perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 12.luukku: Mitä Onni syö?

Kysellessäni toiveitanne joulukalenterin luukkuihin eräs lukijoista toivoi postausta Onnin ruokinnasta, joten sitä olisi luvassa tässä 12.luukussa.

Onnin ruokintaa sivusinkin vähän jo jossain aiemmassa postauksessa, mutta kirjoitellaanpas nyt vähän tarkemmin, että mitä tuo heppanen oikein syö ja minkä takia. 

Oma käytäntöni ruokinnan suhteen on, että se yritetään pitää mahdollisimman simppelinä. En ole koskaan oikein ollut monesta kymmenestä eri purkista syöttäjä, vaan olen pyrkinyt pitämään purkkien määrän mahdollisimman vähäisenä ja muutenkin välttämään turhia lisiä. Jotkut ovat sitä mieltä, että ruokinta pitäisi laskea tarkalleen netistäkin löytyvillä laskureilla, mutta itse toimin sen mukaan miltä hevonen näyttää. Ruokaa annetaan sellaisia määriä, mikä näyttää olevan tarpeen.


Heinä on tietysti kaiken ruokinnan perusta ja sitä saa mielestäni syöttää paljon. Onnin ruokavalioon kuuluu sekä esikuivattua, että kuivaheinää. 

Väkirehuna O:lla on tällä hetkellä kaura, jota se saa litran aamulla ja 1,5 litraa illalla. Viime aikoina olen kuitenkin pohtinut kokeilevani kauran tilalla jotain muuta rehua, sillä tahtoisin saada vähän vertailukohtaa sille, miten mikäkin rehu Onnin kohdalla toimii. Kaura sinänsä ei ole tuottanut mitään ongelmia, mutta kun O ei ole minulla olo aikanaan muuta syönyt, niin tahtoisin tietää onko joku rehu sen kohdalla vielä kauraakin parempi. 


Kauran ja heinän lisäksi Onnin ruokavalioon kuuluu Greenline, jota se saa litran illalla. Onni oli tullessaan aika hoikka poika, eikä siihen vieläkään tartu "ylimääräinen" turhan helposti, joten Greenlinen avulla ruuna on pyöristynyt mukavasti. Greenlinellä on myös suotuisa vaikutus ruuansulatukselle sen runsaan sulavien kuitujen määrän vuoksi ja runsaan valkuaissisällön ansiosta se on hyödyksi myös lihasmassan kehittämiselle.

Näiden lisäksi Onni saa ratsastuksen/liikutuksen jälkeen puuron, johon tulee pellavaa, kivennäistä, BE-vitamiinia ja öljyä. Pellavaa ruunaa saa mahan kunnossa pysymiseksi, kivennäistä varmistamaan tarpeellisen kivennäis- ja hivenaineiden saannin sekä BE-vitamiinia tukemaan lihasten ja hermoston toimintaa. Öljy taasen on loistava energialähde kauran ohella ja sen avulla pysyy vielä karvapeite ja mahakin kunnossa.

Puuro sekoitusta vaille valmiina tarjoiltavaksi
Kuten tekstistä ehkä kävikin ilmi, niin Onnin ruokinta on suunniteltu mahdollisimman mahaystävälliseksi. Ruuna on osoittautunut hieman herkkämahaiseksi ja ruokinnan avulla pyrin ennaltaehkäisemään vatsavaivoja, joita löytyy nykyään valitettavan suurissa määrin hevosilta.

Tällaisella ruokinnalla meillä mennään tällä hetkellä ja varsin toimivalta on vaikuttanut. Hevonen jaksaa työskennellä hyvin ja viime aikoina myös lihaskasvua on ollut havaittavissa mukavasti.

Miten te ruokitte hevosianne, oletteko enemmän simppelimmän ruokavalion kannalla vai löytyykö tallilta suurempikin purkkiarmeija? :)
  

6 kommenttia:

  1. Simppelillö mekin mennään :D! Onnilla lähes sama ruokailu kun mun pollella, tosin Dodo syö kaikki yhtenä puurona. Löytyy greenlinea ja pellavat meiltäkin. Kauran tilalla meillä on mysli, joka sisältää hiven- ja kivenknäisaineet + vitamiineja. Öljyn takia syötän lisänä E-vitamiinia. Ihanaa etten ole ainut joka raahaa öljyä lidlistä :D ! Saan melkoisia katseita kun raahaan aina vähintään 5 pulloa kerralla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, öljyt haetaan totta kai Lidlistä! Mä en ole vielä kehdannut raahata kerralla kahta pulloa enempää, joten toistaiseksi olen säästynyt pitkiltä katseilta... :D

      Poista
  2. Itse suosittelen kokeiltavaksi racing regularia, halpa säkki ja tuo massaa hyvin hevoselle, tuntuu olevan myös nirson hevosen mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon vinkistä, pitääkin tutkia millainen rehu tuo on! :)

      Poista
  3. Melko yksinkertaisilla pöperöillä ja hevosien kuntoa seuraillen mennään täälläkin. Ylimääräisiä purkkeja koitan välttää, muutama lisäravinne purkki löytyy mutta nekin ihan syystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli samat käytännöt ruokinnan suhteen löytyy sieltäkin. :)

      Poista