Vihruilemassa

Viime  viikon tiistaina pääsin toista kertaa moikkaamaan Anua sekä hänen suomenhevostammojaan Vihrua ja Elviiraa, joista kirjoittelinkin blogissa jokunen viikko sitten. Sanoin jo ensimmäisellä kerralla kyläillessäni, että olen käytettävissä mihin tahansa apua vain tarvitsee ja tällä kertaa hommiin pääsikin Vihrun lisäksi myös Elviira. Lapsihevosella oli ohjelmassa sen ensimmäinen ohjasajokerta ja voi kuinka viisas tuo pieni hevonen olikaan! Se meni lähes kuin vanha tekijä ja yllätti iloisesti niin tämän avustajan kuin omistajansakin. Elkku ei ollut moksiskaan ajo-ohjista tai muutenkaan mistään takanaan tapahtuvasta toiminnasta ja pysähdykset sekä liikkeelle lähdöt sujuivat lähes poikkeuksetta ohjien päässä olevan Anun toimesta. Aika käsittämättömän fiksu lapsi! Treenihetki pidettiin luonnollisesti lyhyenä ja hetken kuluttua reipas Elkku pääsikin takaisin laitumelle, josta mukaan vuorostaan lähti Vihru.

Kuntoonlaiton jälkeen suuntasimme kentälle ja alkukäyntien ajan höpötettyämme aloin verkkailemaan Vihrua ja tunnustelin miltä heppanen tällä kertaa tuntuu. Uutta hevosta ratsastaessa toinen kerta on jo huomattavasti ensimmäistä kertaa helpompi ja nyt oli alusta asti enemmän sellainen olo, että vähän jo ehkä tiesi paremmin mitä siellä selässä oikein pitää tehdä. Hetken ravailun jälkeen otin laukkaa ja laukassa tulikin tehtyä aika paljon töitä tällä kertaa. Totesin jo ensimmäisellä kerralla Vihrun vertyvän laukan jälkeen aika kivasti ja niin tälläkin kertaa, hevonen lyheni noin puoli metriä ja tuli muutenkin kaikin puolin mukavammaksi ratsastaa. Tehtiin nytkin vaan ihan perusjuttuja ja Vihrukainen oli jo paljon vetreämpi kuin viimeksi ratsastaessani. Kivaa oli taas ja on tuo Vihru vaan niin sellainen hyvän mielenhevonen, että ratsastuksen jälkeenkin hymyilytti vielä pitkään. Kiitos Anulle taas tuhannesti! :)

Ennen Vihrun ratsastusta ei ollut jokuseen viikkoon tullut ratsastettua ollenkaan lukuunottamatta yhtä käyntimaastoa Poppiksella ja kyllä sen vaan alkaa huomaamaan kuinka ratsastuksessa tarvittavat lihakset eivät enää meinaa toimia vanhaan malliin ja kroppa ei enää tottelekaan niin kuin ennen. Edelleen on tuumailun alla, että miten tätä harrastusta haluan jatkossa harrastaa ja tästä syystä mitään vakituisia hevoskuvioita ei ole vieläkään. Hevosen selkään kiipeän aina kun joku ihana ihminen minut omansa kyytiin päästää ja tällä mennään ainakin nyt. Pää on täynnä ajatuksia tämän aiheen suhteen, mutta luotan siihen, että tämäkin asia selkenee ajan kuluessa.

P.S. Kuka uskoisi, että Vihrulla on säkäkorkeutta vain n. 150cm? En minä ainakaan, kun kuvia katsoessa tämänkin pituinen ratsastaja näyttää joistakin kuvakulmista melkoiselta poniratsastajalta. :D