lauantai 3. elokuuta 2013

Valmennus

Eilen meillä oli Fannyn kanssa taas kouluvalmennus. Käveltiin pitkät alkukäynnit ja poni tuntui alusta asti tosi reippaalta. Aluksi otettiin taas ensin käyntiä ympyrällä niin, että poni asettui tasaisesti, taipui kyljistään ja myötäsi niskasta. Kun tämä sujui käynnissä siirryttiin raviin ja jatkettiin samaa. Fanny tuntui heti alusta asti tosi hyvältä, aiksemmin sen kanssa on pitänyt tehdä jonkun aikaa töitä, että sen on saanut yhtä hyväksi, mutta nyt se oli heti taipuisa ja liikkui aktiivisesti eteen. Muutama kevyt päivä taisi siis tehdä ponille oikein hyvää. :)

Ravin sujuessa hyvin ympyrällä jatkettiin suoralla uralla. Ympyrällä Fanny keskittyi tosi hyvin, mutta "turvalliselta" ympyrältä poistuttaessa sen keskittyminen vähän herpaantui ja se pälyili hetken ympärilleen, kunnes sain sen taas toimimaan suorallakin. Suoralla uralla tehtiin paljon temponvaihteluita, lyhyen sivun jälkeen piti ratsastaa eteen niin, että poni lähti kunnolla takaa eteen kohti kuolaintukea ja sitten taas ottaa kevyesti kiinni. Fanny pysyi tosi tasaisena ja lähti juuri oikein takaa eteen, niin kuin pitikin. Tehtiin myös suunnanvaihtoja lävistäjällä ja nekin sujuivat tosi hyvin, lävistäjällä poni pysyi suorana ja lopussa taipui hyvin.

Laukassa haettiin vaan hyvää aktiivista laukkaa ympyrällä ja se onnistuikin tosi nopeasti. Valmentaja kehui taas kuinka laukka oli parantunut jo jälleen viime tunnin jälkeen. Laukkaa ei tarvinnut työstää kauaa, mikä olikin hyvä, ettei Fanny ehtinyt väsähtää. Laukan jälkeen ravia ja eteen alas ratsastusta. Fanny ei vielä oikein osaa venyttää kunnolla eteen alas, mutta kyllä se jo idean ymmärtää ja pätkiä venyttääkin ihan hyvin kaulaansa, että eiköhän se tämänkin suht nopeasti opi.

Kyllä oli taas hyvä mieli tunnin jälkeen! Oon aikaisemmin luullut, että Fanny on ollut jo tosi hyvä, mutta nyt oli kyllä ihan eri meininki, positiivisessa mielessä tietenkin, ravissa varsinkin poni tuntui ihan erilaiselta ja paljon paljon paremmalta. On oikeasti niin kiva ratsastaa tällaista "nuorta", kun osaa olla niin pienistä jutuista onnellinen. Ekoilla tunneilla ja ratsastuksissa ylipäätään on tullut hyviä pätkiä, mutta nyt ne pätkät vaan pitenevät ja pitenevät koko ajan ja niitä tulee jo paljon useammin ja jossain vaiheessa toivottavasti päästään siihen, että ne ei olekaan enää vain pätkiä, vaan lähes jatkuva tila. :)

Tyytyväinen poni ratsastuksen jälkeen

Tänään käytiin Fannyn kanssa vaan pitkä kävelylenkki maastossa. Oon saanut jostain järkyttävän kesäflunssan ja tehnyt kuolemaa eilisestä illasta asti. Kunnon ratsastuksesta ei olis varmasti tullut mitään, mutta maastolenkistä vielä juuri ja juuri selviydyin. Luulen myös, ettei ponillakaan ollut mitään sitä vastaan, että sai tällä helteellä vaan kävellä pitkin ohjin varjoisella hiekkatiellä. 

Leevin kanssa oltiin tänään Kansallisessa poninäyttelyssä Vermossa, mutta siitä huomenna lisää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti