maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 22.luukku: Hevosen hyvinvoinnista - ne pienet asiat

Hevosen hyvinvointi koostuu monesta eri asiasta, joista tärkeimpiä ovat muun muassa oikenlainen ja riittävä ruokinta sekä treenin ja levon sopiva suhde toisiinsa. Tässä luukussa en kuitenkaan paneudu sen paremmin näihin edellä mainittuihin osa-alueisiin, vaan niihin usein pieniin ja jonkun mielestä ehkä turhiinkin asioihin, joita itse teen oman hevoseni hyvinvointia lisätäkseni tai minimoidakseni vammoja/vaivoja.



Ensimmäinen ja tärkein asia on heinän anto ennen liikutusta. Yhden mahahaava-hevosen kanssa eläneenä haluan monimoida riskit siihen, että Onni saisi kyseisen vaivan ja tästä syystä ruuna ei koskaan liiku tyhjällä mahalla. Normaalisti käyn heittämässä O:lle tarhaan pienen määrän heinää heti tallille tullessani ja siivoan sen jälkeen karsinan. Siivouksen jälkeen haen Onnin sisälle ja nappaan kainalooni mahdollisesti jäljellä olevat heinät, joita ruuna saa mutustaa karsinassa vielä kuntoonlaiton aikana.

Meidän tallilla hevoset saavat heinät kolme kertaa päivässä ja tapanani on jättää Onnille pieni kasa heinää myös karsinaan, jotka se saa illalla syödä sisälle tullessaan, eikä päiväheinien ja iltaheinien väli jää näin turhan pitkäksi.

Kuolaimien pesu
Tämä asia opetetaan jo heti ratsastuskoulussa ja on ainakin itselleni päivänselvää, että kuolaimet pestään joka liikutuksen jälkeen, mutta monelle asia ei tunnu olevan yhtä tärkeä.


Suojien putsaaminen
Harjaan Onnin suojat joka liikutuksen jälkeen, ettei suojien sisäpuolelle jää hiekkaa, joka mahdollisesti hiertäisi ikävästi.

Putsien käyttö talvella
Onnin saadessa hokit kenkiin syksyllä tulevat meillä samantien myös putsit jalkoihin. Syynä tähän on hokinpolkemien välttäminen.

Heinää aina kuljetuksissa
Kuljetus on hevoselle aina hieman stressaavaa, vaikka se näyttäisikin suhtautuvan siihen kuinka coolisti, joten Onnilla on aina heinää trailerissa. Tähänkin syynä mahavaivojen ehkäisy.

Arnika ja kylmäys
Onni jumiutuu helposti lihaksistostaan ja meillä on tästä syystä Arnika ahkerassa käytössä. Normaalisti tulee käytettyä joka päivä selän alueelle ja useimmiten myös taka -ja sisäreisiin.

Hyppäämisen jälkeen kylmään aina jalat vedellä tai laitan Arnikaa.

Porkkanavenytykset
Tehdään normaalisti joka päivä, joskus saattaa jäädä joku päivä välistä. Tälläkin pyritään saamaan lisää notkeutta ja paikkoja pysymään auki.

Pehmusteet
Onni on klipattu, joten tästä syystä meillä käytetään lampaankarvapehmustetta satulavyössä talvisin. Jonkun mielestä ehkä turhaa, mutta itse haluan, että hevosella on mahdollisimman miellyttävää olla varusteissaan.



Kainaloiden ihon "suoristus" ennen ratsastusta
En edes tiedä mistä tämä tapa on itselleni tullut, mutta jo vuosia olen suoristanut ennen ratsastusta hevosen kainoloiden ihon venyttämällä kummankin etujalan vuorotellen eteen. Tekeekö joku muu tätä vai olenko ainoa? :D

Kuulostivatko tapani teidän mielestä turhilta tai hölmöiltä? Onko teillä jotain tällaisia pieniä tapoja, joilla pyritte lisäämään hevosen hyvinvointia? 

10 kommenttia:

  1. Fiksuja pieniä tapoja jotka lisäävät hevosen hyvinvointia :) Mun pitäis aktivoitua noiden porkkanavenytysten kanssa, teen niitä liian harvoin. Yhden lisäisin näihin; hevosen juottaminen talvella (etenkin jos tietää että hevonen on huono juomaan). Juotan joka päivä lämmintä vettä ämpäristä koska yleensä juominen vähentyy kun automaatista tulee aika kylmää vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuo juottaminen on kyllä tosi hyvä. Itse en sitä tee kuin harvoin, kun nämä harvatkin kerrat Onni vain leikkii veden kanssa ja selän kääntäessä sillä roikkuu jo ämpäri hampaissa ja vedet on pitkin seiniä... Ilmeisesti hän sitten juo vetensä mieluummin kylmänä automaatista. :D

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä nuo sinun tapasi. :) Kainaloiden ihon suoristusta olen nähnyt muidenkin tekevän, mutta itse en ole ottanut sitä tavaksi, vaikka se onkin hyvä juttu.

    Nyt ei liity ihan blogitekstisi aiheeseen, mutta kuinka pitkään odotat ennen kuin lähdet esimerkiksi ratsastamaan aamuruokinnan tai päiväruokinnan jälkeen?

    Lisäksi tämä joulukalenterisi on ollut tosi mielenkiintoinen, jota on ollut kiva käydä lukemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen paljon iltavuoroa, joten normaalisti suuntaan tallille aamulla ennen kahdeksaa, jolloin hevoset eivät vielä ole saaneet ruokia. Heitän Onnille heti tullessani heinää ja laitan ruuat turpoamaan ja sitten siivoan karsinan, joten Onni ehtii syödä heinää reilu puolisen tuntia. Kauroja en anna ennen liikutusta, vaan vasta sen jälkeen. Yleensä ei siis ole tilannetta, että Onni olisi tullessani juuri syönyt ja tarvitsisi miettiä voiko jo mennä ratsastamaan. :)

      Kiitos, mukavaa että olet tykännyt! :)

      Poista
  3. Heinän antaminen ennen liikuntaa on hyvä tapa, mutta näin tallinpitäjänä näen asiassa myös varjopuolia. Heinän vieminen vain yhdelle hevoselle on stressinaiheuttaja kaikille muille, joten vaikka omistaja pyrkii edistämään oman hevosensa hyvinvointia ja huolehtimaan ettei sille tule mahahaavaoireilua, hän saattaa tahattomasti aiheuttaa sitä tallin muille hevosille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin. Onneksi meidän tallilla ei hevoset ole viime vuosina kuitenkaan mahahaavaa sairastelleet. :)

      Poista
  4. Hyviä ja ihan samoja tapoja kuin itselläkin, jopa noita kainaloita suoristelen välillä. Cocon jalkoja en ole kyllä kylmäillyt, mutta eipä olla mitää hirvittävän rasittavaa vielä tehtykään. Heinää tykkäisin antaa myöskin ylimääräistä tarhaan, mutta en viitsi juuri tuon takia, että muut hermostuvat, otan sen sijaan sisään ja saa syödä karsinassa aina kun harjailen. Mullakin on sääntö ettei koskaan tyhjällä mahalla liikkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä etten ole ainoa. :D Meillä onneksi muut hevoset pysyvät ainakin päällisin puolin ihan rauhallisina, vaikka yhdelle heittäisikin heinää. Ovat kai kuitenkin tottuneet siihen, kun heinää saa milloin mikäkin hevonen. Se on hyvä sääntö ja voi säästää paljolta pahalta. :)

      Poista
  5. Heinien antamises traikussa myös omat riskinsä mm.ruokatorven tukos ;) muuten kyl hyviä pointteja, meil vähän nihkeetä kun välil joutuu mennä viel väkirehujen ja maha täynnä ratsastamaan (3 kertaa päiväs väkirehut ja heinät ja iltaruutkin jo n.7 aikaan), mutta ei voi mitään. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta siitäkin huolimatta otan riskin ja laitan heinää myös sinne traileriin. ;) Ruokatorven tukokselta on onneksi säästytty kaikki nämä vuodet.

      Tylsä tilanne teillä, mutta eihän sille tosiaan mitään mahda. :/

      Poista