Kiitos kaikesta Leevi

Olen ratsastanut viimeksi syksyllä, eli reilusti yli puoli vuotta sitten. Talvi meni jälleen helposti hevosten perään haikailematta, mutta arvelin hevosikävän ilmoittelevan itsestään kevään mittaan. Kevään tultua mitään ei kuitenkaan tapahtunut, suurimpana syynä tähän oli varmasti työn ohella aloittamani koulu, jonka johdosta olen pysynyt lievästi sanottuna kiireisenä. Yhtenä alkukesän päivänä tuo tuttu ikävä kuitenkin ilmoitti itsestään ja parin viestin jälkeen olin sopinut tallitreffit kenenpä muun kuin Leevin ja Leevin ihmisen kanssa. Kävin rapsuttelemassa ponia, haistelemassa hevosen tuoksua ja puhuttiin, että tulisin ratsastamaan joku päivä.

Tuota ratsastusta ei koskaan ehtinyt tapahtua. Joitakin päiviä vierailuni jälkeen avasin facebookin ja ensimmäisenä feedissäni oli päivitys, joka sai sydämeni pysähtymään. Kuvassa oli Leevi yhtä komeana kuin aina ennenkin, mutta tekstissä kerrottiin ponin nukkuneen pois. Tuijotin päivitystä epäuskoisena, päässäni pyöri vain, ettei tämä mitenkään voi olla totta. Juurihan olin joitakin päiviä aikaisemmin silittänyt ponin vielä talven jäljiltä pörröistä karvaa ja nyt se oli poissa. Kyyneleet valuivat poskilleni, kun tieto alkoi iskeytyä tajuntaan.

Leevin omistaja soitti myöhemmin. Poni oli sairastunut äkisti. Leevillä oli viimeisten vuosien aikana suhteellisen paljon terveysongelmia, joista suurimpana näistä muutama vuosi sitten sairastettu paha kaviokuume, josta toipuminen oli pitkään hyvin epävarmaa. Kuin ihmeen kaupalla poni kuitenkin tervehtyi, mutta jo silloin tehtiin päätöksiä, että seuraavan isomman ongelman osuessa kohdalle alettaisiin tehdä päätöksistä vaikeimpia. Kukaan tuskin arvasi, että näiden päätösten aika tulisi näin pian. Suurinta rakkautta on osata päästää irti, kun sen aika on ja Leevin ihmiset tekivät kunnioitettavan päätöksen päästäessään ponin laukkaamaan sateenkaarisillalle.

Meidän yhteinen taipaleemme Leevin kanssa ehti kestää reilu viitisen vuotta. Vaikka suurin osa tuosta ajasta oli melko harvoin tapahtuvaa yhdessä treenaamista ostettuani omia hevosia ehti ponista tulla todella tärkeä. Myös iso osa parhaimmista hetkistäni hevosten parissa tuli koettua juurikin Leevin ja sen ihmisten kanssa. Näistä hetkistä ja yhteisistä reissuista ei naurua puuttunut ja haluankin kiittää sydämeni pohjasta, että sain olla mukana Leevin elämässä, nämä muistot säilyvät ikuisesti.

Poni, jonka touhuille saatiin nauraa vatsalihakset kipeinä. Poni, jolta ei ikinä puuttunut pilkettä silmäkulmasta. Poni, joka opetti vuosien aikana enemmän kuin olisin ikinä voinut arvata. Poni, joka tuntui joka kerta niin tutulta ja turvalliselta, oli edellisestä tapaamisesta sitten kuukausi tai vuosi. Poni, joka toi elämääni ihmisiä, joita ilman ei elämän solmuista olisi selvitty. Poni, joka ei koskaan unohdu. Kiitos kaikesta Leevi, hyvää matkaa ♥