Joulukalenterin 13.luukku: Hevosen etsimistä ja löytämistä - Pausa

13.luukussa jälleen jatkoa hevoshistoriaani, aiemmat postaukset luukuissa 1, 5, 10 ja 11.

Pollin jälkeen oli aika alkaa etsiä jälleen omaa hevosta ja parin kokeilun jälkeen löytyi lupaavalta kuulostava 12-vuotias pv-tamma Pausa, joka oli tutun tutulla myynnissä. Tamma oli tullut Venäjältä muutamaa vuotta aikaisemmin ja kisannut sen jälkeen omistajansa kanssa jonkin verran esteitä 90-100cm tasolla, kunnes omistaja oli siirtynyt isompiin luokkiin. Tämän jälkeen Pausa jäi pääasiassa vuokraajansa ratsastettavaksi. Jossain vaiheessa tämä vuokraaja oli lopettanut ja mennessämme katsomaan Pausaa se olikin ollut useamman kuukauden vain oloneuvoksena ja palauteltu liikutukseen vasta ihan hetki sitten.

Tärkeimmät kriteerini hevosta etsiessä tuolloin olivat luonne ja hyppyvarmuus. Halusin kiltin ja ongelmattoman hevosen, jonka kanssa on mukava harrastaa. Pausan luvattiin täyttävän nämä kriteerit paremmin kuin hyvin, joten kokeilureissulle lähdettiin odotukset korkealla.

Ensivaikutelma tammasta oli, että se on äärettömän kiltti. Ihastuin tamman luonteeseen laittelessani sitä kuntoon ja toivoin tietysti, että se olisi myös mukava ratsastaa. Kentälle päästyämme Pausa ei sitten ihan niin kamalasti säväyttänytkään, tammaa ei nimittäin oltu siunattu kovinkaan kummoisilla liikkeillä. Ravi oli lyhyttä ja jotenkin kovin tönkköä, käynti passimaista, eikä laukkaakaan voinut kehua. Tamma oli kaikin puolin jäykän oloinen, mikä ei toki ollut ihmekään pitkän lomailun jälkeen, joten huono ratsastettavuus laitettiin sen piikkiin.

Hypätessä Pausa oli todella varma ja ilman epäröintiä sujuivat niin vesimatto, kuin kaikki muutkin esteet. Tammalla oli hyvä fiilis hyppäämiseen ja sillä oli mukava hypätä, joten pähkäilin mitä sen suhteen pitäisi tehdä. Lopulta päädyin uskomaan ja toivomaan, että myös jäykkyys ja puutteet sileäpuolella saataisiin korjattua säännöllisen treenin myötä, joten sovimme omistajan kanssa Pausan tulevan meille kotiin koeajalle.

Aluksi tamma oli todella kankea ratsastaa, mutta säännöllisen ja vaihtelevan liikutuksen sekä hierojan käsittelyjen jälkeen se alkoi vaikuttaa hieman paremmalta. Edelleen liike kuitenkin pysyi jäykkänä ja töksähtelevänä. Jonkin ajan kuluttua pääsimme hyppäämään ensimmäiset kisamme, joista nappasimme heti sijoituksen toisesta luokasta. Hyppäsimme vielä toiset kilpailut, joista niistäkin palasimme kotiin ruusukkeen kanssa ja tämän jälkeen Pausalle tehtiinkin kliininen ostotarkastus. Kuviin emme katsoneet olevan tarvetta, sillä tamma oli kuvattu pari vuotta aiemmin myyjän mukaan puhtailla papereilla eikä se kuulemma ollut sairastellut yhtä niveltulehdusta lukuunottamatta, joten Pausan saadessa nollat taivutuksista ja muutenkin "terveen paperit" se siirtyi minun omistukseeni.

Ilo uudesta hevosesta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä pari-kolme kuukautta kauppojen jälkeen alkoi kummallinen kielteleminen. Joka kisoista ja joka luokasta tuli hylky. Olin varma, että olin jotenkin omalla ratsastuksellani pilannut tamman ja olo oli todella kurja ja epäonnistunut. Moni totesi uuden hevosen vain testaavan ja ongelmaa yritettiin ratkoa niin valmentajan, kuin muidenkin ammattilaisten kanssa, mutta hyppääminen ei ottanut sujuakseen.

Kun kieltelyä oli jatkunut jonkin aikaa Pausa alkoi liikkua epäpuhtaasti. Ensihätään eläinlääkäri määräsi tammalle kipulääkekuurin ja kehotti katsomaan auttaisiko se asiaan. Kuurista ei ollut mainittavaa hyötyä, joten seuraavaksi otettiin suunta klinikalle. Diagnoosiksi saimme lievän hankkarivamman ja hoidoksi shockwavea, joten tallin ja klinikan väliä sai seuraavien kuukausien aikana ajella kyllästymiseen asti.

Useamman kuukauden jälkeen jalka ultrattiin vihdoin terveeksi ja pääsimme palaamaan hiljalleen liikkeeseen. Aluksi vaikutti kaikin puolin hyvältä ja Pausa liikkui puhtaasti, mutta jälleen koitti se päivä, kun tunsin selkään, että nyt ei kaikki ole kunnossa. Tässä vaiheessa olimme juuri päässeet takaisin normaaliin liikutukseen. Taas jouduttiin suuntaamaan klinikalle ja tällä kertaa olin päättänyt, että haluan kuvauttaa tamman jalat läpikotaisin saadakseni tietää syyn näihin epämääräisiin ontumisiin.

Kuvien jälkeen eläinlääkärin lausunnon kuuleminen oli shokki, etujalkojen asennot olivat niin väärät, että toisella jalalla Pausa seisoi sädeluun varassa ja toisessa jalassa tilanne oli melkein yhtä paha. Jo tamman ostaessamme oli tiedossa ja tietysti nähtävissä, että sillä on etujaloissa niin sanotut lättäkaviot, mutta ne eivät kuulemma olleet vaikuttaneet P:n elämään mitenkään. Kyselimme tietysti ennen ostoa muiltakin tuosta kavioasiasta ja samanlaisia vastauksia saimme sieltäkin, eivät useimmiten vaikuta mitenkään mihinkään. Voi jospa sitä vain tuolloin olisi tiennyt kuinka suuri merkitys jalka-asennoilla onkaan... Asentovirhe jaloissa ei ollut kengittäjän eikä kenenkään muunkaan aiheuttama, vaan synnynnäinen vika, joka oli vasta nyt alkanut vaivaamaan tamman saadessa enemmän ikää ja kilometrejä taakse. Eläinlääkäri sanoi suoraan ettei vika olisi millään tavalla korjattavissa, eikä Pausa tulisi kestämään minkäänlaista käyttöä, joten sen tulevaisuus olisi seurahevosena. Tämän jälkeen ei tarvinnutkaan enää ihmetellä miksi Pausan liikkuminen oli alusta asti ollut niin jäykkää ja lyhyttä.

Diagnoosin jälkeen infosimme tamman vanhaa omistajaa löydöksistä ja lähdimme pohtimaan mahdollista kaupan purkua. Pausa oli ollut omistuksessani tuolloin jo reilu vuoden, mutta koska vika oli ollut jo ostohetkellä (joskin silloin oireettomana todennäköisesti pitkän lomailun vuoksi) selvittelimme pääsisimmekö asiasta yhteisymmärrykseen. Vanha omistaja suostui kaupan purkuun, mutta ilmoitti pystyvänsä maksamaan takaisin vain kolmasosan siitä mitä me olimme Pausasta maksaneet. Emme jaksaneet alkaa vääntämään asiasta, sillä muuten käsiin olisi jäänyt täysin käyttökelvoton hevonen, joten suostuimme, olihan pari tonnia kuitenkin parempi kuin ei mitään.

Jokusen viikon kuluttua vanha omistaja tuli hakemaan Pausaa, mutta juuri silloin hänellä ei ollutkaan käteistä mukana. Kai siihenkin jokin syy tai selitys oli, mutta on jo päässyt vuosien saatossa unohtumaan. Annoimme tilinumeron, johon vanha omistaja lupasi maksaa summan. Luotimme kyseisen henkilön sanaan, koska kuten alussa tuli todettua oli hän tutun tuttu, mutta jälleen saimme kokea pettymyksen. Rahoja ei alkanut useista kyselyistä huolimatta kuulumaan, eikä niitä ole näkynyt vielä tänäkään päivänä. Taas saimme kokea, kuinka kenenkään sanaan ei voi luottaa. Alkuun mietimme pitäisikö rahoja lähteä hakemaan oikeusteitse, mutta edellisen pitkän ja raskaan kokemuksen ollessa vielä hyvin muistissa päätimme jättää asian sikseen ja niellä pettymyksemme.

Takana oli jälleen epäonnistunut hevoskauppa, jossa rahaa kului useita tuhansia ja käteen ei jäänyt mitään. Ei riittänyt, että vuoden ja neljän kuukauden ajan hoidin ja kuntoutin tammaa sekä murehdin itseni kipeäksi, vaan lopuksi piti kokea vielä myyjänkin kaksinaamaisuus. Eniten ihmetyttää se, miten kaupanteon toisella osapuolella oli pokkaa tehdä tämä, kyseinen perhe kun on varsin tunnettu hevospiireissä ja meilläkin tosiaan löytyy heidän kanssaan paljon yhteisiä tuttuja. Ehkä meitä sitten pidettiin niin mitättöminä, ettei tavalla miten meitä kohtelee katsottu olevan merkitystä, kuka tietää.

Pausan elämällä ei valitettavasti ollut onnellista loppua, pari kuukautta tamman vanhalle omistajalle palautumisen jälkeen se mursi tarhassa toisen etujalkansa. Kukaan ei tiedä mitä oli tapahtunut, illalla hevosia sisään haettaessa vastassa oli ollut täysin kolmijalkainen hevonen. Jalan suhteen ei ollut mitään tehtävissä ja Pausa nukutettiin ikiuneen joulukuussa 2008.