tiistai 17. syyskuuta 2013

Muutama kevyempi päivä ja tänään takaisin töihin

Keravan treenien jälkeen Fannylla oli muutama kevyempi päivä, että se sai palautua kunnolla. Treeni itsessään ei ollut fyysisesti oikeastaan sen rankempi, kuin normaali hyppytunti, esteet olivat kaikki aika pieniä lopun isoja puunrunkoja lukuunottamatta ja kävelyä väleissä tuli paljon, mutta halusin uuden asian jälkeen antaa ponin korvien välille muutaman päivän huilitauon. Fanny sai reissusta taas paljon mietittävää, joten pari vapaapäivää tähän väliin teki sille varmasti hyvää.

Lauantaina päästin ponin maneesiin juoksemaan. Väsymyksestä ei ollut edellispäivän treenistä huolimatta tietoakaan, vaan Fanny viiletti pitkin maneesia loikkien ja välillä pukkeja heitellen.

Sunnuntaina oltiin Iinan kanssa Hevoset Stadikalla-tapahtumassa ja Fannylla oli vapaapäivä. Oli kivaa vaihtelua päästä joka vuotisen Hihsin lisäksi tuollaiseen ihan uuteen tapahtumaan. Expo oli kattava ja mielestäni parempi, kuin Hihsissä, mutta mitään hyviä tarjouksia en kyllä bongannut. Mukaan tarttui Fannylle nimikyltti, riimu, riimunnaru ja satulavyö koulupenkkiin. Itselleni ostin kannukset, esteraipan ja Roecklin kisahanskat, ajattelin kerrankin panostaa ja ostaa kunnon hanskat, ettei parin kuukauden päästä tarvitse taas ostaa uusia hajonneitten tilalle.

Olitteko te kyseisessä tapahtumassa? Mitä tykkäsitte?


Eilen Fannylla oli vielä vapaapäivä ja taluttelin vaan hetken kentällä, mutta tänään palattiin heti aamulla työnteon pariin. Tein ihan perusratsastuksen, taivuttelua, suoristusta, siirtymisiä ja vähän väistöjä. Aluksi Fanny oli vähän sellainen ratsastamaton, kun ei olla kunnon koulutreeniä tehty viime keskiviikon jälkeen, mutta ihan hyvän tuntuinen kuitenkin ja loppua kohti vaan parani.

Huomenna meillä on kouluvalmennus ja torstaina Fannylle tulee aamusta hieroja. Ei se jumiselta ole tuntunut ja on muutenkin ollut kaikin puolin hyvä ratsastaa, mutta ajattelin, että olisi hyvä katsoa se läpi tässä välissä, kun se nyt kuitenkin on tehnyt hommia ihan erilailla, kun ennen minulle tuloaan. Tarkoituksena olisi alkaa hierotuttaa Fanny säännöllisin väliajoin, ettei mitään jumeja pääse syntymäänkään ja mahdolliset lihaskireydet saadaan auki ennen, kuin ne alkavat vaivata.

Sunnuntaina meillä onkin sitten raviskalla seuraestekisat, joten touhua riittää loppuviikon aikana.

Nyt kuitenkin oikein ihanaa ja aurinkoista tiistaita teille kaikille! :)


4 kommenttia:

  1. Olin tuolla Stadikalla sunnuntaina ja oli kyllä kiva päivä!:) Mukava blogi sulla ja siisti ulkoasu :)
    world-with-horses.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Mekin Iinan kanssa tykättiin tosi paljon ja ilmakin onneksi suosi. Kiitos! :)

    VastaaPoista
  3. Kiva blogi :) Ja banneri on hieno !

    http://siirijarella.blogspot.fi/

    VastaaPoista