Aloitin taivuttelemalla kunnolla, että saisin Fannyn kroppaa auki. Paljon ympyröitä, suunnanvaihtoja, siirtymisiä ja väistöjä. Pyrin pitämään ponin kiireisenä ja vaihtelin tehtäviä, ettei sille jäisi aikaa ylimääräiselle kyttäämiselle. Vasemmassa kierroksessa kaikki oli tänään taas tosi vaikeaa, koko poni oli ihan venkula ja aluksi tuntui etten saa siihen mitään otetta. Pikku hiljaa meno alkoi kuitenkin parantua ja päästiin tekemään hommia laukassa.
Tulikin sitten eilen kehuttua niitä nostoja...tänään oli nimittäin työn ja tuskan takana, että saatiin vasemmalle hyviä nostoja. Oikealle sujui ihan hyvin, mutta vasempaan kierrokseen vaati useamman toiston, ennen kuin saatiin onnistuneita suorituksia. Muutaman hyvän noston jälkeen jätin siihen ja siirryin loppuraveihin. Taivuttelin vielä hyvin ja kävelin pitkät loppukäynnit. Ratsastus oli tänään kevyt ja jumppapainotteinen, koska eilinen tosiaan selvästi tuntui ponin lihaksissa. Tarkoituksena oli saada Fanny vaan toimimaan kelvollisesti joka askellajissa ja loppua kohden se paranikin hyvin.
Ratsastuksen jälkeen Fanny pääsi parturiin. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt jo "hetki" aikaa eikä harja ollut mikään kaunis näky rehottaessaan epätasaisena joka ilman suuntaan. Poni on vielä kaiken lisäksi tuunannut omasta mielestään ilmeisen hienon kolon tukkaansa syömällä aitojen välistä, joten viime aikoina sillä on kyllä ollut joka päivä oikea bad hair day. Kolo ei onneksi ole kovin iso, joten näissäkään kuvissa sitä ei edes näy kunnolla.
Lähtötilanne:
Ja lopputulos:
Tuon kolon kohdasta harja on vähän epätasainen, kun en millään saanut sitä paremmaksi, mutta kai tuo muuten ihan kelvollinen on, ainakin parempi, kuin ennen operaatiota. Poni ei ainakaan valittanut ettei kelpaisi... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti