sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Talvikuvia, aurinkoa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita... pitkästä aikaa siis kuvailupäivä!

Tänään päästiin pitkästä aikaa kummatkin Iinan kanssa valoisaan aikaan tallille ja koska edellisestä ponien kuvailukerrasta oli jo toooosi pitkä aika, piti tilaisuus totta kai käyttää hyödyksi. Tarkoituksena oli saada myös Iinasta Ja Wilmasta kivoja kuvia, koska W:lle on löytynyt ylläpitopaikka ja se lähtee ensi viikolla kohti uusia seikkailuja. Tästä syystä Iinalla oli myös vähän normaalista poikkeava ratsastusvarustus, mekko ei toki kuulu normaaliin tallipukeutumiseen... ;)

Eilen ja viime yönä satoi sopivasti lunta, joten saatiin kuvattua ensimmäiset talvikuvat tälle vuodelle. Sää ei olisi voinut olla parempi ja aurinkokin näyttäytyi välillä. Kuvailutuokioon sisältyi myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta onneksi mitään ei sattunut. Wilma rakastaa lunta ja tästä johtuen se kävi "hieman" kuumana ulkokentällä. Kuvista selviääkin loput...

Meillä oli hurjan hauska päivä ja saatiin nauraa mahat kippurassa, toivottavasti fiilis välittyy edes vähän sinne ruudun toisellekin puolelle! :)


Tässä kohtaa kaikki on vielä normaalisti...
 mutta sitten poni villiintyy...


 ...ja tässä tulos. Onneksi ei kuitenkaan sattunut. :D
"Mitä sä siellä maassa makoilet?"

Ensimmäisellä putoamisella Iinalla pysyi vielä ohjat kädessä, mutta seuraavalla kerralla ei käynytkään yhtä onnekkaasti... 
JEE, VAPAUS! 

Ponin pyydystys, takaisin selkään ja vielä hetki ratsastusta. Sitten kuvausvuoroon Fanny.






Selvennyksenä vielä, että itse en ikinä ratsasta ilman kypärää, tällaisissa kuvaustilanteissa, joissa lähinnä vain seistään paikallaan voin käydä selässä ilman, mutta muuten kypärä pysyy visusti päässä. 

Tässä ensimmäinen osa tämän päivän otoksista, kuvia on niin paljon, että taidan suosiolla tehdä niistä useamman postauksen. 
Mikä kuvista oli Sinun suosikkisi? :)

4 kommenttia:

  1. Kaikki kuvat hienoja, mutta tuo putoamiskuva aivan mahtava tilannekuva! Onneksi ei sattunut ja kiva, että yp-koti on löytynyt ponille.

    VastaaPoista
  2. Viimeinen kuvista oli hurjan onnistunut :)

    VastaaPoista
  3. Mä tykkäsin myös tosta vikasta kuvasta :)

    VastaaPoista
  4. Moikka, olen haastanut sinut blogissani http://milkakai.blogspot.fi/

    VastaaPoista