Fannyn poismenosta tulee tänään kuluneeksi tasan kaksi kuukautta.
Joulukalenterin 9. luukussa muistellaan matkaa, jonka saimme ponin kanssa kulkea yhdessä.
451 päivää onnea, iloa, surua ja kaikkea siltä väliltä.
451 päivää onnea, iloa, surua ja kaikkea siltä väliltä.
Heinäkuu
15.7 Maailman onnellisin päivä, Fanny saapunut juuri uuteen kotiinsa. |
Ensimmäisien päivien ratsastuksia, käyttöohjeet lievästi vielä kadoksissa. Poni oli tässä vaiheessa täysin turta suusta ja kyljistä. |
Loppukuusta mukaan alkoi tulla myös muutamia ihan hyviä pätkiä |
28.7 Ensimmäistä kertaa maastoesteitä, SUPER-PONI<3 |
Elokuu
13.8 Ensimmäinen estevalmennus. Fanny yllätti sekä kuskin, että valmentajan hyppäämällä kuin vanha tekijä, vaikka kokemusta ponilla ei pitänyt olla nimeksikään. |
Koulusatulan osto, jonka myötä yhteistyö lähti ottamaan huimia edistysaskelia |
Ensimmäiset kisat, 60cm Equiluxxilla. Fanny yllätti jälleen positiivisesti, puhdas rata ilman pienintäkään epäröintiä ja sijoitus 4/16. |
Syyskuu
22.9. Raviskan kisat, poni heittäytyi possuksi ja kielsi ensimmäistä kertaa ikinä. Sarja vihreillä mörkölaatikoilla osoittautui ylivoimaiseksi ja matka tyssäsi siihen sekä 70cm, että 80cm luokassa. |
22.10 Fannyn elämän ensimmäiset koulukisat, seurakisat omalla tallilla. Raviohjelmassa tuplavoitto Iinan ja Fridan kanssa ja helppo C:1 toinen sija. |
28.10 Klinikkareissu turvottelevien kintereiden takia, ei löydöksiä, kotiin tuomisena mielenrauha |
Marraskuu
3.11 Tuuppailua sumussa |
10.11. Ensimmäiset koulukisat vieraalla tallilla, seurakoulu Jokelassa. Toinen sija helppo C:1 luokassa tuloksella 71% |
Joulukuu
Aurinkoisen päivän kuvailuja |
Joulu<3 |
Tammikuu
Helmikuu
Maaliskuu
Aamulenkit kevätauringossa <3 |
Bankettijumppaa |
30.3 Viimeinen liikutus, juoksutus vain joitain tunteja ennen onnettomuutta |
Huhtikuu
Onnettomuuden jälkeen. Karsinalepoa ja kylmäystä. Tylsistynyt poniini. |
Ensimmäinen ulkoilu kolmeen viikkoon. |
25.4 Kontrolli klinikalla |
Toukokuu
Kesäkuu
Muutto kotiin |
Heinäkuu
Elokuu
Syyskuu
Lokakuu
Fabricia
19.2.2005 - 9.10.2014
<3
Kaunis ja koskettava postaus. Elämä on epäreilu ja vie rakkaimmat ensin :'(
VastaaPoistaKiitos. Niinhän se tuntuu tekevän. :/
PoistaKauniita kuvia <3
VastaaPoistaKiitos Inka! :)
PoistaVoi että, olitte niin kauniita yhdessä. Ihan kuin luotuja :)
VastaaPoistaKiitos ihanista sanoista Erika. <3
Poista