perjantai 31. tammikuuta 2014

Katsaus tammikuuhun ja viikon kuulumiset

Se olisi tammikuun viimeinen päivä ja postauksia katsellessa täytyy todeta, että kulunut kuukausi ei ole ratsastusten suhteen mennyt ihan toivotulla tavalla. Tässä kuussa treenaaminen on erinäisten syiden takia jäänyt vähemmälle ja  valmennuksiinkin ollaan päästy ainoastaan alkukuusta, jolloin oli samalla viikolla sekä koulu- että estevalmennus. Kummatkin edellä mainituista sujuivat hyvin ja varsinkin hypäristä jäi ihan mielettömän hyvä fiilis, mutta heti seuraavana päivänä koittikin kova pudotus maanpinnalle, kun Fanny alkoi ontua. Epäpuhtaus liikkeestä hävisi onneksi jo parissa päivässä, mutta viikon verran poni liikkui kuitenkin varuiksi lähinnä kävelytyksen ja liinan päässä hölköttelyn merkeissä. 

Viime viikolla päästiin takaisin treenaamaan ja toissapostauksessa hehkutinkin kuinka mielettömän hyvä Fanny oli ratsastaa. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, sillä sunnuntaina tallille mennessä karsinassa odotteli vaihteeksi itseään telonut ponin ryökäle. Tällä kertaa osumaa oli ottanut vasen kinner, josta löytyi pieni vekki ja luonnollisesti sitten sen seurauksena nestettä. Myös pari pienempää haavaa jalasta löytyi lähemmän tutkimuksen tuloksena, joten meno tarhassa oli tainnut olla taas astetta villimpää. Haaverista huolimatta Fanny kaikeksi onneksi kuitenkin liikkui puhtaasti. 

Maanantaina sain itse kamalan flunssan ja sen seurauksena ponillakin oli kaksi vapaapäivää, kun en itse päässyt tallille ollenkaan. Eilen olo alkoi jo helpottaa, mutta en puolikuntoisena viitsinyt ratsastaa, joten poni sai liikuttaa itsensä liinan päässä. Virtaa riitti ja takapää lensi normaaliin tapaan. Kinnerkin oli jo paljon parempi, eikä nestettä ollut enää nimeksikään.

Tänään ratsastin vähän kevennetysti tehden taas paljon pysähdyksiä ja siirtymisiä. Fanny toimi tosi hyvin heti alusta asti, on se kyllä niin liikuttava, kun muutaman ratsastamattoman päivän jälkeen ennestäänkin loistava työmotivaatio hipoo jo ihan pilviä ja poni on jo alkukäynneissä ihan intopiukeana odottaessaan pääsevänsä tekemään kunnolla töitä. Tunnin verran jumppailtiin ja sen jälkeen talliin saikin taluttaa hyvin tyytyväisen oloisen otuksen. 

Nyt taitaa olla aika siirtyä peiton alle, koska huomenna odottaa aikainen herätys ja kahden hevosen ratsastus ennen iltavuoroon menoa. Kivaa alkavaa viikonloppua! :)

3 kommenttia:

  1. Ihana blogi on!<3 Liityin lukijaksi!:D Vähänkö ihanat ponit sinulla!<3<3<3 Niin kauniita ja mukavan oloisia molemmat!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tervetuloa lukijaksi! Ponit kiittää, Leevi tosin ei ole omani, ratsastin ja kisasin sillä vain viime kaudella. :)

      Poista
    2. Juu, se selvisikin kun luin aiemmpia postauksia;D
      www.ponygirlsdaydream.blogspot.fi

      Poista