Treenien suhteen ei ole mitään uutta kerrottavaa, Fannyn liikutus on nimittäin lauantaista asti ollut pelkkää kävelytystä. Perjantain hyvin menneen valmennuksen jälkeen oli tarkoitus jatkaa viikonloppuna treenejä oikein kunnolla, mutta ponilla olikin eri suunnitelmat ja se päätti polkaista lauantaina toisen etukengän irti. Kengittäjä pääsi tulemaan vasta tänään, joten nyt on sitten vaan kävelty, kävelty ja kävelty. Eikä puuttuva kenkä suinkaan ole edes ainut ongelma tällä hetkellä, toissa päivänä Fanny oli myös saanut mukavan kokoisen haavan toiseen takajalkaan vähän vuohisen yläpuolelle ja nyt on jalka sitten turvoksissa. Mihin lie kinttunsa sohaissut. Kävelytyksen lisäksi tällä viikolla on siis myös kylmätty jalkaa ja puhdisteltu haavaa. On se kyllä sellainen koheltaja, että pitää vissiin oikeasti alkaa etsiä sille jostain sitä kokovartalohaarniskaa...
Nyt kun kengän puolesta taas pääsisi liikuttamaan niin todennäköisesti arkoo tuota jalkaansa sitten. Menen illalla töiden jälkeen laittamaan ponin hetkeksi liinan päähän ja katsomaan miltä liikkuminen näyttää. Toivon, että liikkuu turvotuksesta huolimatta puhtaasti. Vähän kyllä turhauttaa, kun treeniin tulee katkoja tällaisten takia, mutta onneksi nämä ovat vaan ihan pikkujuttuja.
On tässä neljän päivän ratsastamattomuudessa toki hyviäkin puolia. Nyt kun tallilla on mennyt vähemmän aikaa olen ehtinyt tehdä kotona rästihommia, jotka ovat odotelleet kesästä asti (ai miten niin ollut vähän kiireinen elämä viimeiset kuukaudet?). Väitän myös, että meillä ei ole ollut näin siistiä aikoihin, normaalisti nurkissa juoksevat villakoiratkin ovat saaneet poikkeuksellisen tehokkaasti kyytiä. Pelkälle oleilullekin on jäänyt vähän enemmän aikaa, tavallisesti kun tulee juostua paikasta toiseen päivät pitkät. Välillä muutama leppoisampi päivä tekee hyvää, varsinkin keskellä tätä pimeää ja märkää marraskuuta, kun virtaa ei muutenkaan löydy liiaksi. Myös ponin päälle muutaman päivän huililla on varmasti vaan positiivista vaikutusta.
Kun näistä pienistä haasteista selvitään, niin luulisi treenin taas kulkevan loistavasti. Motivaatio on näiden ratsastamattomien päivien jälkeen ainakin taas entistä korkeammalla ja oikein odotan selkään pääsyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti