3 vuotta sitten, kun unelmat toteutuivat

Tasan kolme vuotta sitten oli vihdoin koittanut päivä, jota olin odottanut enemmän kuin mitään muuta. Päivä, jonka en olisi uskonut toteutuvan edes hurjimmissa unelmissani. Saisin takaisin jotakin maailman tärkeintä.

Tätä edeltävät tapahtumat tuntuivat suoraan kohtalon sanelemilta. Joulukuussa olin myynyt edellisen hevoseni ja päättänyt jatkaa harrastustani ilman omaa hevosta. Kukaan ei uskonut, että pysyisin kauaa hevosettomana, mutta itse olin varma päätökseni pitävyydestä. Uteluihin vastasin ettei uutta hevosta ole tulossa, koska tässä maailmassa on vain yksi hevonen jonka ostaisin, mutta se tuskin tulee koskaan olemaan myynnissä. Tuo hevonen oli vain joitain kuukausia aiemmin muuttanut uuteen kotiin ja ajattelin, ettei uusi omistaja varmasti myy sitä. Hevonen oli tietysti Fanny.

Joskus elämässä kuitenkin tapahtuu täysin ennalta arvaamattomia asioita ja joitakin kuukausia tästä eteenpäin sain sähköpostia. Fanny olisi mahdollisesti tulossa myyntiin ja tiedusteltiin olisiko minulla halua tai ylipäätään mahdollisuutta ostaa sitä takaisin. Päätöstä ei varsinaisesti tarvinnut miettiä sekuntiakaan, hyvästellessäni Fannyn vajaa neljä vuotta aiemmin päätin, että jos ikinä tässä maailmassa tulisi tilanne, että saisin ostettua sen takaisin en miettisi hetkeäkään.

Sovimme että menen katsomaan Fannya ja joitakin päiviä myöhemmin suuntasimme äidin kanssa kohti Poria. Perhoset kutittelivat mahan pohjassa ja matka tuntui kestävän ikuisuuden. Perille päästessä vastassa oli se sama pieni hölmöläinen kuin aina ennenkin, maailman paras poni. Rapsuteltiin, höpötettiin ja ratsastettiin. Ensimmäinen kunnon ratsastus omalla kasvatilla tuntui upealta, siitä oli tullut niin hieno. Kotiin lähtiessä sanoin miettiväni asiaa, yritin tolkuttaa itsellenikin, että mieti nyt joka suunnasta haluatko lähteä taas mukaan tähän ikuiseen huolehtimiseen ja murehtimiseen, jota hevosen omistamiseksikin kutsutaan. Ei auttanut järkeily, eikä auttanut mikään muukaan, sydän oli tehnyt päätöksen jo kauan sitten.

Kymmenen pitkää ja loputtomalta tuntuvaa päivää, niin kauan kesti, että auto saatiin jälleen suunnata kohti samaa määränpäätä. Tältä reissulta ei kuitenkaan tarvinnut palata tyhjin käsin, sillä trailerissa oli kimpale kultaa. Olin unelmoinut Fannyn takaisin saamisesta vuosia ja nyt se vihdoin tapahtui. Muistan vieläkin kuinka pitkin päivää jouduin nipistelemään itseäni, kun varmistin tapahtuiko kaikki ihan oikeasti. Tuo päivä oli yksi elämäni onnellisimmista ja sitä seuraavat kuukaudet olivat elämäni parasta aikaa. Fannyn kanssa kaikki oli erilaista, sitä on mahdotonta edes yrittää selittää.

Vaikka kuinka olisin tahtonut muuta ei meidän yhteistä tarinaamme ollut tarkoitettu kovin pitkäksi. Siitäkin huolimatta miten kaikki päättyi en ole katunut hetkeäkään sitä, että ostin Fannyn takaisin. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä jonka sain ponin kanssa viettää.

15.7.2013

Tuona samaisena päivänä kolme vuotta sitten syntyi myös tämä blogi. Blogi, jonka oli tarkoitus kertoa meidän yhteisestä matkastamme kohti ääretöntä ja sen yli. Sivukaupalla muistoja maailman rakkaimmasta ponista, en voi kuin kiittää siitä aivopierusta, jonka seurauksena päätin aloittaa kirjoittamisen.

Kolme vuotta, samaan aikaan niin pitkältä ja lyhyeltä tuntuva aika. Paljon on tapahtunut, ehkä liikaakin. Elämä on muuttunut, blogi on muuttunut. Kiitos sinulle siellä, joka olet ollut matkassa mukana, sinulle joka olet tsempannut ja myötäelänyt vastoinkäymisissä ja suruissa, sinulle jolta olen saanut vertaistukea, sinulle joka olet ilahduttanut kommenteillasi, kiitos. <3