perjantai 23. elokuuta 2013

Aamulenkki ihanassa auringonpaisteessa

Aamulla herätessäni ulkona oli vain 8 astetta lämmintä ja ensimmäinen ajatus oli, että hyi kuinka kylmää. Näin kylmää ei ole tainnut vielä kertaakaan aikaisemmin tänä kesänä ollakaan. Kyllä se syksy vaan tekee tuloaan, vaikka nyt onkin taas viime päivinä ollut aurinkoista ja kesäisen lämmintä. Nopeasti  ilma kuitenkin onneksi lämpenee ja niin myös tänään, viimeisiä ylämäkiä ennen tallia polkiessa tuli jo ihan kunnolla hikikin.

Tallilla nappasin ponin narun päähän ja lähdettiin maastoon aamulenkille. Fanny oli ihanan reipas ja ravailikin aina välillä oma-aloitteisesti muutaman askeleen. Tämäkin on suurta edistystä kuukauden takaiseen, silloin Fannyllä ei taluttaessa ollut kiire mihinkään, vaan sitä sai kiskoa perässään kuin mitäkin muulia. Viime aikoina se on kuitenkin reipastunut huomattavasti myös taluttaessa. Tehtiin ihana vajaa puolen tunnin lenkki auringonpaisteessa ja sen jälkeen poni pääsi takaisin tarhaan nauttimaan kauniista päivästä.


Sunnuntain kisojen lähtölistat olivat tulleet järjestävän tallin fb-sivulle. Aika paljon oli osallistujia harjoituskisoiksi, meidänkin luokassa on 18 lähtöä. Jännää päästä näkemään kuinka meidän käy ja miten poni käyttäytyy vieraassa paikassa kisahälinässä. Innolla odotan jo sunnuntaita! Palailen silloin kisakuulumisten kanssa!

2 kommenttia: