perjantai 8. marraskuuta 2013

LUKIJAT: löytyisikö postaus-ehdotuksia? Mistä haluaisitte lukea? Nyt saa ehdottaa!

Normaalistihan postaukset koskevat lähinnä meidän treenejä ja muita tekemisiä, mutta koska blogi on kuitenkin kaikille vielä melko uusi tuttavuus oltuaan pystyssä vasta muutaman kuukauden ajattelin nyt kysyä teidän lukijoiden mielipidettä siitä, mistä haluaisitte lukea? Mikä kiinnostaisi juuri Sinua? Onko joku asia jäänyt epäselväksi/kiinnostaisi enemmän? Millaisia postauksia haluaisitte? Nyt saa ehdottaa kaikkea, mitä mieleen tulee ja olisi huippua, jos ehdotuksia tulisi paljon, että olisi kirjoiteltavaa pitemmäksikin aikaa treenipostailujen lisäksi!

Vaikka Fanny on nyt ollut minulla vasta reilu kolme kuukautta, niin sen historia on hyvin tiedossa, jos joku haluaa siitä kuulla lisää. Ponihan on siis oma kasvattini ja oli minun omistuksessani syntymästään asti melkein neljä vuotiaaksi ja tämän reilu neljän vuoden aikana, kun Fanny oli muualla olen käynyt katsomassa sitä kumpanakin kesänä, kun se on varsonut, joten varsoistakin löytyy vähän tietoa (ja kuvia).

Nyt vaan kaikki ihanat lukijat ehdotuksia tulemaan, niin saadaan tänne postauksia juuri niistä asioista, jotka teitä kiinnostavat! :)

8 kommenttia:

  1. vanhoja kuvia voisi olla kiva nähä(:

    VastaaPoista
  2. Vanhojen muistelu on aina kivaa eli voisit kertoa vaikka oman ratsastusharrastuksen alkumetreiltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksesta, pyrin toteuttamaan, jos vaan saan haalittua kuvamateriaalia. :)

      Poista
  3. ja sit kans tavoite postaus ja miks ettei kehityspostaus (:

    http:ikuinenponiratsastaja.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksista, tulossa jossain vaiheessa. Kehityspostausta olin suunnitellutkin jo aikaisemmin, toteutan sen varmaan vähän myöhemmin, esim. puolen vuoden kohdalla. :)

      Poista
  4. On kyllä kaunis poni! :)

    VastaaPoista