sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 7.luukku: Meidän perheen muut ponit II: Iivari ja Frida

Joulukalenterin 7.luukussa seuraa jatkoa meidän perheen muiden ponien esittelylle.
Jos aiemmin julkaistu Wilman esittely on jäänyt huomaamatta, niin sen pääsee lukemaan täältä.

Cloudberry Ivanhoe

Welsh sektio A (Mountain)
S. 26.5.2005

i. Verdrefavr Ifor
e. Goldencoast Night Moon


Cloudberry Ivanhoe eli tutummin Iivari tuli meidän perheeseen samalla kaavalla kuin Wilma eli vähän niin kuin vahingossa. W:n alkaessa jäämään Iinalle pieneksi oli tarkoituksena alkaa katsella uutta isompaa ponia, mutta ennen kuin etsintä pääsi oikeastaan edes alkamaan tarjosi meitä kumpaakin valmentava S tätä omistamaansa welsh-ruunaa Iinan uudeksi ratsuksi. Iivari oli jo vanha tuttu, sillä se asui samalla tallilla kuin meidän muutkin hevoset ja Iina oli ratsastanut ponia silloin tällöin jo pidemmän aikaa, joten ei liene yllätys, että omistajanvaihdospapereitahan siinä jo hetken päästä kirjoiteltiin ja Iivari muutti perheeseen marraskuussa 2013. Myös Iivarin kohdalla taustalla oli koko kesä laitumella oloa ja muutenkin vain satunnaista käyttöä jo useamman kuukauden ajan, joten tässäkin tapauksessa Iina pääsi taas kunnonkohotus hommiin.



Iivari on kaunis kuin karkki ja Wilmaan verrattuna todella osaava. Poni on tiettävästi kisannut aiemmin Helppoa B:tä ja pieniä luokkia esteillä, joten se oli oikein sopiva valinta Iinan seuraavaksi ratsuksi. I:n kanssa Iina on päässyt treenaamaan taas astetta tavoitteellisemmin ja tällä kertaa on kyydissä pysymisen sijasta voinut keskittää kaiken huomionsa itse ratsastukseen, Iivari kun ei omista Wilman kaltaista temppu-kokoelmaa. ;) W:n jälkeen Iinan mielenkiinto on kääntynyt enemmän kouluratsastuksen puolelle, mutta myös pieniä esteitä Iivari pääsee hyppelemään silloin tällöin.

Yhteistä kisauraa kaksikko on ehtinyt tehdä vasta kahden startin verran ja vuosien kisatauon jälkeen poni oli radoilla vielä hieman jännittynyt. Ensi vuonna kisailut jatkuvat uusien haasteiden parissa.




Frida

s.1989

suku tuntematon


Frida on jo kunnoitettavaan 25-vuoden ikään ehtinyt shettis-mummo, joka on meillä loppuelämän ylläpidossa. Poni on vanha tuttu jo yli kymmenen vuoden takaa, sillä se on ollut puoliksi meidän äidin omistuksessa tuolloin muutaman vuoden ajan. Frida ostettiin läheiseltä ratsastuskoululta sen ollessa aika viimeisillään kantavana ja kuukausi-pari muuton jälkeen syntyi valloittava poni-varsa Viivi. Viivin isästä ei ollut mitään tietoa, sillä Frida oli saapunut Suomeen vasta vähän ennen myyntiä, mutta selvää on, ettei isä ainakaan shettis-kokoa ollut, Viivistä kasvoi nimittäin  n.120cm korkea.

Myös Frida ja Fanny olivat tuttuja jo ennen kuin ponit tänä kesänä muuttivat meille kotiin, sillä ne ovat asuneet samaan aikaan myös meidän edellisessä tallissa. Fanny syntyi vajaa vuosi Viivin jälkeen ja tämä kaksikko viettikin yhdessä muutaman vuoden tästä eteenpäin ollen kuin paita ja peppu.

Kesä 2005
Kesä 2005, Fanny ja Viivi
Äiti myi osuutensa Fridasta sen toiselle omistajalle muistaakseni niihin aikoihin, kun myimme edellisen tallimme ja nyt monen mutkan ja vaiheen kautta poni jotenkin kummasti eksyi meille ylläpitoon reilu vuosi sitten. Ikä ei mummoa vielä paina ja alkuun se veikin Iinaa pitkin maneesia kuin märkää rättiä, mutta nyt meno on jo kutakuinkin hallittua. ;) Frida on todella reipas ratsastettava ja varsinkin hypätessä se on kuuma kuin mikä! Vuosi sitten syksyllä Iina starttasi ponin kanssa raviohjelman meidän tallin kisoissa ja sieltä napsahtikin heti voitto, tarkemmin sanottuna tuplavoitto, jossa toisina osapuolina olimme me Fannyn kanssa. Postaus kyseisistä kisoista löytyy täältä.


Kesä 2014, Iivari ja Frida lähdössä kotiin
Tällä hetkellä Frida on enää kevyessä käytössä ja Iina harrastaa sen kanssa lähinnä sunnuntai-ratsasteluja ilman satulaa peltoilun merkeissä ponin mielen virkistykseksi. Kovin monia vuosia Fridan kanssa tuskin on enää odotettavissa sen korkean iän huomioon ottaen, mutta niin kauan kuin tuttu pilke sen silmäkulmassa säilyy saa poni vielä nauttia elostaan. :)

4 kommenttia: