Se tunne, kun tajuat kuinka pienestä on kiinni, että olet enää tässä

Tälle päivälle suunnitellut pipari-ja torttutalkoot, joulusiivoukset, viimeisten lahjojen ostot ja muut jouluvalmistelut vaihtuivatkin sekunnissa sairaalareissuun, josta kotiuduin äsken.Tänään päästiin Fannyn kanssa vihdoin monen viikon tauon jälkeen maastoon ja eihän se reissu hyvin päättynyt.

Reilusti plussan puolella oleva lämpötila oli vihdoinkin sulattanut jäät maastoreitiltä ja halusin heti käyttää tilaisuuden hyväkseni ja suunnata ponin kanssa vähän tuulettumaan vastapainoksi monen viikon maneesin kiertämiselle. Alkulenkki meni ihan normaalisti, Fanny oli innoissaan päästessään maastoilemaan ja virtaa ei puuttunut. Ravailtiin ja laukkailtiin ja kummallakin oli tosi kivaa. Kotiin päin ylämäkeä laukatessa poni innostui kuitenkin "vähän" turhan paljon, se ampaisi täyteen vauhtiin ja ennen kun ehdin tehdä mitään lensi niin iso pukki, että mulla ei ollut toivoakaan pysyä kyydissä ja maastouduin kovaan hiekkatiehen suoraan päälleni. Ehdin vaan miettiä, että nyt sattuu ja niin sattuikin. Pää otti tosi kovan tällin ja samoin toinen lonkka ja pakara, joille kierähdin sen jälkeen, kun ensin otin iskun vastaan päälläni. Poni ei onneksi irti pääsemisestään huolimatta viilettänyt tallille, vaan ravasi muutaman metrin päähän ihmettelemään tilannetta ja sain siitä pyydystettyä sen. Tunnustelin hetken aikaa sattuuko johonkin tosi pahasti ja, kun päättelin ettei mikään ilmeisesti ole murtunut hyppäsin takaisin selkään ja kävelin parin kilometrin matkan tallille. Silmissä oli näköhäiriöitä ja päähän sattui, joten soitin heti matkalla miehelleni, että lähtee ajamaan tallille viemään mua päivystykseen. Iina oli onneksi tallilla ja jäi laittamaan Fannya pois.

Päivystyksessä pääsin heti jonon ohi tutkittavaksi, mutta aivotärähdystä vakavampaa diagnoosia en onneksi saanut ja päästiin lähtemään kotiin. Heti kotiin päästyä toinen käsi kuitenkin puutui yhtäkkiä ja päivystykseen soittaessani käskettiin tulla heti takaisin, koska kyseessä oli uusi oire. Lääkäri kyseli hetken kädestä, katsoi reaktiot ja käski jäädä vielä odotustilaan seurattavaksi. Reilu tunnin päästä pääsin uudestaan lääkärin juttusille ja kun käsi oli normalisoitunut sain lähteä kotiin. Voinnin huonontuessa/muuttuessa käskettiin tulla heti takaisin päivystykseen. 

Nyt siis makaan täällä sohvan pohjalla ja jossittelen, vaikka tiedän ettei se mitään auta. Miksen mennyt maneesiin ratsatamaan, miksen vaikka juoksuttanut? Miksen ollut nopeampi reagoimaan, niin olisin ehkä saanut Fannyn kiinni ennen kuin se ehti lähteä eikä se silloin olisi pukittanut? Mielessä pyörii myös pelko siitä, että jotain pahempaa on tapahtunut kuitenkin, koska tällaiset iskut päähän eivät koskaan ole leikin asia. 

Luojan kiitos käytän aina ratsastaessa kypärää, koskan ilman sitä en nyt olisi tässä kirjoittamassa tätä. Mun Speed Air-parka on nyt entinen, mutta onneksi se on vain materiaa. Mun perheellä ja läheisillä olisi voinut olla ihan erilainen joulu, mutta onneksi nyt ilmeisesti selvittiin suht vähällä. En ole ikinä aiemmin tippunut niin, että olisi tullut mitään mustelmia pahempaa ja tämä pisti kyllä miettimään. Kypärä on oikeasti halpa henkivakuutus, joten kehotan jokaista miettimään tarkasti jättääkö sen seuraavalla kerralla kaappiin ratsastamaan lähtiessään vai kannattaisiko se kuitenkin laittaa päähän, mihin se kuuluu? Siellä kaapissa se ei valitettavasti suojaa ketään. Vaikka olisi kuinka tuttu ja turvallinen hevonen aina voi tapahtua jotain yllättävää. Pidän Fannyakin turvallisena ratsuna välillä tulevista ilopukeista huolimatta, mutta silti kävi näin. Vahinko voi sattua kenelle tahansa, myös sinulle, joka nyt luet tätä tekstiä ja toivon todella, että kypärä on silloin oikealla paikallaan päässä.

Mä otan ihan rennosti seuraavat pari päivää ja jätän jouluhössötykset tänä vuonna muille, teille lukijoille tahdon toivottaa oikein rauhallista joulun odotusta, pitäkää toisistanne huolta<3