Edellisestä kuulumisten kirjoittelusta onkin ehtinyt vierähtää jo viikko, kun Fannyn ontumisen seurauksena mitään tähdellistä kirjoitettavaa ei treenien suhteen luonnollisestikaan ole ollut. Toissa perjantaina alkaneen könkkäämisen seurauksena jätin ponin täyslepoon muutamaksi päiväksi ja seurailin vain jalan tilannetta. Vuohisen kohdalla ollut lievä turvotus hävisi parin päivän jälkeen ja tiistaina laitoin Fannyn liinan päähän nähdäkseni vähän sen liikkumista. Aluksi meno oli vähän jäykähköä muutaman päivän seisomisen jälkeen, mutta epäpuhtautta liikkeessä ei enää näkynyt. Verryttyään Fanny liikkui normaalisti ja oli muutenkin pirteä oma itsensä, pukkeja ja loikkia lenteli välillä tiuhaankin tahtiin, joten poni ei vaikuttanut kipeältä myöskään käytöksensä perusteella.
Keskiviikkona ja torstaina pidin varmuuden vuoksi vielä taluttelupäivän ja perjantaina juoksutin taas liinassa. Fanny liikkui edelleen puhtaasti ja esitteli tosi hienoa ravia, joten uskalsin vähän jo huokaista helpotuksesta.
Eilen pidin vielä taluttelupäivän ja vähän alkoi selvästi jo tuntua viikon lepäily ponin päänupissa, oltiin keretty kävellä maneesissa ehkä puoli kierrosta, kun Fanny syöksähti yhtäkkiä vinkuen ja pukitellen eteenpäin. Itse en ollut yhtään varautunut tuollaiseen lähtöön ja hyvä ettei tämän seurauksena päässyt koko poni irti... :D Pukkikohtauksen jälkeen Fanny oli oma coolisti käyttäytyvä itsensä ja loppu taluttelu sujui ilman ponin järjestämää lisä-äksöniä.
Tänään oli ohjelmassa aamutalli kirpeässä pakkassäässä ja kun olin saanut hevoset ulos kuvailin Fannya hetken ulkona. Päästin ponin kentän viereiseen tarhaan ja virtaa tuntui taas riittävän. Harmikseni aurinko ei aamusta paistanut juuri tuohon kohtaan melkein ollenkaan ja kuvista tuli melko tummia, mutta ei anneta sen häiritä. Kuvailun jälkeen vein Fannyn takaisin talliin kuntoon laittoa varten ja sen jälkeen suunnattiin maneesiin. Alkukäyntien jälkeen keventelin kumpaankin suuntaan lähinnä suoraa uraa pitkin ja annoin ponin liikkua vaan rennolla ja pitkällä kaulalla. Vieläkään ei ollut havaittavissa ontumaa ja Fanny liikkui oikein pirteästi. Vino se oli eikä olisi millään halunnut tukeutua vasempaan ohjaan, muttä tämä nyt on ihan normaalia yli viikon ratsastamattomuuden jälkeen, joten siitä en ole huolissani. Ravailin vain hetken, kun en viitsinyt äkkiseltään alkaa tekemään liikaa ja sen jälkeen päästin ponin vielä hetkeksi maneesiin juoksemaan, että sain katsottua liikkumisen vielä maasta käsin. Hyvältä näytti edelleen ja Fanny nautti täysin siemauksin rallitellessaan pitkin maneesia pomppien ja loikkien.
Huh, toivottavasti tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä ja ontuminen johtui jostain ihan pienestä jutusta, joka katosi yhtä nopeasti kuin alkoikin. Pikku hiljaa aloitellaan nyt työntekoa ja toivon, ettei mitään takapakkeja tule. Tuntuu, että tässä on nyt kesästä asti ollut koko ajan jotain pientä, ettei olla päästy treenaamaan ilman katkoja, on ollut irtokenkää, impparia, Fannyn kaatumisen jälkeistä parantelua ja lisäksi vielä se oma putoamiseni. Josko nämä nyt riittäisi hetkeksi aikaa ja tänä vuonna olisi parempi tuuri, vai onkohan ihan liikaa toivottu? ;)
Kivaa alkavaa viikkoa!
Päivän paras kuva! :D
Hauska tuo pääkuva :D
VastaaPoistaJuu, nuo helikopterikorvat on ihan loistavat. :D
PoistaIhana loimi sillä! :)
VastaaPoistaKiitos, itsekin tykkään tuosta loimesta. :)
Poista