perjantai 6. syyskuuta 2013

Estevalmennuksesta koiranpentuja synnyttämään

Tarkoitus oli kirjoittaa tämä postaus jo eilen, mutta ilta meni koiranpentuja synnyttäessä ja tulin vasta niin myöhään kotiin, etten enää jaksanut käydä koneella kuin pikaisesti. Kaverini koira siis synnytti ja lähdin sinne kiireellä heti, kun pääsin tallilta kotiin. En ollut aikaisemmin nähnyt koiran synnyttävän, eikä ollut kukaan muukaan paikalla olija, joten alku meni hyvin jännittyneissä tunnelmissa. Myös koira oli ensisynnyttäjä, joten olimme kaikki ihan amatöörejä koko touhussa.

On se uuden elämän syntyminen vaan ihmeellistä! Ja ihan  uskomatonta miten emo vaan tietää luonnostaan mitä sen pitää pennuille tehdä. Ensimmäisen pennun kohdalla se oli vähän ihmeissään, mutta seuraavat se hoiti jo kuin vanha tekijä. Harmikseni en voinut aikaisen herätyksen takia jäädä seuraamaan kaikkien pentujen syntymää, vaan kolmannen pennun jälkeen oli pakko lähteä kotiin nukkumaan. 

Aamulla pomppasin salamana ylös sängystä tarkistamaan montako pentua loppujen lopuksi oli tullut. Lähtöni jälkeen oli syntynyt vielä neljä pentua eli seitsemän yhteensä! Viisi pennuista oli poikia ja kaksi tyttöjä. Viimeinen oli syntynyt vasta aamulla kuuden-seitsemän aikoihin, joten kyllä siinä vaan aikaa vierähti. Kuvakin löytyi jo facebookista ja ne olivat kaikki niin pieniä ja suloisia! Ihanaa, että kaikki sujui hyvin!

 Ihanat pienet <3

Nyt kuitenkin eiliseen estevalmennukseen. Meillä oli Fannyn kanssa ensimmäistä kertaa valmennus raviradalla. Poni käyttäytyi taas tosi fiksusti uudessa paikassa, vaikka viereisellä nurmikentällä oli paljon lapsia pelaamassa jalkapalloa. Ilmassa lentelevät pallot eivät ponia paljon hetkauttaneet. Fannyn kanssa on kyllä niin kiva ja helppo mennä uusiin paikkoihin, kun ei tarvitse miettiä saako se jonkun kohtauksen tai heittäytyykö se muuten hankalaksi.


Verkattiin normaalisti ratsastamalla kaikki askellajit läpi, taivuttelua ja vähän väistöjä. Fanny tuntui ihan hyvältä ratsastaa, vähän laiskempi se oli, kuin mitä se on nyt viime aikoina ollut, mutta liikkui kuitenkin ihan  ok. Fannylla näyttäisi olevan tapana uudessa paikassa laiskistua ratsastaessa, olen huomannut saman jutun nyt jo muutaman kerran; silloin kun Fanny tuli, Equiluxxin kisoissa ja nyt. Se taitaa olla niitä tyyppejä, jotka eivät ulospäin näytä jännittämistään, mutta se tulee esille tuollaisena tahmatassuiluna. Myös yhtäkkinen lämmin ilma vaikutti varmasti, kesälläkin poni oli aina lämpimillä ilmoilla laiskempi ratsastaa.




Hypätessäkin Fanny oli vähän löysän tuntuinen. En oikein saanut laukkaa takaa tarpeeksi aktiiviseksi ja askel oli vaikea saada sopimaan. Aika monta hyppyä tuli ihan pohjaan ja puomikin tipahti muutaman kerran. Hyviäkin hyppyjä tuli kuitenkin paljon ja positiivista oli, että Fanny hyppäsi taas turhia kyselemättä, vaikka oltiin uudessa paikassa ja oli paljon erikoisesteitä.



Vaikka poni ei ollutkaan parhaimmillaan, niin valmennus sujui kuitenkin ihan hyvin. Pieniä virheitä, jotka on kuitenkin helppo korjata, tärkeintä on muistaa pitää laukka kunnolla aktiivisena takaa. Hypättiin tänään aika pientä, joka sekin saattoi vaikuttaa siihen, ettei poni päässyt oikein vauhtiin. Pienistä esteistä se ei niin jaksa innostua, mutta isommille se alkaa jo imeä itsekin hyvin. Eilisen perusteella olen kuitenkin lähdössä aika luottavaisin mielin Aulangolle sunnuntaina, eiköhän me jopa siitä 80cm radastakin selviydytä. Päivittelen sunnuntaina sitten taas kisakuulumisia. Kivaa viikonloppua! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti