maanantai 28. lokakuuta 2013

Mielenrauhan hinta: 144,30e

Klinikalla käyty ja täytyy sanoa, että kerrankin oli hyvä reissu, Fannysta ei löytynyt mitään vikaa! Kerta se on ensimmäinenkin, kun lähtee klinikalta terveeksi todetun hevosen kanssa.

Jo klinikalle mentäessä tilanne kintereiden suhteen oli paljon parempi, mutta halusin kuitenkin käydä varmistamassa löytyykö sieltä mitään hälyyttävää. Nesteen kerääntymisen jälkeen poni on liikkunut kevyesti joka päivä ja liikutuksessa turvotus onkin aina laskenut hyvin, mutta ei kuitenkaan ole poistunut kokonaan. Ainoastaan ensimmäisenä päivänä nestettä oli paljon, siitä eteenpäin päivä päivältä vähemmän. Itse olin jaloista tosi huolissani, kuten perjantain postauksesta varmasti kävi ilmi, koska olen tosiaan omistanut enemmän ja vähemmän jalkavaivaisia hevosia ja pelkään heti aina pahinta, kun on jostain jalkaongelmasta kyse. Tällä kertaa pelko oli onneksi turha.

Ajelimme tänään siis heti aamusta Hyvinkään hevossairaalaan esittelemään ponin jalkoja. Eläinlääkäri tutki ja paineli jalat, katsoi liikkeen käynnissä ja ravissa suoralla sekä ympyrällä ja taivutti takaset vielä lopuksi, eikä mitään vikaa löytynyt. Ei ontumaa, ei minkään sortin epäpuhtautta, terve poni ja kehotus vaan jatkaa treeniä normaaliin tapaan. Kuvia jaloista ell ei katonut tarpeelliseksi edes ottaa, koska poni vaikutti olevan kaikin puolin kunnossa ja edellisestä jalkojen kuvaamisesta oli niin vähän aikaa, ettei kuvista varmasti paljastuisi mitään uutta.

Kintereiden turvotuksen syyksi eläinlääkäri epäili hokkikenkiin siirtymistä. Herkillä hevosilla tällaiset ihan pienetkin asiat voivat kuulemma vaikuttaa jalkoja hetkellisesti turvottavasti. Mietin itsekin aikaisemmin yhtenä vaihtoehtona turvotukseen tuota hokkiasiaa ja sehän se sitten luultavasti olikin, Fannyhan kengitettiin juuri ennen, kuin turvotus ilmestyi. Ell totesi Fannyn historian kuullessaan, että nyt kun se on siirtynyt rankempaan treeniin, kun aikasemmassa elämässään tuollaiset turvotukset ovat ihan normaaleja, eikä niistä tarvitse välittää niin kauan, kuin eivät vaivaa mitenkään. Ne tulevat ja menevät omia aikojaan, eikä niillä tarvitse vaivata päätään.

Kyllä oli huojentunut olo klinikalta lähtiessä! Kannatti taas pelätä pahinta mahdollista, niin nämä uutiset tuntuivat vielä entistä paremmalta! Nyt vaan takaisin treeniin ja pois mielestä turhat murheet! Ihanaa alkavaa viikkoa! :)

"Hei mitäs me täällä tehdään?? Mä oon ihan terve, tää on ihan turha reissu. Tälläkin rahalla vois ostaa mulle vaikka nameja!"

4 kommenttia:

  1. Hyvä, että saitte hyviä uutisia! Kyllä sitä rahan voi turhempaankin laittaa kuin varmuuteen hevosensa terveydestä :)

    VastaaPoista
  2. Juu, kyllä mä ihan ilomielin maksoin siitä, että sain tietää ponin olevan terve. Vaikka olikin "turha" reissu, niin eipähän tarvitse enää vaivata asialla päätään ja murehtia. :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa! Ja melko halpaa :D Tai ainakin siltä tuntuu meidän klinikkamaksuun verrattuna, rahaa paloi tonnin verran, mutta kyllä sitten kaikenlaista tehtiinkin.

    VastaaPoista
  4. Joo, kieltämättä tuntui kyllä aika halvalta reissulta, kun edellisen hevosen kanssa lasku oli joka kerta n.1500e mahahaavalääkkeiden kanssa... :D

    VastaaPoista