Puomien jälkeen aloitettiin hyppääminen pienellä muutaman esteen radan pätkällä, joka sisälsi kaksi pystyä ja okserin. Viime hypärillä tajuamani ahaa-elämyksen jälkeen muistin alusta asti ratsastaa hyvässä tempossa miettimättä liikaa hyppypaikkoja ja kuinka ollakaan paikat osuivat kohdalleen lähes joka hypyssä. Ihan muutama hyppy lähti vähän kaukaa ja nämäkin vasta ihan loppuhypäristä, kun Fanny alkoi jo vähän väsyä. Rataa korotettiin taas pikkuhiljaa ja siihen lisättiin vielä jokunen hyppy, korkeutta esteillä oli videollakin näkyvää pääty-ympyrällä hypättävää okseria lukuunottamatta lopuksi n.80-90cm.
Fanny hyppäsi koko valmennuksen ajan mielettömän hyvin! Ihan erilaista menoa oli siihen himmailuun ja räpellykseen verrattuna mitä olen sen kanssa harrastanut tässä jo (liian) monta kuukautta. Poni syttyi koko loikkimis-hommaan ihan erilailla nyt, kun sen antoi laukata kunnolla eteen ja piti koko ajan hyvän tempon päällä. Valmentajakin sanoi Fannyn kehittyneen tosi paljon, voimaa on tullut paljon lisää takapäähän ja huomaa, että poni on saanut rutiinia hyppäämiseen.
Nyt on kyllä jotenkin niin hyvä fiilis hyppämisen suhteen, kun se tuntuu taas sujuvan, tästä on hyvä jatkaa! Vielä pitäisi löytää se estesatula, niin voisi alkaa katsella josko löytyisi jotain sopivia kisoja lähistöltä...
Kivaa alkavaa viikonloppua! :)
Tosi hyvältä näyttää teidän meno! :)
VastaaPoistaKiitos kovasti, onpas kiva kuulla! :)
Poista