Aamu alkoi siis kouluvalmennuksella, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa jo useamman päivän. Viime viikon valmennuksen jäädessä välistä oli jo hillitön hinku päästä kunnolla töihin. Fanny oli heti liikkeelle lähtiessä tosi hyvän tuntuinen ja aavistelin, että se olisi poikkeuksellisen hyvä ratsastaa tänään.
Alkuverkan jälkeen aloitettiin pienellä jumpalla, joka sisälsi voltteja ja täyskaartoja. Pitkän sivun keskelle ratsastetttiin voltti ja voltin jälkeen seuraavan kulmaan täyskaarto ja täyskaarron jälkeen taas pitkän sivun keskelle voltti. Oikeassa kierroksessa tämä sujui tosi hyvin, mutta vasemmassa kierroksessa oli alkuun vähän vaikeampaa, kun oikea lapa meinasi karata kokoajan ulos ja takapää sisälle. Asiaa lähdettiin korjaamaan käyttämällä ulkopohjetta tosi vahvasti, niin että poni oikeasti kääntyi siitä ja samaan aikaan sen piti taipua kunnolla vasemman pohkeen ympärille. Jonkun aikaa saatiin hinkata tätä, mutta lopulta vasempaankin kierrokseen sujui tosi hyvin ja oikea lapakin pysyi aisoissa.
Seuraavaksi otettiin vähän temponlisäyksiä laukassa. Taas piti saada poni lähtemään "räjähtävästi" eteen heti avusta. Tämä sujui tosi hyvin ja Fanny meinasi pari kertaa jopa vähän villiintyä. Jokusen temponlisäyksen jälkeen siirryttiin raviin ja jatkettiin samaa siinä. Poni oli saatu kivasti heräteltyä laukassa ja voi jestas millaista ravia sieltä sitten tulikaan! Poni paineli menemään kintut suorina ja lähti ojentamaan etujalkojaan ihan kunnolla, joten se tosiaankin sai ensimmäistä kertaa kiinni jutun juonesta. Fiilis selässä oli ihan totaalisen "wow". Valmentajakin oli ihan ihmeissään ja totesi, että Fannylta tulee treenin myötä löytymään ihan mielettömän hieno lisätty ravi tämän päiväisten väläyttelyjen perusteella. Kyllä sitä liikettä tuosta ponista vaan tuntuu löytyvän, kun se saadaan sieltä aikaa myöten vielä kunnolla kaivettua esille. Hitsit, on se vaan niin hieno!
Todella onnistuneen treenin lopuksi vielä kunnon eteenalas-ratsastus ravissa, pitkät loppukäynnit ja oltiin valmiita. Alun aavistus hyvästä ratsastettavuudesta osui kyllä niin oikeaan, sillä Fanny esitteli tänään todellakin parastaan. Tätä lisää!
liitokavio-poni 2-vuotiaana laitumella
http://rambojaemmi.blogspot.co.at/2013/12/luukku-1-haaste.html
VastaaPoistaSinut on haastettu! :)