Toinen asia joka kaipasi vähän treeniä oli laukannostot. Kisoissa nostot onnistuivat ihan hyvin ja kummastakin tuli 7, mutta silti olen viime aikoina kaivannut vielä vähän terävämpiä ja energisempiä nostoja. Pari ensimmäistä nostoa onnistuivat ihan ok, mutta eivät silti olleet riittävän hyviä. Seuraavassa nostossa näpäytin vähän raipalla herätelläkseni ponia ja sain ensimmäistä kertaa oikein kunnon pukin. Tähän asti pukit ovat vielä olleet ihan siedettäviä, eikä ole edes tuntunut, että sieltä voisi tipahtaa, mutta nyt Fanny teki niin ison ja nopean pukin, että huomasinkin heti tämän jälkeen istuvani satulan edessä kaulalla. Ei siinä muuten mitään, mutta poni pirulainen päätti pukin jälkeen lähteä heti täyteen laukkaan, joten siinähän sitten istuskelin kaulalla täydessä vauhdissa ja ehdin vaan miettiä, että "ai hitsi nyt kyllä muuten sattuu jos tipahdan..." Thank God Fanny viiletti suoraan eteenpäin eikä keksinyt mitään muita jekkuja ja jotenkin ihmeen kaupalla onnistuin pysymään kyydissä siihen asti, että sain tuhman ratsuni aisoihin. Kun sain ponin pysäytettyä siirsin takapuoleni takaisin satulaan ja jatkettiin treenejä, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämän pikku väliohjelman jälkeen tulikin sitten jo tosi hyviä nostoja eli Fanny oli ainakin saatu hereille. On se muuten jännä, että aina, kun lähestytään miinusasteita, niin tuo sen pukkiherkkyys kasvaa kohisten, saa nähdä millainen siitä tulee, kun on oikeasti paljon pakkasta.... :D
Fanny oli koko ratsastuksen ajan tuota pikku-pukkia lukuunottamatta tosi hyvän tuntuinen ja tietysti parani vaan loppua kohden. Vasemmalle ei ole nyt viime kerroilla ollut enää ollenkaan niin hankalaa, kuin aikaisemmin, eikä ponikaan ole ollut ohjassa kiinni samalla lailla. Eiköhän se tästä siis ala suttaantumaan. Pukki-episodi jaksoi kyllä naurattaa vielä pitkälle iltaan saakka. :D
Eilen päästiin pitkästä aika estevalmennukseen. Valmentaja innostui pitämään oikein kunnon alkuverkan ja hevosia jumpattiinkin väistöillä sekä taivutuksilla ja haettiin herkkyyttä siirtymisillä. Fanny toimi tosi kivasti muuten, mutta tuli sitten huomattua, että meidän estesatula on mennyt ihan epäsopivaksi. Harvemmin on tullut nyt ratsastettua sillä, kun lähinnä koulua on tuuppailtu ja jos on hypätty, niin yleensä vaan pientä ja silloinkin usein koulusatulalla (kun en ole jaksanut vaihtaa jalustimia satulasta toiseen, hah), mutta olen parilla viime kerralla kyllä huomannut, että satula valuu vähän eteen ratsastaessa. Nyt se kuitenkin valui vielä entistä enemmän ja häiritsi jo Fannyn liikkumista.
Olen tässä koko ajan koittanut etsiä uutta estesatulaa ja pari on ollut kokeiltavanakin, mutta sopivaa ei ole vielä löytynyt. Nyt taitaa kuitenkin olla parempi ajella Hipposportiin tai pyytää joku satulansovittaja tallille, koska tuolla satulalla ei pahemmin viitsi enää ratsastella. Fanny on tämän muutaman kuukauden aikana muuttunut kuitenkin jo sen verran lihaksistoltaan, ettei ole ihmekään, että satulatilannetta tarvitsee vähän päivittää.
Pahoittelut muuten vielä näiden videoiden laadusta, itse en osaa näille tehdä yhtään mitään muuta, kuin ladata Youtubeen, joten ovat tasan sellaisia minkälaisina ne on kuvattu. En siis osaa leikata näitä, tai tehdä mitään muitakaan hienouksia, opettelu on vasta vaiheessa. Näiden saaminen Youtubeenkin oli jo työn ja tuskan takana, mutta eikähän se tästä. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti