torstai 1. elokuuta 2013

Alkuviikko vähän hölläillen

Alkuviikko on mennyt vähän kevyemmissä merkeissä, kun olen itse vähän reissannut. Viimeinen lomaviikko on juuri meneillään ja parissa paikassa piti ehtiä vielä käymään ennen töiden alkamista ja Fanny sai siksi muutaman vähän kevyemmän päivän.

Maanantaina ratsastin ihan normaalisti, askellajit läpi ja paljon taivuttelua. Tähän mennessä ei olla siis vielä mitään kummempaa tehty, kun ihan perusjuttuja, poni pitkälle ja rennolle kaulalle, taipumaan kunnolla kyljistään makaamatta sisäpohkeen päällä ja liikkumaan suorana(!) ja aktiivisena eteen. Näillä jatkettiin siis tänäänkin, taivuttelua ensin ympyrällä ja myöhemmin voltilla, taas etupään väistätystä ulospäin muutama askel, jos Fanny yritti maata sisäpohkeen päällä ja tuoda etupäätä sisälle. Ympyrällä taivuttelujen välissä aina hetki suoraa uraa ja siinäkin piti oikeassa kierroksessa taas huolehtia ettei etupää karkaa uran sisäpuolelle. Fanny oli taas ihan hyvä ratsastaa, mutta tuntui tänään vähän vinommalta, kuin mitä se on nyt parilla viime kerralla ollut ja myös ponin myötäämään saaminen vaati enemmän töitä. Ihan hyvin sain sen kuitenkin suoristumaan, kun aikani muistuttelin sisäpohkeen olemassa olosta.

Hartiat!

Laukassa tehtiin samaa, kun viimeksi valmennuksessa, jos poni ei laukannut tarpeeksi aktiivisesti otin muutaman askeleen kunnolla eteen ja sen jälkeen taas peruslaukkaan ja hetken päästä taas uudestaan eteen. Paljon paremmin pysyi laukkakin jo aktiivisena ilman, että poni jäi vaan haaveilemaan.


Tehtiin myös vähän ravi-käynti siirtymisiä lävistäjällä, I:ssä muutama askel käyntiä ja takaisin raviin. Alkuun Fanny ei oikein tajunnut lähteä raviin takaisin tarpeeksi nopeasti, vaan käynti meinasi venyä turhan pitkäksi. Muutaman toiston jälkeen poni sai kuitenkin ideasta kiinni ja kun se teki siirtymisen hyvin pari kertaa niin, että se sisälsi vain muutaman käynti-askeleen ja poni lähti sen jälkeen heti aktiivisesti takaisin raviin jätettiin tämä harjoitus siltä erää. Lopuksi käytiin vielä maastossa kävelemässä.

Mietin tuota vinoutta ja vähän huonompaa ratsastettavuutta ja luulen, että vika on tuossa meidän satulassa, se kun ei ole Fannylle ihan sopiva. Ilman ratsastajaa sovitettuna satula näyttää istuvan kaikin puolin hyvin, mutta ratsastajan kanssa painopiste tulee liian taakse. Olen viimeiset pari viikkoa yrittänyt metsästää koulusatulaa ja myös uutta estesatulaa, mutta kun muutaman sovitetun satulan jälkeen uutta ei ole vielä löytynyt, niin on ollut pakko mennä nykyisellä satulalla. Satula-ongelma näyttää kuitenkin onneksi ratkeavan heti ensi viikon alussa, sillä laitoin tänään Fannyn vanhalle omistajalle viestiä, että löytyykö häneltä vielä ponin vanha koulupenkki, kun olisin kiinnostunut ostamaan sen ja löytyihän se onneksi. Posti tuo sen meille heti alkuviikosta. Ihanaa, pääsee vihdoin taas ratsastamaan koulusatulalla!

Kevennyskönötys

Tiistaina ja keskiviikkona Fannylla oli vapaata, kun olin reissussa. Tänäänkin olin päivän reissussa, mutta illalla kävin tallilla ja päästin Fannyn juoksemaan maneesiin vapaana. Ai että, sille sai kyllä nauraa maha kippurassa, ensimmäiset 5-10min poni veteli niin järkyttäviä pukkeja, käännöksiä ja loikkia, etten voinut kun ihmetellä miten sillä riitti notkeus niihin temppuihin. Taisi olla ponilla vähän ylimääräistä virtaa... :D Hetken touhotettuaan se malttoi rauhoittua ja juosta niinkuin normaalit hevoset. Lopuksi käytiin kentällä kävelemässä ja kiipeilemässä vähän ylä-ja alamäkiä.


On muuten mielettömän hyödyllistä, kun joku käy kuvaamassa usein omaa ratsastusta. Näitäkin kuvia läpi käydessä sain taas kauhistella omaa könötystäni. Ongelmaan on kuitenkin paljon helpompi puuttua, kun kuvista näkee selvästi mihin pitää kiinnittää enemmän huomiota, valmentajaa kun ei valitettavasti ole mahdollista saada joka päivä huutelemaan kentän keskelle. :)

Kevyesti mentiin siis alkuviikko, mutta huomenna loppuukin hölläilyt, kun meillä on taas valmennus ja päästään oikein kunnolla töihin!

2 kommenttia:

  1. Fanny on kyllä ihan mahtava kun sitä irtojuoksuttaa! Onneksi se ei tee samanlaisia muuveja selästäkäsin :D Goldy rakasti myös juosta irtona, sukuvika vissiin ;)

    VastaaPoista
  2. Juu, mä mietin kans kun kattelin sitä touhua, et onneks tollasta kyytiä ei saa selästä käsin. :D Muistan kans, kun juoksutettiin jokunen kerta Goldya vapaana, kun se oli vielä meillä ja se oli ihan pimee, eikä olis halunnu lopettaa juoksemista ollenkaan. :D

    VastaaPoista