tiistai 16. heinäkuuta 2013

Fannyn ensimmäinen vuorokausi uudessa kodissa ja ensimmäinen ratsastus

Fanny saapui siis uuteen kotiinsa eilen illalla puoli viiden aikoihin kolmen tunnin matkustamisen jälkeen. Matka sujui hyvin, vaikka poni ei ole elämänsä aikana paljoa matkustellut. Loppumatkasta mun piti melkein jo nipistellä itseäni tarkistaakseeni, etten vain näe unta ja Fanny on oikeasti tulossa takaisin kotiin.

Uudessa kodissaan poni katseli rauhallisena ympärilleen, eikä turhia hötkyillyt. Hetken taluttelun jälkeen Fanny pääsi tarhaan ponilaumaan, jossa sitä odotti kolme uutta kaveria. Hetken ponit jaksoivat juoksennella pitkin tarhaa, mutta sitten meno rauhoittui ja kaikki jäivät syömään vieretysten. Illalla taluttelin vielä hetken ja harjasin Fannyn.

Tänään oli vuorossa ensimmäinen ratsastus. Tarkoituksena oli ratsastaa poni kevyesti maneesissa. Hetki taluttelua ja sitten selkään. Noora kertoi Fannyn liikutuksen olleen viimeisen viikon ajan melko kevyttä ja maastoilupainotteista, joten osasin odottaa, ettei poni ehkä ole parhaimmillaan, eikä uusi paikka tietenkään auttanut asiaa. Vaikka Fanny on muuten ollut tosi rauhallinen, niin ratsastaessa sitä kyllä jännitti kovasti. Meno oli kaikin puolin melko huteraa eikä poni oikein olisi tahtonut liikkua eteenpäinkään, urheasti Fanny kuitenkin yritti parhaansa jännityksestä huolimatta. Lopuksi ravailtiin vielä hetki kentällä ja käveltiin siellä loppukäynnit.

Huomenna meillä onkin jo ensimmäinen valmennus edessä, jännityksellä odotan mitä valmentaja sanoo Fannysta, videoiden perusteella kyllä kehui ponin jo maasta taivaaseen. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti