sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Raviskan kisat ja tuhma tuhma tuhma poni

Tähän kuvaan kiteytyy hyvin tämän päivän kisareissu:


Ei siis "ihan" mennyt putkeen tämän päivän hyppelöt.

Verkassa Fanny tuntui ekassa luokassa hyvältä, ei ollut yhtään sellainen tahmatassu, kun Aulangolla ja paikatkin osui tosi hyvin kohdalleen. Muutaman verkkahypyn jälkeen lähdin siis hyvillä mielin radalle. Poni kyttäsi vähän kentän reunalla olevia ihmisiä, mutta muuten rata lähti tosi hyvin liikkeelle. Ensimmäiset neljä hyppyä menivät tosi hyvin, eikä Fanny epäröinyt olleenkaan. Ongelmat alkoivat vitos-esteellä, joka oli sarja, jossa puomien alla oli vihreät mörkölaatikot. Sarjan ekalle osalle tuli kielto, toinen ja vielä kolmaskin, neljännellä kerralla päästiin karjumiseni siivittämänä yli, mutta sarjan toista osaa Fannylla ei ollut aikomustakaan hypätä ja se veti siitä sikamaisesti ohi melkein tolppaan törmäten. Tämän jälkeen en enää voinut jäädä yrittämään, josko olisimme päässeet yli sarjasta, vaan lähdin verkkaan ja otin siellä muutaman hypyn, jotka sujuivat ilman ongelmia. 

Ihmettelin kieltoja, kun Fannyhan ei tähän mennessä ole kertaakaan vielä kieltänyt, mutta kentän laidalla ollut kaverini kertoi heti syyn, olin lopettanut ratsastamisen ennen sarjaa, heittänyt ohjat pois ja jättänyt ponin yksin. Videolta totesin itsekin ihan saman rataa katsoessani. Ensimmäinen kielto johtui juuri siitä, että lopetin ratsastamisen, mutta loput olivat ponilta ihan selvää pelleilyä. 




Ennen kasikymppiä tein lyhyen verkan ja poni alkoi oikein syttyä ja innostua. Otin pari hyppyä ja sen jälkeen hetki kävelyä ja radalle. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja oikeasti RATSASTIN alusta asti, enkä vaan matkustanut. Eipä se tosin auttanut, koska heti ykköselle tuli kielto. Tyhmä poni keksi selvästi ensimmäisestä luokasta, että kun tekee näin, niin pääsee nopeammin pois radalta. Toisella yrittämällä päästiin kuitenkin yli ja kakkonen ja kolmonen sujuivat hyvin. Sitten olikin vuorossa taas sarja ja mörkölaatikot. Ennakoin ennen estettä näpäyttämällä raipalla, ratsastamalla tosi vahvasti jalalla ja karjumalla ja ekasta osasta päästiinkin yli, mutta toiselle osalle taas sikamainen ohijuoksu niin, että poni törmäsi vielä tolppaankin. Fiksu lapsi, ei voi muuta sanoa... Koska sarjalle ei voitu jäädä loppupäiväksi tappelemaan hyppäsin vielä ykkösesteen  (jota sitäkin piti vielä kytätä, vaikka se oli jo hypätty...) ja menin verkkaan vielä hyppäämään. Hyppäsin muutaman kerran okseria ja tulihan muuten ihan törkeän hyviä hyppyjä, eipä ne tosin siinä vaiheessa paljoa lohduttaneet. Loppuverkan jälkeen tuhma poni traileriin ja kotia kohti. 

Kiva juttu, että poni oppi nyt sitten uuden "hyödyllisen" taidon. Kyllä se selvästi osaa olla myös halutessaan kunnon PONI ja vielä lisäksi TAMMA. Toki raviska on vaikea kisapaikka, kun erikoisesteitä on paljon, mutta ei se ole aikaisemminkaan kieltänyt millekään esteelle, niin tämän päivän kiellot olivat kyllä pelkkää sikailua ja hv-meininkiä. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin ja pitää toivoa, että kieltely ei jää sillä päälle. Jos jotain tässä maailmassa vihaan, niin se on nimenomaan kieltäminen. Keskiviikkona meillä on raviskalla estevalmennus ja taidan sanoa Akille, että hypätään koko tunti vain sarjaa vihreillä mörkölaatikoilla, huoh... 



 Mee yksinäs!


Itseensä tyytyväinen tuhma poni ratojen jälkeen

Ensi viikonlopun ohjelmaksi vaihtuikin nyt sitten estekisat. Tarkoitus oli, että silloin ei ole kisoja, mutta tuo ryökäle joutaa radalle uudestaan mahdollisimman pian. Pakko päästä heti perään ottamaan uusi yritys, että Fanny huomaa ettei hommista pääse luistamaan muutaman kiellon takia. Ensi viikolla siis paremmalla onnella liikenteeseen!

9 kommenttia:

  1. Niinkuin jo Facebookissa sanoin ja niinkuin itsekin arvelit, toi kieltäminen on varmaan vaan joku uus ahaa-elämys joka ponin pikkuisessa päässä yhtäkkiä syntyi ja menee ohi yhtä nopeasti kuin tulikin :) Vai törmäsi Fanny tolppaankin! Tulee mieleen eräs kerta kun se melkein törmäsi maneesin seinään...

    VastaaPoista
  2. Voi ei, onko raviradan kirous nyt tarttunut teihinkin!? Se on oikeasti aivan hirveä tunne, kun hevonen, mikä ei koskaan kiellä aloittaa sen touhun. Me täällä painitaan sen ongelman kanssa ja syyllinen kaikkiin meidän kieltoihin löytyy satulan päältä. Tarkemmin sanottuna mun pääkoppani sisältä löytyy syy ja se johtaa käytännön mokiin: tuntuma pois, katse esteeseen jne.
    Ei muuta kuin uudestaan. Ja ole onnellinen, jos pääset treenaamaan niillä raviradan esteillä. Mun puolesta ne vihreät laatikot, punaiset ja valkoiset kaaret esteitten alta voisi haudata jonnekin maan alle...

    VastaaPoista
  3. Juu, pitää toivoa, että menee ohi. Siis joo, kuinka urpo voi poni olla, kun ensimmäisessä luokassa törmäs melkein siihen tolppaan ja toisessa luokassa sitten ihan törmäämällä törmäs... :D

    En tiedä Anu, toivottavasti ei. Sanoppa muuta, luulin ettei Fanny edes osaa kieltää ja kaikkeni oon yrittänyt, ettei se pääsis missään tilanteessa kieltämään ja kuitenkin kävi näin. Mulla oli aikoinaan tamma joka alkoi yhtäkkiä kieltämään kisoissa aina ulos ja se oli jotain ihan kauheeta, siitä mulle on jäänyt jotenkin kammo tuohon kieltämiseen ja pelkään aina, että hevonen vaan jatkaa ja jatkaa sitä kerran homman keksittyään. En kuitenkaan ala vielä aukomaan ranteitani, katsotaan nyt vielä josko ens vloppuna olis parempi päivä kisoissa. :)

    VastaaPoista
  4. siis apua toi banneri + ulkoasu on ihan älyupeeee :oo wauwawuwauwuwuauwuau tosi ihania postauksia ja ääh iha mahtavaa et löysin tän blogin!:D ihanaa luettavaa;)

    sait uuden lukijan, saanhan mäkin?;)

    http://lotanhevoselamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Kiitos kovasti, kiva että tykkäät! Tervetuloa seuraamaan meidän touhuja. :) Käyn kurkkaamassa sinunkin blogiasi. :)

    VastaaPoista
  6. Heitän vaan sellaisen kommentin (ja poistun takavasemmalle), että jos kieltäminen on nyt ihan uutta, niin kuuntele ponia mistä se johtuu :) Meillähän Otto kielsi varmaan ekaa kertaa loppukesästä ja ensin ajateltiin, että se johtui itsetunnon katoamisesta tai liian suuresta itsetunnosta (voi itse määrätä mitä menee ja milloin). Hieroja kuitenkin löysi jumeja, jolloin ruokinta laitettiin kokonaan uusiksi ja sen lisäksi otettiin nollaus. Nyt pienen tauon jälkeen Otto hyppää taas samoin kuin aiemmin eikä ole kieltänyt enää. Meillä siis luultavasti kieltäminen johtui kivusta, joka johtui jumissa olevista lihaksista. Näin jälkikäteen ajateltuna olis pitänyt tietää, ettei Otto kiellä vaan huvin vuoksi, vaan että siihen on joku oikea syy vaikkei kovin selvä ollutkaan. Toki, joskus ponit possuileekin :)

    VastaaPoista
  7. En oikein usko, että olisi kipeä mistään, Fannyhan hierottiin juuri kolme päivää ennen kisoja ja hieroja ei löytänyt koko ponista mitään muuta, kun vähän jumia ristiselästä. Liikkuu muutenkin ihan normaalisti ja on kaikin puolin ihan normaali käytökseltään. Kisoissakin hyppäsi aina ulos kiellettyään verkassa tosi hyvin, kun menin sinne vielä ottamaan muutaman hypyn. Omasta mielestäni ainakin vaikuttaa vaan siltä, että poni nyt vaan keksi uuden jutun ja alkoi pelleilemään. Se on kuitenkin aikaisemmin hypännyt niin vähän, että oli odotettavissakin, että se alkaa jossain vaiheessa vähän kokeilla. Jos kieltely jatkuu, niin toki alan sitten selvittää olisiko syy jossain muussa, kun possuilussa. :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan väriset ja näköset suitset<3

    VastaaPoista
  9. Itsekin tykkään noista, mutta ainut mikä häiritsee omaa silmää on se, että eivät ole ihan samanväriset kuin meidän satula. :)

    VastaaPoista