheeseen!

Niin sitä vaan joulu tuli ja meni ja siinä samalla myös koko joulukuu ja ihan yhdessä hujauksessa. Joulukalenteri-urakan jälkeen oli vähän sellainen kaikkensa antanut olo ja huomaamatta tulikin pidettyä blogihiljaisuutta melkein viikon verran. Aaton jälkeen oli todella omituista, kun joka päivälle ei enää ollutkaan kirjoitettavana tai viimeisteltävänä postauksia ja yhtäkkiä vuorokaudessa olikin monta tuntia aikaa ihan muihin juttuihin. Tämä ylimääräinen aika tulikin sitten otettua ihan rentoutumisen kannalta ja koko joulunaika menikin pitkälti leffoja tuijotellessa. Oli kyllä niin harvinaista herkkua kerrankin päästä kunnolla rauhoittumaan, kun normaalisti arki on vähän sellaista paikasta toiseen juoksemista.

Joulukalenteri onnistui ainakin kommenteista päätellen ihan yli odotusteni ja oli ihan mahtavaa kuulla, että siitä tykättiin! Toivoin teiltä aktiivisuutta kommentoinnissa ja sitä myös sain, mielettömän iso kiitos tästä! Toivottavasti kommentointi blogissa jatkuu samaan malliin myös nyt kalenterin jälkeen. :) Joulukalenterin tekeminen oli äärettömän mielenkiintoista ja sen myötä tuli muisteltua jo kauan sitten unohtuneita asioita. Samalla kaappien kätköistä löytyi myös vanhoja aarteita kuvien sekä hoitovihkojen muodossa.

Ennen joulukuuta mulla ei oikeastaan ollut vielä oikein tarkkaa kuvaa siitä millainen kalenteri tulee olemaan ja se muokkautuikin päivien edetessä sellaiseksi omanlaiseksensa. Suosituimmaksi aiheeksi nousivat postaukset hevoshistoriastani ja varsinkin Ipsistä ja Pausasta kertovat luukut herättivät paljon keskustelua. Postausta ratsastushistoriastani on toivottu jo kauan, mutta kynnys siitä kirjoittamiseen on ollut todella korkea ja vasta nyt olin valmis kertomaan koko tästä epäonnisesta matkasta. Syy haluttomuuteeni kirjoittaa on ollut yksinkertaisesti se, että olen jollain tavalla hävennyt tätä kaikkea. Hävennyt tyhmyyttämme, hävennyt sinisilmäisyyttämme Ipsin ostossa, hävennyt Pausan ostoa ja sitä kuinka annoimme itseämme kohdella, mutta kaikista eniten olen hävennyt sitä, että epäonni on seurannut minua kerta toisensa jälkeen. Välillä olen ajatellut ja tuntenut olevani vain iso vitsi muiden hevosihmisten keskuudessa, tyttö jonka jokainen hevonen hajoaa tavalla tai toisella kerta toisensa jälkeen. Polli, Pausa, Kinkku ja viimeisimpänä vielä Fanny. Olen yrittänyt ja tehnyt kaikkeni hevosteni eteen, mutta se ei siltikään ole riittänyt. Vähän hölmöltähän se tuntuu hävetä asioita, joihin ei oikeastaan ole pystynyt vaikuttamaan, mutta se tunne on ollut mielessä päällimmäisenä.

Moni on ihmetellyt miten jaksan tämän kaiken jälkeen vielä yrittää ja Onnin ostaessani minulta kysyttiinkin monesti miten uskallan vielä ostaa hevosen. Vastausta en oikein tiedä itsekään, kai tämä jonkinlaista hulluutta onkin. Joku viisaampi olisi varmasti jo heittänyt hanskat tiskiin ja luovuttanut. Omalla kohdallani ongelma on vain se, että tämä on ainut asia mitä haluan tehdä. En osaa olla ilman hevosta. Lisäksi uskon, ettei epäonneni voi jatkua loputtomiin, pakkohan sen on joskus loppua. Toivottavasti jo tällä kertaa ja saan nauttia Onnin kanssa monista yhteisistä onnellisista vuosista.

Tämän enempää en kuitenkaan höpise enää joulukalenterista tai sen aiheista, vaan seuraavaksi ajattelin kertoa vähän siitä miten meidän joulukuu on mennyt. Normaaleja kuulumis tai treenipostauksia en tässä kuussa kirjoitellut, sillä halusin keskittää kaiken huomioni luukkuihin, mutta onhan tässä välissä jotain sentään ehtinyt tapahtuakin. Treenien osalta ei kerrottavaa juurikaan löydy, sillä Onni jäi "talvilomalle" vähän kuun vaihteen jälkeen. Tarkoitus oli jättää O lomalle vasta vuoden vaihteessa, mutta päädyin aikaistamaan lomaa, kun hevonen ei vaan ratsastaessa tuntunut enää kovin hyvältä. Kun ei suju, niin silloin ei suju ja turha olisi ollut lähteä hakkaamaan päätä seinään. Hyvää tekee pieni lomailu silloin tällöin nuorille hevosille ja ainakin Onnin kohdalla loma teki todella tehtävänsä.

Loman aikana ruuna pääsi hierojan käsittelyyn ja jumia löytyi vähän sieltä sun täältä, lanneselän alue varsinkin oli taas todella kireä. Ei siis ihme, ettei ratsastettavuus ole hiponut pilviä. Samaan syssyyn syötin vielä Psyllium-kuurin, joka sekin oli pitänyt tehdä jo pidemmän aikaa. Reilut pari viikkoa meni poissa satulasta ja tänä aikana O juoksi pari kertaa liinassa ja pari kertaa vapaana maneesissa, aika rentoa elämää siis. Takaisin työnteon pariin palattiin vajaa pari viikkoa sitten ja meno on huomattavasti sujuvampaa kuin ennen lomaa. Kovemmat pakkaset viime ja tällä viikolla saivat Onnin vähän pinkeämmäksi, mutta muuten se on tuntunut paljon paremmalta ja jotenkin mieleltäänkin tasaisemmalta. Työmotivaatio ruunalla on myös ollut ihan huipussaan, joten kaikin puolin näyttää hyvältä tällä hetkellä.

Tämä kuukausi toi eteen myös yhden yllätyksen ja sen seurauksena meidän perheen ponitilanne muuttui kertaheitolla. Iivarin myymisestä oli ollut puhetta jo jonkin aikaa ponin alkaessa käydä Iinalle pieneksi, mutta myynti tulikin eteen hieman aiottua aikaisemmin. Iinan kaverilta loppui innostus ratsastukseen ja tämän kaverin ponia sitten tarjottiin Iinalle, kun tiedossa oli, että isompaa ratsua ollaan jossain vaiheessa lähdössä etsimään. Tästä seurauksena welsh B-ruuna "Poppis" siirtyi Iinan omistukseen päivää ennen joulua ja elämää katsotaan eteenpäin nyt uuden poni-kaverin kanssa. (P:stä kirjoittelen vähän kattavampaa postausta vielä myöhemmin.) Iivari laitettiin myyntiin heti asioiden alkaessa selkiytyä ja poni menikin kaupaksi alle viikossa. Huhhuh, mitä käänteitä!

Menoa ja meininkiä on siis viime viikkoina riittänyt, joten mielenkiinnolla odotan mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti ei kuitenkaan enää vaihtuvia ratsuja tässä perheessä ihan hetkeen... ;)

Tämän vuoden puolelle tuskin ehdin enää blogin ääreen istahtaa, joten tässä vaiheessa toivotan teille kaikille OIKEIN HYVÄÄ ALKAVAA VUOTTA 2015! :)

Joulukalenterin 24.luukku: Joulu

Nyt olisikin vuorossa enää joulukalenterin viimeinen luukku, joka avautuu joulukuvien merkeissä. 

Toivon, että kalenteri on ollut mieluinen ja onnistuin kirjoittamaan teitä kiinnostavia postauksia. :)

Näiden kuvien myötä toivotamme Onnin ja enkeliponin kanssa teille kaikille oikein ihanaa ja rauhallista joulua! <3

Joulukalenterin 23.luukku: Millainen meidän normaalin päivän treeni on?

Joulukalenterin 23.luukussa ajattelin kertoa vähän millainen on meidän normaali ratsatuskertamme Onnin kanssa ja mitä tehtäviä siihen sisältyy.

Maneesiin mentäessä menen joko suoraan selkään tai vaihtoehtoisesti talutan pari kierrosta kumpaankin suuntaan ja menen selkään vasta sitten. Muutaman pitkin ohjin kävellyn kierroksen jälkeen alan kerätä ohjia tuntumalle, mutta tässä vaiheessa ohjat pysyvät vielä ns. puolipitkinä. Taivuttelen isoilla ympyröillä ja Onnin sen hetkisestä mielentilanteesta riippuen saatan tehdä muutaman pysähdyksen. Joinain päivinä ruunalla alkaa keittää heti pysähdyksiä pyydettäessä ja tällöin jätän ne suosiolla välistä ja palaan asiaan myöhemmin. Hetken kuluttua lyhennän ohjia ja alan tehdä erilaisia väistöjä. Alkukäynteihin saattaa parhaimmillaan kulua jopa puoli tuntia, mutta keskiverto aika normaalisti on n.15-20min.

Alkukäyntien jälkeen siirryn suoraan laukkaan, joka tapahtuu vähän pidemmällä ohjalla ja kevyessä istunnassa. Yleensä pyörin pääty-ympyrällä. Hetken aikaa laukattuani istun alas, lyhennän ohjia ja alan vaatia Onnilta jo vähän enemmän työntekoa. Tämän jälkeen teen usein jonkin aikaa siirtymisiä askellajien välillä sekä sisällä ja sen jälkeen treeni jatkuu miten milloinkin, normaalisti erilaisia väistöjä ja siirtymisiä tulee kuitenkin tehtyä läpi ratsastuksen. Joinain päivinä painotan laukkaa ja ravia ei näinä päivinä välttämättä tule juuri ollenkaan ja joinain päivinä taas pääpaino on ravissa, jolloin laukkaa saattaa tulla vain jokusen ympyrän verran.

Lähtiessäni tekemään normaalia sileän treeniä en yleensä mieti ennen ratsastusta mitä tulen tekemään ja mihin asioihin kiinnitän sillä kerralla erityisesti huomiota, sillä nämä asiat selviävät Onnin kanssa aina vasta selässä, kun näkee ruunan sen hetkisen fiiliksen. Jos O tuntuu jo alkujaan kärsimättömältä tai muuten huonolta jätän suosiolla siltä päivältä vaikeammat asiat pois ja siirrän niiden treenaamisen toiseen kertaan. En halua alkaa tieten tahtoen kinaamaan ruunan kanssa tällaisina päivinä, vaan haluan pitää nuoren hevosen työnteon mahdollisimman mieluisena, että into ja motivaatio säilyvät. Tämä ei kuitenkaan tietysti tarkoita sitä, ettei Onni koskaan joudu tekemään mitään sille vaikeaa, mutta mahdollisuuksien mukaan tällaisiin asioihin palataan sellaisina päivinä, kun O:lla on suituisampi mielentila jo heti alkujaan. Onnille ihan vaan perus oikein kulkeminen ja esimerkiksi taipuminen ovat jo sen verran haastavia asioita, että näistä pääsemme keskustelemaan joka päivä ihan riittävästi ilman, että tarvitsee lähteä hakemaan vaikeammista tehtävistä lisäkeskustelun aihetta.

Loppuraveja

Joka päivä ratsastessani tavoittelen luonnollisesti sitä, että saisin Onnin ratsastettua mahdollisimman hyväksi. Pyrin aina lopettamaan onnistumiseen tai muuten hyvään hetkeen, joista palkitsen O:n antamalla sille ohjaa ja ravaamalla tämän jälkeen rennosti eteen alas. Hetken ravailun jälkeen jäljellä ovatkin enää loppukäynnit, jotka talutan yleensä aina maastakäsin. Alkukäyntien lisäksi olen tarkka myös riittävistä loppukäynneistä ja normaalisti käveltyä tuleekin lopuksi vartin verran.

Pituutta ratsastuskerralle tulee yleensä 1h 15min-1,5h. Huonon päivän osuessa kohdalle saattaa joskus mennä lähemmäs kahtakin tuntia, sillä en halua lopettaa ennen kuin Onni kulkee edes suunnilleen niin kuin sen haluan kulkevan. Tällaisia päivä, kun mikään ei meinaa sujua on onneksi melko harvoin.

Millainen teidän normaali ratsastuskertanne on?

kuvat © Iida Aro

Joulukalenterin 22.luukku: Hevosen hyvinvoinnista - ne pienet asiat

Hevosen hyvinvointi koostuu monesta eri asiasta, joista tärkeimpiä ovat muun muassa oikenlainen ja riittävä ruokinta sekä treenin ja levon sopiva suhde toisiinsa. Tässä luukussa en kuitenkaan paneudu sen paremmin näihin edellä mainittuihin osa-alueisiin, vaan niihin usein pieniin ja jonkun mielestä ehkä turhiinkin asioihin, joita itse teen oman hevoseni hyvinvointia lisätäkseni tai minimoidakseni vammoja/vaivoja.

Ensimmäinen ja tärkein asia on heinän anto ennen liikutusta. Yhden mahahaava-hevosen kanssa eläneenä haluan monimoida riskit siihen, että Onni saisi kyseisen vaivan ja tästä syystä ruuna ei koskaan liiku tyhjällä mahalla. Normaalisti käyn heittämässä O:lle tarhaan pienen määrän heinää heti tallille tullessani ja siivoan sen jälkeen karsinan. Siivouksen jälkeen haen Onnin sisälle ja nappaan kainalooni mahdollisesti jäljellä olevat heinät, joita ruuna saa mutustaa karsinassa vielä kuntoonlaiton aikana.

Meidän tallilla hevoset saavat heinät kolme kertaa päivässä ja tapanani on jättää Onnille pieni kasa heinää myös karsinaan, jotka se saa illalla syödä sisälle tullessaan, eikä päiväheinien ja iltaheinien väli jää näin turhan pitkäksi.

Kuolaimien pesu
Tämä asia opetetaan jo heti ratsastuskoulussa ja on ainakin itselleni päivänselvää, että kuolaimet pestään joka liikutuksen jälkeen, mutta monelle asia ei tunnu olevan yhtä tärkeä.

Suojien putsaaminen
Harjaan Onnin suojat joka liikutuksen jälkeen, ettei suojien sisäpuolelle jää hiekkaa, joka mahdollisesti hiertäisi ikävästi.

Putsien käyttö talvella
Onnin saadessa hokit kenkiin syksyllä tulevat meillä samantien myös putsit jalkoihin. Syynä tähän on hokinpolkemien välttäminen.

Heinää aina kuljetuksissa
Kuljetus on hevoselle aina hieman stressaavaa, vaikka se näyttäisikin suhtautuvan siihen kuinka coolisti, joten Onnilla on aina heinää trailerissa. Tähänkin syynä mahavaivojen ehkäisy.

Arnika ja kylmäys
Onni jumiutuu helposti lihaksistostaan ja meillä on tästä syystä Arnika ahkerassa käytössä. Normaalisti tulee käytettyä joka päivä selän alueelle ja useimmiten myös taka -ja sisäreisiin.

Hyppäämisen jälkeen kylmään aina jalat vedellä tai laitan Arnikaa.

Porkkanavenytykset
Tehdään normaalisti joka päivä, joskus saattaa jäädä joku päivä välistä. Tälläkin pyritään saamaan lisää notkeutta ja paikkoja pysymään auki.

Pehmusteet
Onni on klipattu, joten tästä syystä meillä käytetään lampaankarvapehmustetta satulavyössä talvisin. Jonkun mielestä ehkä turhaa, mutta itse haluan, että hevosella on mahdollisimman miellyttävää olla varusteissaan.

Kainaloiden ihon "suoristus" ennen ratsastusta
En edes tiedä mistä tämä tapa on itselleni tullut, mutta jo vuosia olen suoristanut ennen ratsastusta hevosen kainoloiden ihon venyttämällä kummankin etujalan vuorotellen eteen. Tekeekö joku muu tätä vai olenko ainoa? :D

Kuulostivatko tapani teidän mielestä turhilta tai hölmöiltä? Onko teillä jotain tällaisia pieniä tapoja, joilla pyritte lisäämään hevosen hyvinvointia? 

Joulukalenterin 21.luukku: Onnin kehitys kesästä tähän hetkeen

Onni on tällä hetkellä ollut omistuksessani reilu viisi kuukautta ja joulukalenterin 21.luukkuun olen koonnut kuvia ruunan kehityksestä näiden kuukausien ajalta.

Alku oli melko hankalaa, kuten kesäisistä postauksistakin ehkä käy ilmi ja oikeiden nappuloiden etsimiseen meni tosi kauan. Rehellisesti sanottuna ensimmäisen kuukauden aikana tuli mietittyä kerran jos toisenkin, että haukkasinkohan nyt vähän turhan ison palan ja riittävätkö taitoni sittenkään Onnin kanssa. Kahden koeratsastuksen jälkeen tiedossa toki oli, että O on haastava ratsastaa, mutta kotona tuli silti vähän yllätyksenä kuinka haastava se sitten vasta osasikin olla, kun lähdettiin vaatimaan vähän enemmän, kuin koeratsastustilanteen ympäri kenttää eri askellajeissa tapahtuvaa pyörimistä. 

Alkuun Onni painoi kädelle ihan järkyttävän paljon ja pidätteet menivät kuuroille korville. Ensimmäinen tehtävä ruunan kanssa olikin saada se odottamaan ja ymmärtämään, ettei ole kiire mihinkään. Laukannostot olivat myös tosi vaikeita, varsinkin nosto oikealle oli työn ja tuskan takana.  Ero vasemman ja oikean laukan välillä oli myös huomattava ja vasen oli selvästi huonompi. Näiden lisäksi Onni oli myös todella vino. 

Kuvia Heinäkuulta

15.7

23.7

23.7

Elokuu

2.8

Koko kesä meni oikeastaan siihen, kun opettelin ratsastamaan Onnia. Elokuun lopussa alkoi vihdoin tuntua siltä, että aloin saamaan edes jonkinlaista käsitystä siitä miten ruunaa pitää ratsastaa ja yhteistyö alkoi sujua huomattavasti paremmin. O ei enää painanut kädelle ja nyt se jäi hetkittäin jopa liian hitaaksi ja muuttui vähän Diesel-malliksi Nooran sanoja lainatakseni, mutta mieluummin näin päin kuin kokoajan alta pois juokseva ja apuja vastustava ratsu. Laukannostot alkoivat myös tässä vaiheessa olla todella paljon parempia T:n valmennuksissa teettämien tehtävien jälkeen ja ero laukkojen välillä alkoi muutenkin tasaantua.

24.8

Syyskuu

7.9

Syyskuussa yhteistyö jatkoi paranemistaan ja uskalsin alkaa pikkuhiljaa katsella kisoja, joissa pääsisimme aloittamaan kisauramme. Kuun lopussa starttasimme Karkkilassa Helppo C:1-luokan tuloksella 64,75% ja sijoituimme neljänsiksi.

Lokakuussa kävimme Tuuloksessa seurakoulukisoissa ja saimme C-merkin kouluohjelmasta 64,4% ja sijoituimme tällä kolmansiksi. 

Näihin aikoihin alkoi vähän vaikeampi vaihe ratsastuksessa ja tasaisesti nousseen kehityksen jälkeen tuli pieni taantumavaihe. 

Marraskuu

13.11

Ja tuoreimmat kuvat Marraskuun lopulta

 © Iida Aro

Loppuraveja

Kun nyt katson tästä viisi kuukautta taaksepäin ymmärrän vasta konkreettisesti, miten hurjasti Onni on tänä aikana kehittynyt. Kun hevosen näkee ja sitä ratsastaa joka päivä tulee usein sokeaksi muutoksille, eikä niitä huomaa kuin vasta silloin, kun alkaa ihan tosissaan miettimään ja kelaamaan aikaa taaksepäin. 

Tällä hetkellä Onnin ratsastettavuus on parantunut huomattavasti siitä mitä se oli aloittaessamme. Edelleenkään ruunaa ei silti voi sanoa millään lailla helpoksi. Ratsastus on jatkuvaa opettelua ja tasapainottelua herkän ja reaktiivisen hevosen kanssa, joka osaa olla jo edellä mainittu diesel-malli, mutta myös kuumuu herkästi ja vetää helposti herneen palkoja kauniiseen valkoiseen nenäänsä. En vieläkään voi sanoa, että osaisin ratsastaa O:lla, mutta opin päivä päivältä enemmän ja ymmärrän Onnia paremmin.

 Alkuun verrattuna O on suoristunut hyvin ja vinous on enää pientä kesään verrattuna. Myöskään laukoissa ei ole enää huomattavaa eroa. Perusongelma Onnilla on alusta asti ollut jäykkyys ja tämän asian parantamiseksi teemme kokoajan töitä. Ruuna on saanut paljon lisää voimaa, jaksaa kantaa itsensä paremmin ja lihastakin on vihdoin alkanut viime aikoina olemaan havaittavissa.

Muutos, joka tässä ajassa on tapahtunut on jonkun silmään ehkä vain pientä, mutta omasta mielestäni olemme tehneet jo valtavan harppauksen eteenpäin. Onni on varmasti vaikein koskaan ratsastamani hevonen, mutta juuri tästä syystä koen sen ratsastamisen olevan todella opettavaista ja palkitsevaa, enkä vaihtaisi ruunaa mihinkään. Työtä on vielä paljon edessä, eikä se varmasti koskaan lopu kesken, mutta odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

"Kaikkein vaikeimmilla hevosilla on sinulle eniten annettavaa." - Lendon Gray

Lopuksi vielä rakennekuvat, näettekö te näissä eroa?

Heinäkuu

Joulukuu

Joulukalenterin 20.luukku: Muutama julkaisematon kisavideo sekä video maastoesteiltä

Kysellessäni toiveita joulukalenterin luukkuihin yhtenä toiveena oli saada nähdä erilaisia videoita Fannysta ja Onnista. Itseltäni löytyy videoita harmittavan vähän kuvaajan puutteesta johtuen ja yleensä ne vähätkin videomateriaalit päätyvät heti tänne blogin puolelle, mutta muutaman julkaisemattoman pätkän onnistuin löytämään Fannysta, kun kaivelin omaani, sekä Iinan youtube-tiliä. 

Ensimmäisenä video Equiluxxin harjoitusestekisoista elokuulta 2013. Nämä olivat meidän ensimmäiset yhteiset kisat ja menokin on vähän sen mukaista. Poni kyllä suoriutui kaikinpuolin aivan loistavasti.

Postauksen kyseisistä kisoista voi käydä halutessaan lukemassa täältä.

Seuraavaksi video Aulangolta, jossa kävimme hyppäämässä 70cm ja 80cm syyskuussa 2013. Nämä kisat olivat meidän toiset yhteiset kilpailut ja Equiluxxin harjoituskisojen jälkeen ensimmäiset ns. "oikeat kisat" eli seurakisat. Muutoksena edellisiin kisoihin erilliset verkka-ja kisakentät, joka tuottikin ponille pienen kulttuurishokin 70cm luokassa. Jo ennen radan aloittamista kamalan järkytyksen tuottivat kentän laidalla olevat muurilaatikot ja näitä piti sitten kytätä joka kerta tuossa päädyssä kenttää ollessa. Alkuradasta poni oli tosi jännittynyt ja kaikille esteille mentiin kiemurrellen tyylillä menenkö-enkö mene-menenkö, mutta loppuradasta jo ainakin omaan silmään ihan kivannäköistä menoa. 

Näiden kisojen 80cm oli yksi parhaista koskaan ratsastamistani radoista ja edelleen harmittaa mielettömän paljon, että kuvaaja unohti ottaa videota tältä toiselta radalta. 

Postaus kisoista löytyy täältä.

Viimeisenä vielä pieni pätkä Keravan maastoestetreeneistä. Nuo puunrungot näyttivät omaan silmääni ihan jäätävän isoilta ja tuo pieni hauta se vasta pelottava olikin. Olin aivan varma ettei Fanny huomaa koko hautaa ja putoaa sinne katkoen kinttunsa, mutta hengissähän siitä sitten kuitenkin selvittiin. Älkää välittäkö kuskin äänitehosteista. ;) 

Täällä vielä postausta kyseiseltä reissulta.

Ihania muistoja. Iso ikävä.

Joulukalenterin 19.luukku: Kehityksestä ratsastajana ja ratsastamiani muiden hevosia

"Yksikään hevosen selässä vietetty hetki ei ole hukkaan heitetty" - Sir Winston Churchill 

Harrastuksen alkuaikojen epäsäännöllisten ratsastelujen jälkeen koitti vaihe, jolloin hevosen selässä olosta ei tuntunut saavan tarpeekseen. Mitä enemmän opin, sitä enemmän laji kiinnosti ja sitä myöten myös halu oppia lisää kasvoi kasvamistaan. 

Saadessani ensimmäisen oman hevoseni Ipsin ja päästyäni sen kanssa hieman valmentautumisen makuun kävi selväksi mitä tältä harrastukselta haluan; kehittyä niin hyväksi kuin mahdollista ja päästä kilpailemaan resurssien sallimissa rajoissa. Tiedostin jo tuolloin, että omilla lähtökohdillani ei kannattaisi haaveilla isoista kisoista tai isoista luokista, mutta halusin edetä niin pitkälle kuin pystyisin.

Joulukalenterin aiemmista luukuista olette saaneet lukea hevoshistoriastani, joka ei varsinaisesti ole mennyt ihan putkeen. Epäonnea on mahtunut tälle matkalle enemmän kuin tarpeeksi ja välillä en ole itsekään tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Kaikki vastoinkäymiset eivät tulleet edes ilmi kirjoittamistani luukuista, mutta sanottakoon sen verran, että klinikalla on meidän trailerilla käyty aiempina vuosina varmasti useammin kuin kilpailuissa ja hevosen kuntouttaminen on tullut tutuksi.

Minulla on ollut 11vuoden ajan kahta taukoa (6kk ennen Kinkkua ja 8kk ennen Fannya) lukuunottamatta kokoajan omia tai ylläpitohevosia, mutta tuosta ajasta iso osa on mennyt ratsastuksen sijaan hevosten sairaslomailuun. Halu kehittyä ratsastajana on ollut kuitenkin kokoajan kova ja kuten jokainen varmasti tietää niin ratsastamaan ei opi kuin ratsastamalla, joten olen mennyt ilomielin jokaisen tarjotun hevosen selkään. Alkuvuosina omien hevosteni sairastellessa saatoin joutua olemaan useammankin kuukauden putkeen ratsastamatta jos sopivia liikutettavia ei sattunut olemaan näköpiirissä, mutta sen jälkeen tilanne on onneksi ollut parempi ja olen välttynyt tauoilta.

Anna kisoissa Launosissa

Yhteen aikaan kävin useamman vuoden ratsastamassa tuttuni myyntihevosia ja poneja ja tuolloin ratsukseni osui yhtä sun toista kaviokasta. Useimmat poneista olivat vasta perusasiat osaavia ja kaikinpuolin raakileita, mutta joukkoon mahtui myös kokeneempia menijöitä. Näistä erityisesti mieleen ovat jääneet haflinger-tamma Anastasia eli Anna ja Staldbakkens Beloperone eli Veera, joiden kummankin kanssa ehdin tehdä töitä pidemmän aikaa.

Anna oli Suomeen tullessaan 6-vuotias ja vielä aivan projekti. Ensimmäistä kertaa ratsastaessani tammalla se oli suoraan sanottuna ihan kamala. Toisella kerralla jotain kuitenkin tapahtui ja alla tuntui yhtäkkiä olevan täysin eri hevonen. Tämän jälkeen A kehittyi ihan hurjaa vauhtia sileällä ja myös esteet tuntuivat olevan sille alusta asti aika helppo juttu, vaikkei poni ollut aiemmin hypännyt. Ihan mahtava ja kapasiteetikas tamma, jonka varmasti olisin ostanut omakseni jos en olisi omistanut hevosta tuolloin. Annan kanssa ehdin hypätä pari pikkuluokkaa seuratasolla ennen kuin se myytiin.

Veera taas oli jo kokeneempi 15-vuotias new forest, joka oli Tanskassa kisannut jonkin verran esteitä. Kiva ja simppeli tamma, josta päällimmäisenä on jäänyt mieleen se, että V:llä oli mielettömän helppo hypätä. Varmasti helpoin koskaan hyppäämäni hevonen heti Hopan jälkeen. Veeran kanssa pääsimme hyppäämään ensimmäiset kisat jo aika pian sen jälkeen kun olin alkanut ratsastaa sitä ja näissä kisoissa V pääsikin yllättämään minut kieltämällä laineelle, jonka tämän seurauksena melkein hyppäsin yksikseni. Seuraavissa kisoissa olin oppinut tuntemaan tamman jo paremmin ja näissä kisoissa saimmekin tehtyä hyvän ja tasaisen 0-0 suorituksen 70cm luokassa ja jäimme vain hieman sijoituksesta. Veera meni kaupaksi melkein heti näiden kisojen jälkeen.

Riihimäki 25.9.2010

Riihimäki 25.9.2010

Tässä vielä video kyseisestä radasta. Pahoittelut huonosta laadusta, halusin kuitenkin jakaa tämän, kun se sattui koneen kätköistä löytymään. 

Linkki videoon

Muita ratsastamiani hevosia, joiden kanssa olen tehnyt pidempään töitä ovat olleet pv-ruuna Preemu, piensh-ruuna Loisto-Kamu ja blogissakin esiintyneet risteytysponi-ruuna Leevi ja tilasto-tamma Seela.

Preemu

Preemua aloin vuokrata heti Pausan lähdön jälkeen ja sen kanssa tulikin treenattua ahkerasti seuraavan puolen vuoden ajan. P oli koulupainotteinen ja sillä oli hypätty vain vähän, mutta dressagen ohella otimme sen kanssa ohjelmaan myös säännöllisen hyppäämisen. Ehdimme käydä ruunan kanssa pyörähtämässä kaksissa kisoissa hyppäämisen merkeissä, joista tuloksena ensimmäisistä kisoista jännittynyt rata jokusen puomin kanssa ja toisista kolmas sija. Preemu oli myynnissä oikeastaan koko sen ajan, kun sitä ratsastin ja omistaja yritti sitä kovasti minulle kaupata, mutta tuolloin P oli omaan makuuni liian koulupainotteinen, joten ruuna jäi ostamatta, vaikka siitä paljon tykkäsinkin.

Seelaan tutustuin 2011 etsiessäni ratsastettavaa Kinkun saikkuillessa mahansa takia ja siitä lähtien olen käynyt ratsastamassa tammaa säännöllisen epäsäännöllisesti. Alkuun kävin useamman kerran viikossa, mutta oman hevoseni tultua kuntoon minun hommani on ollut viime vuosina lähinnä hyppääminen silloin kun olemme saaneet aikataulut sopimaan S:n omistajan kanssa.

Kamua ratsastin jonkin aikaa vuonna 2012, kun Kinkku paranteli taas mahaansa. Ruunan kanssa ehdin käydä jonkin verran Akin valmennuksissa ja startata kerran sekä koulu- että estekisoissa, mutta homma kaatui lopulta siihen, ettei Kamu ollut kovin innokas matkustaja. Lastaaminen kesti yleensä sekä tullessa, että mennessä tunnista puoleentoista tuntiin, joten tilanne ei ollut kovin ideaali. Muuten Kamu oli kuitenkin kaikin puolin oikein mukava tapaus ja sillä oli ilo ratsastaa.

© Maria Järvinen

© Maria Järvinen

Harley eli Leevi onkin blogia kauemmin lukeneille tuttu poni ja postauksia tästä kirjavasta otuksesta löytyy paljon viime vuoden puolelta, sekä jonkin verran myös tältä vuodelta. Leeviä aloin ratsastaa melkein heti Kinkun myytyäni ja ponin kanssa tulikin kisattua 2013 koulupuolella useampi startti ja estepuolellakin pari kisaa. Näiden lisäksi kävimme Vermon kansallisessa poninäyttelyssä, jossa Leevi sijoittui kolmanneksi. Fannyn ostettuani Leevin ratsastelut jäivät hyvin satunnaisiksi, mutta F:n loukkaannuttua keväällä palasin taas tutun kirjavan kyytiin ja ratsastin Leeviä alkukesään asti. Tänä vuonna pyörähdimme huhtikuussa yksissä kisoissa, joissa sijoituimme C:ssä neljänsiksi.

Mukavasti olen siis viime vuosina päässyt ratsastamaan myös muita hevosia omieni lisäksi ja tästä kiitän todella paljon näiden hevosten omistajia. Kehittymisen kannalta on todella tärkeää, että pääsee ratsastamaan paljon erilaisia hevosia ja tälläkin hetkellä mielelläni ratsastaisin O:n lisäksi muitakin, mutta vuorokauden tuntien ollessa rajalliset panostan tällä hetkellä kaiken liikenevän aikani Onniin.

Ratsastatteko te paljon erilaisia hevosia?

Joulukalenterin 18.luukku: Ajatuksia ja pohdintaa lajivalinnasta

Olen viimeisen muutaman vuoden ajan pähkäillyt lajisuuntautumistani ratsastuksen saralla, mutta en ole päässyt asian suhteen oikein mihinkään lopputulokseen. Nuorempana esteet tuntuivat olevan se oma juttu ja hyppääminen olikin parasta mitä tiesin, mutta sen jälkeen tilanne on vaihdellut. Hopan jälkeen estetouhuja tuli jatkettua vielä Pollin sekä Pausan kanssa ja Kinkkukin oli estehevonen sen ostaessani, mutta jossain vaiheessa huomasinkin yllättäen löytäväni itseni useammin valkoisten aitojen sisältä, kuin esteradalta.

Kiinnostukseni kouluratsastukseen syttyi salakavalasti monen asian summana. Olen aina valmentautunut ahkerasti myös koulupuolella ja niin tein myös Kinkun kanssa. Jossain vaiheessa huomasin kuinka paljon ruuna oli mennyt eteenpäin sileällä ja sen myötä halusin saada hevosen aina vain herkemmäksi ja pehmeämmäksi. Lisää motivaatiota antoivat tietysti myös tuomareiden hyvät palautteet koulukisoista.

Viimeinen ratkaiseva tekijä päälajin vaihdossa oli kuitenkin se, kun siirryin nykyisen toisen valmentajani S:n oppilaaksi talvella 2011-2012. S painottaa opetuksessaan todella paljon perusratsastusta ja tuolloin ymmärsin oikeasti ensimmäistä kertaa sen, että ihan jokainen askel pitää ratsastaa. Tajusin kuinka vähän oikeasti osasin ja halu kehittyä ja oppia lisää kasvoi kerta kerralta. Noilla tunneilla sain hevosen toimimaan paremmin kuin koskaan aiemmin ja halusin kokea tätä tunnetta lisää. Ne muutamat täydelliset askeleet, jotka pikkuhiljaa pitenivät pidemmiksi pätkiksi, mikään ei ollut hienompaa.

Fannyn ostaessani kaikki ovet lajivalinnan suhteen olivat taas auki ponin osoittaessa lahjoja sekä este -että koulupuolelle ja aloin taas miettiä kumpaan lajiin haluaisin painottaa. Enää ei tuntunutkaan täysin selvältä, että päälaji olisi koulu, vaikka Kinkun kanssa siitä niin kovasti innostuinkin. Jossain vaiheessa koin jopa pienimuotoista ahdistusta siitä, kun en osannut päättää kumpi se oma lajini olisi. Melkein jokainen kilpaileva ratsastaja tuntuu olevan joko este tai kouluratsastaja (vain näistä kahdesta lajista puhuttaessa), mutta itselläni tämä valinta ei koskaan oikein ole tullut luonnostaan, vaan on vaihdellut vähän kausittain. Fannyn kanssa päätin treenata ja kilpailla painottamatta sen kummemmin kumpaankaan suuntaan ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Päästessäni pitkästä aikaa esteradoille se tuntui ihan huikean hyvältä ja esteratsastaja sisälläni nosti hieman päätään. Seuraavassa onnistuneessa kouluvalmennuksessa olin kuitenkin jo taas sitä mieltä, että se oli parasta maailmassa. Välillä mielipiteeni saattoi vaihdella jopa päivittäin. Pitkä-aikaisena haaveenani oli aina ollut myös päästä joskus kokeilemaan maastoesteitä ja Fannyn kanssa pääsinkin toteuttamaan tämän haaveeni viime syksynä, kun kävimme Keravalla maastoestetreeneissä. Järjettömän kivaa touhua ja salaa aloin unelmoida myös joskus kenttäkisoissa starttaamisesta.

Kun viime kesänä lähdin etsimään uutta hevosta piti siis löytää allround-tyyppinen tapaus, jonka kanssa pystyisi harrastamaan kumpaakin lajia. Moni kokeilemani hevonen oli selkeästi joko este tai kouluhevonen, mutta Onnin kohdalla näytti vihdoin lupaavalta. Ruunalla oli liikettä koulupuolelle ja myös hypätessä se tuntui varsin mukavalta (joskin vielä vihreältä), joten O oli juuri sitä mitä etsin. Totuus hyppäämisen suhteen tuli kyllä ilmi heti alkuun, niin kuin täällä blogissakin olen kirjoitellut ja oikeastaan tuolta kesästä asti olen jossain määrin kaiken aikaa miettinyt tuleeko Onnin kanssa olemaan mitään tulevaisuutta estaradoilla.

Kieltäminen on yksi niistä asioita, joita inhoan ylitse kaiken. On stressaavaa kun joka esteellä (tai vaikka jo puomilla tai kavaletilla...) joutuu miettimään, että meneeköhän hevonen tällä kertaa yli vaiko ei. Pausa romutti vuosia sitten itseluottamukseni esteillä totaalisesti enkä vieläkään osaa suhtautua kieltoihin normaalisti, vaan pidän niitä suunnilleen maailman loppuna. Jokainen, joka on joskus ratsastanut tai omistanut hevosen, joka kieltää aina tietää todennäköisesti mistä puhun. Kinkun kanssa sain itseluottamustani todella paljon takaisin ja opin taas nauttimaan hyppäämisestä, mutta Onnin kanssa ollaankin taas menossa ihan päinvastaiseen suuntaan. En koe olevani esteillä kovin taitava ratsastaja ja hyppäämisen mennessa huonosti alan aina kyseenalaistaa taitojani entisestään. Ongelmista johtuen hypyt ovatkin meidän osalta viime aikoina jääneet todella vähiin ja olen pohtinut mitä tämän asian suhteen tekisin. Omasta mielestäni paras vaihtoehto olisi, jos saisin jonkun kokeneemman ratsastajan hyppäämään Onnin kanssa joksikin aikaa, mutta harmikseni en oikein tunne ketään sopivia henkilöitä. (Jos jollain on hyviä ehdotuksia, niin niitä otetaan ilomielin vastaan, paikkakuntana Riihimäki.)

Tällaisia asioita olen jo pidempään pyöritellyt mielessäni ja tässä tilanteessa olen todella kiitollinen siitä, etten ole löytänyt itselleni sitä yhtä ja ainutta lajia. Jos vaikeudet esteillä jatkuvat Onnin kanssa ja tuntuu ettei hyppääminen ota sujuakseen, niin minulle ei tuota ongelmia siirtyä kisaamaan vain koulua. Jos näin käy pysyvät esteet tietysti edelleen jossain määrin mukana ohjelmassa, sillä pidän tärkeänä sitä, että treeni on mahdollisimman monipuolista, joten pelkäksi dressage-väännöksi ei meidän elämä tule muuttumaan. ;) Mitään ei tietenkään pysty vielä sanomaan varmaksi minkään osalta, joten katsellaan rauhassa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos hyvin käy, niin ehkä Onni vielä jonain kauniina päivänä löytää sisältään rohkean suuren estehevosen. ;)

Oletko Sinä koulu vai esteratsastaja ja onko valinta jo alun alkaen tullut ilman miettimistä luonnostaan?