Lauantaina meillä oli kouluvalmennus muutaman viikon tauon jälkeen. Putoamista seuranneen lähes lomailuviikon jälkeen Fanny on tuntunut vähän turhan hitaalta jalalle ja reagoimaan muutenkin, joten valmennus tuli enemmän kuin tarpeeseen. Heti muutaman kierroksen jälkeen valmentaja kysyi ihmeissään mitä mun istunnalle on tapahtunut, kun en istu enää ollenkaan vinossa. Kerroin käyneeni osteopaatilla ja valmentaja oli todella vaikuttunut tuloksista. Ihan jokusen kerran joutui huomauttamaan lievästä vinoudesta, mutta se oli pientä aikaisempaan verrattuna. Olokin tuntui selässä heti suoremmalta ja jotenkin tukevammalta, joten osteopaatin käsittely tosiaankin auttoi.
Alkuverkkailun jälkeen aloitettiin tekemällä pitkällä sivulla avomaista väistöä. Tämä oli alkuun ponilla ihan hakusessa ja saikin ottaa edestä ihan kunnolla pidätteitä, ennen kuin saatiin aikaiseksi ristiaskelia.Tehtiin tätä mutama kerta kumpaankin suuntaan ja kun alkoi sujua jatkettiin käynti-ravi siirtymisillä, joilla haettiin nyt juurikin taas sitä herkkyyttä ja nopeutta. Aluksi otin itse vähän turhan vahvasti istunnalla alaspäin siirtymisissä eikä Fannyn takapää oikein ehtinyt mukaan, mutta kun kevensin itse vähän istuntaa saatiin aikaiseksi tosi hyviä siirtymisiä.
Kun oltiin höylätty tarpeeksi käynnin ja ravin välillä siirryttiin laukka-ravi-siirtymisiin. Pari kertaa poni teki vanhan huonon tapansa mukaan eli heitti nenän kohti kattoa nostossa ja vähän jouduttiin keskustelemaan siitä, miten ne nostot nyt pitikään suorittaa. Lomailu oli tehnyt selvästi tehtävänsä, eikä kunnon nostoja tullutkaan enää tuosta vaan, joten vähän vaati itseltä taas enemmän tarkkuutta ratsastukseen, että saatiin hyviä nostoja aikaiseksi.
Siirtymisten jälkeen tehtiin laukassa vähän temponlisäyksiä ja näissä Fannyn hitaus tuli kunnolla esiin. Muutama viikko sitten se lähti tosi hyvin ja terävästi heti pohkeesta eteen, mutta nyt ei irronnut lähimainkaan samanlaista. Muutaman toiston jälkeen poni alkoi terävöityä ja kun se oli saatu sopivan energiseen mielentilaan jatkettiin tästä temponlisäyksillä ravissa. Alkuun muutama kerta oli taas ihan mitään sanomattomia, mutta loppua kohti kyllä parani ja pari viimeistä lisäystä oli jo lähes samanlaisia mihin päästiin silloin jokunen viikko sitten, mutta silti se tietty fiilis jäi puuttumaan.
Kaiken kaikkiaan Fanny toimi kuitenkin läpi valmennuksen aika kivasti. Vähän oli tuota hitaanpuoleisuutta välillä havaittavissa ja poni yritti muutamaankin kertaan mennä sieltä missä aita on matalin, mutta ihan ymmärrettävää tällainen "taantuma" pienen lomailun jälkeen. Hyvin saatiin kuitenkin asioita korjattua ja eihän tähän muu auta, kuin treeniä treeniä vaan ja sitähän nyt onkin luvassa.
Uuden kuvamateriaalin puutteessa taas jokusen viikon vanhoja kuvia (c) Laura Aaltonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti