keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Valmennus

Tänään meillä oli Fannyn kanssa ensimmäinen valmennus. Valmennuksen ideana oli tehdä kevyesti perusasioita ja katsoa miten poni toimii. Fanny oli alusta asti reippaampi ja paremman tuntuinen, eikä sitä tuntunut jännittävänkään yhtään niin paljon, kuin eilen. Valmentaja ihasteli heti tunnin alettua Fannyn hevosmaista rakennetta ja hyvää käyntiä.

Alkukäyntien ja hetken taivuttelun jälkeen aloitimme ravissa sillä, että Fanny piti saada rennolle ja pitkälle kaulalle, tämä on asia numero yksi, joka sen täytyy oppia. Pidin suht pitkää ohjaa, hyvän ravin tahdin ja taivuttelin kyljistä ja heti, kun suunta oli oikea, eli poni pidensi kaulaansa, niin pieni myötäys ohjasta. Viisaana ponina Fanny tajusi idean nopeasti ja uskalsi alkaa rentouttaa kaulaansa ja laskea nenää alemmas. Valmentaja sanoi, että yksin ratsastaessanikin tämä on asia, jota pitää harjoitella joka kerta, kokoamaan aletaan vasta, kun poni on sisäistänyt tämän asian kunnolla.

Toinen asia, johon keskityimme oli taipuminen ja suoristuminen. Fanny on melko vino ja oikeassa kierroksessa poni siirtää helposti etupäänsä uran sisäpuolelle kulmissa ja jää makaamaan sisäpohkeen päälle. Etupään väistätys kohti uraa ennen kulmia auttoi tähän ongelmaan ja kulmat alkoivat sujua hetken harjoittelun jälkeen paljon paremmin. Myös ympyrällä tehtiin samaa harjoitusta, jos poni ei taipunut sisäkyljestä, niin muutaman askeleen väistätys vasemmalle ja uusi taivutus. Myös suoralla uralla piti olla tarkkana, ettei etupää valahda taas uran sisäpuolelle, sisäpohkeen kanssa piti pysyä skarppina ja olla valmiina tuuppaamaan karannut etupää takaisin uralle.

Vasemmassa kierroksessa poni yliasettui helposti, joten ulko-ohjassa piti pitää kunnon tuntuma, ratsastaa melko vahvasti sisäpohkeella ja käyttää mahdollisimman vähän sisäohjaa. Vasemmassa kierroksessa suoraan kulkeminen oli kuitenkin Fannylle helpompaa.

Teimme samoja harjoituksia kaikissa askellajeissa ja loppua kohti poni parani ja suoristui todella paljon. Valmentaja kehui Fannya hurjasti ja totesi, että nyt oli kyllä hyvä ostos, todella laadukas poni. Kehuja saivat eritoten liikkeet, tahti ja ponin todella ihana ja miellyttämisen haluinen luonne, sekä tietenkin sen kauneus.

Itselleni jäi tunnista älyttömän hyvä fiilis, Fanny on niin viisas ja oppivainen! Maltan tuskin odottaa kuinka hieno siitä vielä tuleekaan! Muutenkin on ihan huippua, kun pääsee taas laittelemaan "nuorta" vähän tehnyttä ratsua, josta pääsee tekemään ihan oman näköisensä. Kaikista hienointa on kuitenkin, että se on juuri Fanny, jonka kanssa näitä asioita saa yhdessä opetella. :)

Loppuun vielä kuva, jonka otin Fannysta hakiessani sitä tarhasta. Vähän tylsää, ettei saada nyt mitään ratsastuskuvia, kun ratsastukset tapahtuvat maneesissa, kenttä pölisee tällä hetkellä niin paljon, että jo käveleminen siellä nostattaa  kamalan pölypilven.

4 kommenttia:

  1. Jee, kiva kuulla että eka valmennus meni noin hyvin! Fanny on kyllä superlaadukas ja siitä tulee vielä niin hieno nyt kun sillä on sopiva ratsastaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on kyllä niin hieno. Voisin kehua sitä vaikka koko loppu päivän. :D

      Poista
  2. Hauska seurata Fannyn tarinan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seuraamaan ponin elämää tästä eteenpäin! :)

      Poista