keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 17.luukku: Hoitovihon kätköistä - Fannyn ensimmäisten kuukausien touhuja

Kaappeja penkoessani törmäsin varsinaiseen aarrelaatikkoon, jonka sisältöä en ollut tutkinut tarkemmin todennäköisesti vuosikausiin. Tuosta laatikosta löytyi kaikki vanhat hoitovihot, joita olen kirjoitellut niin hoitohevosten, kuin omien hevostenkin aikana. Olin noina aikoina ahkera kirjoittelija ja yleensä vihoista löytyykin joka päivältä merkintä. Kinkkuun asti joka hevoselta löytyy vihko tai useampi, mutta K:n aikana into kirjoitteluun on jossain vaiheessa lopahtanut.


Tiedättekö sen tunteen, kun lukee vanhoja päiväkirjojaan vuosien jälkeen ja tuntee järkyttävää myötähäpeää? Vähän sama fiilis tuli, kun luin hoitovihkoja, joita Jonna 12-15v oli kirjoitellut. Eihän noissa vihoissa muuten mitään hävettävää ole, mutta se kirjoitustapa ja oma ajatusmaailma saa tämän häpeän tunteen aikaan. Tuohon aikaan oli ainakin selvästi tapana korvata ks x:llä ja jo se pelkästään saa ajattelemaan lukiessa, että voi apua. Ja entäs sitten nuo sanojen lyhennykset... :D Lisäksi minulla oli joku kummallinen tapa päättää lauseet todella usein kolmella pisteellä. 

Kaikesta huolimatta oli ihanaa lueskella mitä kaikkea sitä onkaan tullut hevosten kanssa touhuttua ja näitäkin asioita olisi mahdotonta palauttaa mieleen ilman hoitovihkoja. Löysin paljon pieniä juttuja mitkä olivat vuosien saatossa jo unohtuneet, mutta tekstien avulla niihin oli helppo palata. 


Seuraavaksi jaan kanssanne pätkiä Fannyn elämän ensimmäisiltä kuukausilta. Olen selvästi ollut hyvin innokas uusi varsan omistaja ja Fannya onkin jo ihan pienestä asti totutettu kaikenlaisiin asioihin ja sen kanssa on puuhattu vaikka mitä. 

19.2.2005
Kaunis tamma Fabricia, "Fanny" syntyi n. klo 18

26.2
Harjasin Fannyn pehmeellä harjalla ja nostin jalat.

3.3
Harjasin Fannyn... Nostin etujalat... Fanny kävi ekaa kertaa pihalla, ravaili vähä, mut pysy kokoajan Goldyn lähellä.

4.3
Fanny kävi pihal, laukkaili ja loikki. :) Harjasin.

5.3
Fanny oli jo aika kauan pihalla. Se uskals mennä jo kauas Goldyst. Laukkaili ja riehu... :) Fannyl oli tänää ekaa kertaa riimu päässä. Harjasin ja nostin etujalat.

6.3
Fanny oli jonku aikaa pihalla, se riehu ja loikki eikä suostunu meneen takas sisälle. Fanny oli tänää oikee kauhukakara, ei antanu laittaa riimuu eikä ottaa sitä pois ja heti ku Fannyyn yritti koskee se lähti karkuu...

9.3
Fanny oli tänää yksin karsinas ku Goldy vuoltiin (tai siis mä olin sen kaa siel). Heti ku lähin ni Fanny alko riehuun ja laukkaan ympäri karsinaa, mut ku menin takas oli heti ihan rauhassa...paitsi kerran hyppäs pystyyn sillei et laitto melkein etukaviot mun olkapäille...

17.3
Harjasin Fannyn ja sitä kiukutti... ku nostelin jalkoi hyppi pystyyn ja pukitteli päin...

27.3
Emmi talutteli Goldyy ja mä Fannyy (kentäl ja muual pihassa). Mentiin sillei et Emmi oli Goldyn kaa eripuolella pihaa ku mä ja Fanny ja Fanny oli nätisti.

7.4
Fanny oli tänää ekaa kertaa vesiboksis. Mä pidin kiinni ja Tiia pesi sen jalat. Fanny steppaili vähän ja punkes pois, mut muuten oli nätisti... :)

13.4
Fanny riehu tarhassa ja hyppi estettä (joka oli kaatunu kuusi). :)

22.4
Fanny oli kattoos traikkuu. Se nosti etujalan rampille. :) Kierrettiin traikku eikä Fannyy ees pelottanu. :)

9.5
Harjasin Fannyn kaytävällä. Alux seiso ihan paikallaan, mut sit alko vähän liikkumaan... Otin ekan kerran kaviot. :) Talutin kerran tallin ympäri.

11.5
Harjasin Fannyn ja taluttelin pihassa. Ei vitsi mitä vauhtia Fanny kasvaa... se on jo tosi iso. <3

27.5
Fanny ja Goldy juoxi kentällä vapaana. Fanny tuli kerran lankojen ali. Fanny meni ihan mielettömän hienoo ravii, on tainnu perii liikkeet Goldyltä. :D

2.6
Fanny ja Goldy oli laitsal. Ponit oli vieressä ja Fanny katto niit ihan sillei, et "mitä noi on" ja aina ku ponit tuli aidan lähelle ni Fanny lähti karkuun. :D

5.6
Fanny ja Goldy oli Fridan ja Viivin kaa ekaa kertaa laitsalla. Fanny meni alussa kokoajan kattoon Fridaa, mut ku meinas saada pari kertaa monoo ni jätti Fridan rauhaan. Fannylla ja Viivillä meni hyvin... ne oli ihanii ku ne haisteli. :)

20.6
Fannylla kunnon kiukkupäivä, hyppi pystyyn ja pukitteli päin. Tuittuili muutenki.

13.7
Fanny ihan hirviö, oli potkassu Maarua ja yrittäny potkasta Sannaa.


Sellainen riiviö se pieni keltainen sitten oli ensimmäisinä kuukausinaan. Aika on tainnut kullata muistot, sillä olen ollut siinä luulossa, että Fanny oli varsana tosi kiltti. ;)

Onko joku teistä lukijoista kirjoittanut hoitovihkoa tai kirjoitatteko ehkä tälläkin hetkellä? :)

12 kommenttia:

  1. Kirjoitan edelleen ihan rehelliseen vihkoon, mitä touhuan tallilla. Omia hevosia ei ole, mutta käyn eräällä pienellä maalaistallilla hoitamassa ja liikuttamassa hevosia. Ja ihan kannattavaa, sillä lueskelin aiempia merkintöjä vuosien takaa ja tuli paljon sellaisia "tän mä muistan" tai "tämmöstäkikö tapahtu" - fiiliksiä. :D Ihania muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, täälläkin tosiaan huomattu enemmän kuin kannattavaksi tuo vihkojen kirjoittelu, kuinka paljon ihania muistoja unohtuisikaan kokonaan ilman niitä. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, arvelinkin että tykkäisit. :) Multa löytyy hoitovihko myös siltä ajalta kuin Goldy oli meillä ja nekin tekstit saattaisi olla sun mieleen. :)

      Poista
    2. Oi että, niitä olis kyllä kiva lukea!

      Poista
    3. Pitääkin yrittää muistaa laitella niitä jossain vaiheessa. :)

      Poista
  3. Hahah, hauskoja! Mullakin on etenkin yksi kirjallinen niin täynnä surkuhupaisaa tekstiä ratsastuskouluajoilta tallessa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sai kyllä naureskella näitä vihkoja lueskellessa. :D Jakoon vaan blogissasi pätkiä tuollaisesta kirjasesta, kuulostaa mielenkiintoiselta (ja hauskalta)! :D

      Poista
  4. Meillä kirjoitellaan yhä hoitovihkoa, itse asiassa oon tainnut jokaisen vuokra- ja liikutushevosen kohdalla kirjoittaa. Se on kätevää, kun hevosen omistaja näkee sieltä, mitä on tehty ja kuin on mennyt niin ei tarvi aina laittaa tekstaria tmv. Varsinkin, kun monesti on sen verran paljon asiaa, et ei jaksais puhelimella niin pitkästi kirjotellakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu hoitovihko on kyllä todella kätevä silloin, kun useampi ihminen ratsastaa/liikuttaa samaa hevosta niin säästyy juurikin tuolta viestittelyltä ja soittelulta. :)

      Olen itsekin miettinyt, että pitäisi taas aloittaa vihkoon asioiden merkitseminen, kun tänne blogiin ei kuitenkaan tule kirjoitettua joka päivästä, niin ei tämä ihan samaa asiaa aja. :)

      Poista
  5. Tuo myötähäpeä.... :D Tuttu tunne! Itse olen enimmäkseen saanut sen lukemalla blogin vanhimpia tekstejä. Saa nähdä miltä tuntuvat nämä nynyisetkään vuoden tai parin päästä kun nyt kuulostavat ihan hyviltä 15 vuotiaan korvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä jännä miten kirjoitushetkellä hyvältä kuulostavat jutut tuntuvat jotenkin tosi hölmöiltä, kun niitä alkaa vuosien kuluttua lukea uudestaan. :D

      Poista