torstai 18. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 18.luukku: Ajatuksia ja pohdintaa lajivalinnasta

Olen viimeisen muutaman vuoden ajan pähkäillyt lajisuuntautumistani ratsastuksen saralla, mutta en ole päässyt asian suhteen oikein mihinkään lopputulokseen. Nuorempana esteet tuntuivat olevan se oma juttu ja hyppääminen olikin parasta mitä tiesin, mutta sen jälkeen tilanne on vaihdellut. Hopan jälkeen estetouhuja tuli jatkettua vielä Pollin sekä Pausan kanssa ja Kinkkukin oli estehevonen sen ostaessani, mutta jossain vaiheessa huomasinkin yllättäen löytäväni itseni useammin valkoisten aitojen sisältä, kuin esteradalta.


Kiinnostukseni kouluratsastukseen syttyi salakavalasti monen asian summana. Olen aina valmentautunut ahkerasti myös koulupuolella ja niin tein myös Kinkun kanssa. Jossain vaiheessa huomasin kuinka paljon ruuna oli mennyt eteenpäin sileällä ja sen myötä halusin saada hevosen aina vain herkemmäksi ja pehmeämmäksi. Lisää motivaatiota antoivat tietysti myös tuomareiden hyvät palautteet koulukisoista.

Viimeinen ratkaiseva tekijä päälajin vaihdossa oli kuitenkin se, kun siirryin nykyisen toisen valmentajani S:n oppilaaksi talvella 2011-2012. S painottaa opetuksessaan todella paljon perusratsastusta ja tuolloin ymmärsin oikeasti ensimmäistä kertaa sen, että ihan jokainen askel pitää ratsastaa. Tajusin kuinka vähän oikeasti osasin ja halu kehittyä ja oppia lisää kasvoi kerta kerralta. Noilla tunneilla sain hevosen toimimaan paremmin kuin koskaan aiemmin ja halusin kokea tätä tunnetta lisää. Ne muutamat täydelliset askeleet, jotka pikkuhiljaa pitenivät pidemmiksi pätkiksi, mikään ei ollut hienompaa.


Fannyn ostaessani kaikki ovet lajivalinnan suhteen olivat taas auki ponin osoittaessa lahjoja sekä este -että koulupuolelle ja aloin taas miettiä kumpaan lajiin haluaisin painottaa. Enää ei tuntunutkaan täysin selvältä, että päälaji olisi koulu, vaikka Kinkun kanssa siitä niin kovasti innostuinkin. Jossain vaiheessa koin jopa pienimuotoista ahdistusta siitä, kun en osannut päättää kumpi se oma lajini olisi. Melkein jokainen kilpaileva ratsastaja tuntuu olevan joko este tai kouluratsastaja (vain näistä kahdesta lajista puhuttaessa), mutta itselläni tämä valinta ei koskaan oikein ole tullut luonnostaan, vaan on vaihdellut vähän kausittain. Fannyn kanssa päätin treenata ja kilpailla painottamatta sen kummemmin kumpaankaan suuntaan ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.


Päästessäni pitkästä aikaa esteradoille se tuntui ihan huikean hyvältä ja esteratsastaja sisälläni nosti hieman päätään. Seuraavassa onnistuneessa kouluvalmennuksessa olin kuitenkin jo taas sitä mieltä, että se oli parasta maailmassa. Välillä mielipiteeni saattoi vaihdella jopa päivittäin. Pitkä-aikaisena haaveenani oli aina ollut myös päästä joskus kokeilemaan maastoesteitä ja Fannyn kanssa pääsinkin toteuttamaan tämän haaveeni viime syksynä, kun kävimme Keravalla maastoestetreeneissä. Järjettömän kivaa touhua ja salaa aloin unelmoida myös joskus kenttäkisoissa starttaamisesta.


Kun viime kesänä lähdin etsimään uutta hevosta piti siis löytää allround-tyyppinen tapaus, jonka kanssa pystyisi harrastamaan kumpaakin lajia. Moni kokeilemani hevonen oli selkeästi joko este tai kouluhevonen, mutta Onnin kohdalla näytti vihdoin lupaavalta. Ruunalla oli liikettä koulupuolelle ja myös hypätessä se tuntui varsin mukavalta (joskin vielä vihreältä), joten O oli juuri sitä mitä etsin. Totuus hyppäämisen suhteen tuli kyllä ilmi heti alkuun, niin kuin täällä blogissakin olen kirjoitellut ja oikeastaan tuolta kesästä asti olen jossain määrin kaiken aikaa miettinyt tuleeko Onnin kanssa olemaan mitään tulevaisuutta estaradoilla.

Kieltäminen on yksi niistä asioita, joita inhoan ylitse kaiken. On stressaavaa kun joka esteellä (tai vaikka jo puomilla tai kavaletilla...) joutuu miettimään, että meneeköhän hevonen tällä kertaa yli vaiko ei. Pausa romutti vuosia sitten itseluottamukseni esteillä totaalisesti enkä vieläkään osaa suhtautua kieltoihin normaalisti, vaan pidän niitä suunnilleen maailman loppuna. Jokainen, joka on joskus ratsastanut tai omistanut hevosen, joka kieltää aina tietää todennäköisesti mistä puhun. Kinkun kanssa sain itseluottamustani todella paljon takaisin ja opin taas nauttimaan hyppäämisestä, mutta Onnin kanssa ollaankin taas menossa ihan päinvastaiseen suuntaan. En koe olevani esteillä kovin taitava ratsastaja ja hyppäämisen mennessa huonosti alan aina kyseenalaistaa taitojani entisestään. Ongelmista johtuen hypyt ovatkin meidän osalta viime aikoina jääneet todella vähiin ja olen pohtinut mitä tämän asian suhteen tekisin. Omasta mielestäni paras vaihtoehto olisi, jos saisin jonkun kokeneemman ratsastajan hyppäämään Onnin kanssa joksikin aikaa, mutta harmikseni en oikein tunne ketään sopivia henkilöitä. (Jos jollain on hyviä ehdotuksia, niin niitä otetaan ilomielin vastaan, paikkakuntana Riihimäki.)


Tällaisia asioita olen jo pidempään pyöritellyt mielessäni ja tässä tilanteessa olen todella kiitollinen siitä, etten ole löytänyt itselleni sitä yhtä ja ainutta lajia. Jos vaikeudet esteillä jatkuvat Onnin kanssa ja tuntuu ettei hyppääminen ota sujuakseen, niin minulle ei tuota ongelmia siirtyä kisaamaan vain koulua. Jos näin käy pysyvät esteet tietysti edelleen jossain määrin mukana ohjelmassa, sillä pidän tärkeänä sitä, että treeni on mahdollisimman monipuolista, joten pelkäksi dressage-väännöksi ei meidän elämä tule muuttumaan. ;) Mitään ei tietenkään pysty vielä sanomaan varmaksi minkään osalta, joten katsellaan rauhassa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos hyvin käy, niin ehkä Onni vielä jonain kauniina päivänä löytää sisältään rohkean suuren estehevosen. ;)

Oletko Sinä koulu vai esteratsastaja ja onko valinta jo alun alkaen tullut ilman miettimistä luonnostaan? 

10 kommenttia:

  1. Olen enemmän kouluratsastaja. Olenkin käynyt pääsääntöisesti 10 vuotta tallilla jossa ei hypitä kauheasti. Kävin kuitenkin nuorempana paljon kurssiella, leireillä ja hyvillä estetalleilla, mutta jotenkin se kouluratsastus vetää puoleensa. Merkittävimmät tekijät ovat myös se, että en saanut/pystynyt hyppäämään vuokrahevosillani ja se, että nykyisellä yp hepalla on murtunut jalka, joten sillä ei hypätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useammalla kouluratsastajalla olen kuullut asian menneen juurikin noin, että hevosella/hevosilla joita on ratsastanut ei ole voinut hypätä ja siksi lajivalinta on automaattisesti kallistunut koulupuolelle. Kiitos vastauksestasi! :)

      Poista
  2. Mä en ole vain koulu- tai esteatsastaja, koska ratsastan tunneilla ratsastuskoulussa. Vaikka "kisahevonen" mulla siellä olisikin, en sillä voi hirveän usein harjoitella saati sitten kisata, kun on tuntiponi. Esteet kuitenkin innostavat enemmän, kuin pikkutarkka kouluratsastus. :) Ehkä joskus hankin sen oman hevosen ja pääsen kisaamaan kunnolla esteitä (tai mahdollisesti mielipiteen muuttuessa koulua)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin olet siis tällainen samanlainen kummankin lajin menijä. Ratsastuskouluissa on kyllä se hyvä puoli, että pääsee sekä hyppäämään, että menemään koulua. Mä en kanssa nuorempana jaksanut innostua tuosta kouluratsastuksen pikkutarkkuudesta, mutta nykyään rakastan hinkata jotain asiaa niin kauan, että se sujuu täydellisesti. :D Kiitos vastauksestasi! :)

      Poista
  3. Nuorempana pidin itseäni esteratsastajana, mutta sitten elämässä tuli vastaan hevosia, joilla ei syystä tai toisesta voinut hypätä. Muutuin siis kouluratsastajaksi, ja itse asiassa syntyi jopa pieni estekammo hyppäämättömyyden johdosta. Nykyisen karvaturvan kanssa sujuu sekä esteet että koulu, ja vielä hyvällä tavalla eli itselläni on ponille annettavaa koulupuolella ja ponilla minulle taas estepuolella. Edelleen kammoan kuitenkin korkeampia kuin 70cm esteitä ja etenkin putoamista :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinunkin "kääntymisesi" on siis käynyt vähän niin kuin olosuhteiden pakosta. Mulle tulee kanssa tosi helposti pientä estekammoa, jos olen pidempään hyppäämättä. Tauon jälkeen katselen 80cm esteitäkin ajatuksella, että apua, onpa iso. :D Nopeasti se kammo siitä kuitenkin aina onneksi lähtee, kun pääsee takaisin hyppäämisen pariin. Kiitos vastauksestasi! :)

      Poista
  4. Kiva teksti taas kerran! Itse olen enemmän kouluratsastaja, mikä johtuu lähinnä siitä että oikeastaan kaikki vakituisesti ratsastamani hevoset ovat olleet enemmän koulupuolelle suuntautuneita, viimeisimmät suorastaan raakileita esteillä. Tykkään kyllä hypätä ja ollaanhan me Zolankin kanssa esteiden alkeita jo käyty läpi, mutta olosuhteet on tällä hetkellä sellaset että koulupuolella on huomattavasti helpompi päästä eteenpäin. Ja jotenkin koulu myös ehkä loppujen lopuksi kiehtoo enemmän, johtunee perfektionismistani (kaikkea voi hioa, hioa ja hioa) ja siitä, etten ehkä oo tarpeeksi huimapäinen esteratsastajaksi sitten kuitenkaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! :) Sinullakin siis painottuminen tapahtunut suurimmaksi osaksi johtuen hevosista, joita olet ratsastanut. Mäkin olen todellinen perfektionisti ja samalla lailla tykkään hioa ja hioa asioita koulupuolella. Kiitos vastauksestasi! :)

      Poista
  5. I like!

    Miun ei ole koskaan tarvinnut miettiä tulisiko miusta koulu- vai esteratsastaja. Tallilla, jossa käyn pääsee menemään koulua, esteitä ja maastoa, mutta kouluratsastus on aina kiehtonut eniten. En nimittäin tykkää mennä kovaa, vaan tehdä kaiken tarkasti kaikessa rauhassa.
    Olen siis aina ollut enemmän kouluratsastaja, vaikka olen toki myös esteilläkin kisannut. Kouluratsastuksessa tiedän mitä teen, kun taas esteillä en hahmota mitään. Lopetin esteillä kisaamisen vuoden 2012 loppuun (C-merkin esteosuuden voittoon), kun hyppääminen rupesi huimaamaan liikaa. Vuoden 2012 jälkeen olen hypännyt ehkä neljä kertaa(?), joten olen ehdottomasti enemmän kouluratsastaja! :D

    Tarkemmin miun esteratsastuksen loppumisesta --> tässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, sinä olet siis päätynyt kouluratsastajaksi luonteesi perusteella. :) Hienoa, että olet tiennyt noin selkeästi alusta asti kumpi laji on se sun oma juttu! :)

      Poista