Koska maastoseuralainen oli iso pv, meni se edellä ja Fanny perässä. Tämä on aikaisemmin ollut ponille ihan fine ja se on ollut tyytyväinen menneessään sitten edessä tai takana, mutta nyt taisi olla muutaman päivän kevyemmästä liikutuksesta sen verran virtaa, että toisen perässä meno ei olisi sopinut ponille ollenkaan, vaan se olisi mieluiten ampaissut ohi tukka hulmuten. Poni-raukka ei ihan tainnut käsittää, ettei sen puolta lyhemmillä jaloilla pitkään kärjessä pötkittäisi, vaikka se niin vauhdin huumassa itse ehkä ajattelikin. Mokomakin poninryökäle kävi niin tajuttoman kuumana, että meinasi laukassa ensimmäistä kertaa ihan jopa lähteä viemään. Myös pari hienoa pukkia lensi ja oli taas täysi työ yrittää pysyä selässä nauramisen lomassa. On se vaan koominen, kun yrittää heittäytyä hurjaksi... Laukan jälkeen tuli vielä sellaista lisättyä ravia, että siinä olis koulutuomaritkin olleet ihmeissään ponin pinkomista katsellessaan.
Tiistaina oli vuorossa ankaraa tuuppailua. Ajattelin ponin olevan ehkä huonohko ratsastaa, kun sitä ei oltu moneen päivään ratsastettu kunnolla läpi ja päätinkin jo ratsastamaan mennessä toteuttaa samaa mitä olen yrittänyt noudattaa nyt jo pidemmän aikaa, eli ei siis päämäärätöntä haahuilua ja sinne päin tekemistä, vaan ihan oikeaa ratsastusta, jossa on joku tolkkukin. Ratsastin siis alusta asti kunnolla ja vaadin työntekoa, sekä Fannylta, että itseltäni ja yllätyksekseni poni ei ollut huono ollenkaan. Aluksi toki vähän jäykähkö, mutta parani nopeasti ja sitten liikkuikin taipuisana ja aktiivisena. Tehtiin paljon siirtymisiä askellajien sisällä sekä välillä ja Fanny tuli näillä oikein kivaksi. Vasemmassa kierroksessa on edelleen sama ongelma, mikä on ollut nyt jo hetken aikaa, eli etten meinaa saada ponia niin hyvin läpi, kuin haluaisin, mutta toivottavasti valmentaja tekee huomenna taas taikojaan ja saadaan tähänkin asiaan vähän parannusta.
Eilen otettiin Fannyn kanssa vähän hyppyjä. Tein alkuverkan kentällä, kun kerrankin sattui olemaan kiva ilma. Saatiin vähän vaihtelua kumpikin maneesin kiertämiseen. Pitää käyttää nyt vielä kaikki mahdollisuudet kentällä ratsastukseen hyväksi, kun talvella siellä hallissa ehtii kyllä sitten urheilla kyllästymiseen saakka.
Verkkailin ihan normaalisti, askellajit läpi, siirtymisiä ja taivuttelua. Fanny toimi ihan hyvin ja siirryttiin maneesiin, jonne olin laittanut pienen kolmoissarjan. Tarkoituksena oli taas vaan löytää sopivia etäisyyksiä ja saada hyviä pyöreitä hyppyjä. Itsekseni hypätessä en viitsi mitään kummempia tehdä, vaan säästän kikkailut valmennuksiin valvovan silmän alle.
Aloitettiin ihan vaan maapuomilla ensin ja haettiin sen avulla vähän etäisyyksiä. Tämän jälkeen aloitettiin hyppääminen vasemmasta kierroksesta. Ensimmäinen este oli normaali pysty puomilla, toisessa ja kolmannessa pystyssä oli kummassakin pinkki portti alla. Tästä suunnasta sujui hyvin, eikä poni edes katsonut portteja. Tehtävän jälkeen vaihdoin suuntaa ja tulin saman oikeasta kierroksesta. Nyt, kun portti olikin ensimmäisenä esteenä se oli muka tosi pelottava, eikä Fanny olisi millään halunnut mennä sitä. Esteelle mentiin ihan käsijarru pohjassa ja poni olisi mielellään pysähtynyt ihan kokonaan, mutta laitoin sen hyppäämään noin naurettavan pienen esteen melkein paikaltaan. Myös keskimmäinen portti aiheutti kyttäämistä, sehän tietysti oli AIVAN erinäköinen tästä suunnasta...
Tultiin oikeasta kierroksesta saman tien uudestaan ja olin itse tällä kertaa tarkempana, näpäytin raipalla ennen estettä ja olin muutenkin märätietoisempi ja sitten sujuikin ilman ongelmia. Pitää näköjään itse vaan muistaa varmistella ensimmäinen hyppy aina näille erikoisemmille esteille ja näpäyttämällä kertoa ponille, että mentävä on, koska tuo kieltäminen on ihan selvää testaamista.
Hypättiin tehtävää kummastakin suunnasta ja etäisyydet löytyivät aika kivasti. Muutaman kerran Fanny tuli vähän pohjaan ensimmäiselle esteelle, mutta silti se kuitenkin odotti hypyn hyvin ja toiselle pystylle saatiin homma korjattua. Hyviä hyppyjä tuli ja meno oli muutenkin sujuvaa ilman tuota ensimmäistä hyppykertaa oikeasta kierroksesta, joten tavoite saavutettiin. Jos päästäis ens viikolla taas estevalmennukseen, kun tällä viikolla jäi välistä. Loppuun vielä kuvia eilisen verkkailusta.
Kylläpä muuten nauroin näitä kuvia katsellessani, hyvin pussittaa toi takki, näyttää, että olisin ollut viime aikoina vähän enemmänkin ruoka-aikana kotona... :D

Vähän meinas kuumua :D
Kylläpä muuten nauroin näitä kuvia katsellessani, hyvin pussittaa toi takki, näyttää, että olisin ollut viime aikoina vähän enemmänkin ruoka-aikana kotona... :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti