keskiviikko 7. elokuuta 2013

Valmentaja N:n koulutunti ja väsynyt poni

Tänään oltiin Fannyn kanssa ensimmäistä kertaa valmentaja N:n tunnilla. N on siis toinen koulupuolen valmentajani ja ollut sitä säännöllisen epäsäännöllisesti jo 7 vuotta.

Huomasin jo heti selkään päästyäni, että ei ollut hyvä ajatus mennä estetunnin jälkeisenä päivänä koulutunnille. Fanny oli tosi väsynyt ja tästä syystä myös todella laiska jo heti liikkeelle lähtiessään. Ajattelin sen jaksavan helposti tänään vielä koulutunnin, kun eilen ei kuitenkaan hypätty edes kovin paljoa, mutta väärässä olin. Kyllä sen kunto vaan vielä on niin huono ja kun se kuitenkin on hypännyt vasta niin vähän viime aikoina, niin hyppääminen väsyttää sitä varmasti normaalia enemmän. No, ensi kerralla olen viisaampi, enkä ota valmennuksia peräkkäisille päiville. Nyt tosin oli pakkokin ottaa, koska N tulee noin tunnin ajomatkan päästä, eikä ollut muuta päivää, joka olisi sopinut kummallekin.

Fanny lähti siis tosi laiskasti liikkeelle jo käynnissä ja vähän väliä sai olla muistuttelemassa, että eteenpäinkin saisi liikkua. Taipuminen oli myös tosi vaikeaa ja samoin suoristuminen. Tänään oli siis ratsastaessa ensimmäinen kerta, kun ei oikein sujunut, mutta onneksi tähän tiesi kuitenkin syyn, niin ei tarvinnut ihmetellä missä vika oli. Aluksi tehtiin paljon voltteja, eikä poni olisi millään jaksanut taipua kyljistään ja oli kuuro jalallelle. Hyvin ärsyttävää, koska se on juuri alkanut herkistyä pohkeelle. Tehtiin muutama väistö kumpaankin suuntaan, että Fannyn saisi kuuntelemaan pohjetta. Väistöt menivät vähän sinne päin, eivät siis selvästikään olleet ponin vahvinta alaa. Viimeinen väistö vasemmalle oli kuitenkin jo ihan ok.

Hetken käyntityöskentelyn jälkeen siirryttiin raviin ja jatkettiin volttien tekemistä ravissa. Taipumisen kanssa edelleen ongelmaa ja Fanny oli muutenkin tosi epätasainen. Volttien välissä mentiin aina hetki suoraa uraa, Fanny oli oikeassa kierroksessa taas aika vino ja suoristuminen oli sen mielestä tänään tosi vaikeaa. Otettiin usein välikäyntejä, että poni sai hengähdystaukoja. Laukkaa otettiin vaan ihan vähän kumpaankin suuntaan ja se sujuikin hyvin. Laukan jälkeen ravissa hetki taas eteen-alas-opettelua ja taivuttelua ja sitten loppukäynnit.

Valmentaja kehui Fannyn olevan ihanan yritteliäs, vaikka se selvästi oli tosi väsynyt. Myös liikkeet saivat kiitosta. Hyviä pätkiä ei tänään tullut paljoa, mutta se annetaan kyllä ponille anteeksi. Huomenna tehdäänkin sen kanssa vaan pitkä maastokävely ja perjantaina Fanny saa pitää vapaan. Eiköhän viikonloppuna taas hommat luista ihan erilailla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti