tiistai 10. syyskuuta 2013

Kouluvalmennus

Tänään meillä oli heti aamusta kouluvalmennus ja päästiin taas oikein kunnolla töihin. Normaalisti liikutan kisojen jälkeisenä päivänä kevyesti ja sitä seuraavana päivänä pidän vapaapäivän, mutta nyt oli pakko ottaa valmennus tälle päivälle, kun mikään muu päivä ei olisi sopinut sekä minulle, että valmentajalle.

Ilma oli tänään viileämpi ja sen kyllä huomasi hyvin Fannystakin, se oli saanut kummasti eteenpäinpyrkimyksensä takaisin, eikä tahmatassuilusta ollut enää tietoakaan. Alkukäyntien jälkeen ravailin jonkun aikaa ja taivuttelin isoilla ympyröillä, lisäksi väistättelin etupäätä ulos muutaman askeleen aina tarvittaessa. Poni liikkui hyvin eteen ja taipui kivasti. Kun aloin nostelemaan laukkoja Fanny alkoi taas kuumua tosi paljon, se on kyllä niin hauska, kun on laukannostoista nykyään niin innoissaan, ettei meinaa nahoissaan pysyä. Enpä olisi uskonut vielä vajaa pari kuukautta sitten, että Fannya edes saisi kuumumaan, mutta hyvinhän tuo näyttää kierroksia keräävän. Valmentajakin nauroi, että kyllä huomaa ponin saaneen kuntoa, kun virtaa on vaikka muille jakaa.

Vaatimustasoa Fannyn kanssa on joka tunti nostettu aina hieman ja tänään se joutui taas tekemään töitä vähän enemmän, kuin aikaisemmin. Työnteko aloitettiin taas samalla takaosan-väistätyksellä, mitä tehtiin viimeksikin. Poni voltille ja takaosan väistätystä voltilta ulos samalla, kun etupää pysyy voltin uralla. Viisas poni muisti mitä sen halutaan tekevän, eikä tehtävä tuntunut enää yhtään niin vaikealta, kuin viime tunnilla. Vasemmalle väistö oli taas vähän hankalampi, kuin oikealle.

Tänään otettiin Fannya ensimmäistä kertaa vähän kootummaksi ravissa. Pieniä pätkiä toki, kun ei kokoamista ole siltä ennen vaadittu, mutta hyvinhän tuo sujui. Hyvin lyheni poni ja aktiivisuuskin pysyi aika kivasti. Kokoaminen tuntui olevan Fannylle yllättävän helppoa. Aina se osaa kyllä yllättää, tähän asti onneksi positiivisesti.

Myös siirtymisiä tehtiin taas paljon, ensin käynti-ravi-siirtymisiä ja sitten ravi-laukka siirtymisiä. Aktiivisuuden piti taas säilyä koko siirtymisen ajan ja ponin piti lähteä kunnolla takaa eteen. Ravi-käynti-siirtymiset alkavat olla jo tosi kivalla mallilla ja poni pysyy koko siirtymisen läpi hyvässä ja tasaisessa muodossa. Laukannostoissa nenä tuppaa vielä nousemaan ylös, mutta siinäkin on tullut jo paljon parannusta ja tänäänkin saatiin taas pari nostoa, joissa muoto pysyi jo hyvin tasaisena koko ajan.

Paljon sai poni taas tunnilta ajateltavaa ja olen super tyytyväinen siihen. Se toimi koko tunnin mielettömän hyvin ja tarjoili taas sellaista ravia, ettei voinut kuin ihmetellä selässä. On kyllä jännä nähdä millainen tuosta ponista loppujen lopuksi oikein kuoriutuukaan, nyt se on ainakin jo väläytellyt niin kivoja pätkiä, että aika kiva peli siitä taitaa vielä tulla... Huomenna Fanny saa hyvin ansaitun vapaapäivän ja todennäköisesti käydään maastossa kävelemässä ja ihmettelemässä puista putoavia syksyn värjäämiä lehtiä. Kyllä se vaan myönnettävä on, että kesä taitaa nyt olla ohi. Tänä vuonna syksy ei kuitenkaan tunnu yhtään niin pahalta, kuin normaalisti, kiitos tuon pienen keltaisen ponin. :)

Lopuksi vielä pari tarhakuvaa tältä päivältä.


4 kommenttia: