maanantai 22. heinäkuuta 2013

Leevi ja hyppyjä Lotilla

Fannylla oli tänään vapaapäivä, joten oli aikaa käydä ratsastamassa muita poneja.

Päivällä kävin ensin ratsastamassa Leevin. Sen kanssa ei nyt muutamaan viikkoon ole ollut kisoja, joten ollaan tehty vaan perusjuttuja, eilen mentiin myös vähän maapuomeja. Leevi ei ole päässyt hyppäämään muutamaan viikkoon, joten jo pelkät puomit olivat sen mielestä hurjan kivoja. Huomenna se pääsee onneksi valmennuksessa loikkimaan taas kunnolla.

Tänään, samoin kun eilen ja varmaan viimeiset kaksi viikkoa olen ratsastanut Leeviä ilman satulaa. Syy tähän on se, että poni vaan toimii paljon paremmin, kun ei ole satula välissä häiritsemässä. Leevillä on myös ehkä maailman mukavin selkä istua. Osasyy ilman satulaa menoon on kyllä myös laiskuus, se satula vaan on niin kauhean vaivalloista hakea satulahuoneesta ja laittaa sinne selkään. :D

Tänään siis tehtiin taas Leevin kanssa ihan perusjuttuja, poni tuntui aluksi aika jäykältä, joten taivuttelin paljon ja tein väistöjä ympyrällä ja suoralla. Hetken jumppailun jälkeen otin myös siirtymiset ja pysähdykset mukaan. On ollut viime aikoina kiva huomata, kuinka paljon siirtymiset ja pysähdykset ovat parantuneet, ne kun ovat tuottaneet aikaisemmin vähän ongelmia. Kun poni tuntui hyvältä joka askellajissa lopetin ja käytiin vielä kävelemässä maastossa.

Illalla kävin vielä hyppämässä pitkästä aikaa kaverillani M:llä ratsastettavana olevalla vuonohevosella Lotilla. Lotti on  oikealta ammatiltaan terapiaratsu, mutta koska talvi on sillä saralla vähän hiljaisempaa aikaa oli Lotti viime kevättalvena M:llä muutaman kuukauden ratsastettavana ja hyppäsin sillä silloin muutaman kerran. Jo silloin M puhui, että on suunnitellut menevänsä Lotilla vuonohevosten mestaruuskisoihin tuuppaamaan kouluosuuden ja kysyi olisinko kiinnostunut hyppäämään esteosuuden. Vastasin silloin, että olen toki olen käytettävissä. Keväällä Lotti lähti taas terapiaratsun hommiin kotiinsa, eikä vuonismestaruuksista ollut enää oikein puhetta.

Ajattelin, ettei M olekaan menossa mestiksiin ja unohdin koko asian. Jokunen päivä sitten soi kuitenkin puhelin ja M kertoi ilmoittautuneensa kouluosuuteen ja kysyi vieläkö olisin halukas tulemaan hyppäämään esteosuuden, joka tosin olisi jo tämän viikon sunnuntaina. Totesin, että mikäs siinä, mutta ehkä ponin kanssa pitäisi testata muutama hyppy vielä ennen ilmoittautumista ja katsoa miltä meno näyttää.

Siispä ponin selkään ja menoksi. M viritteli meille samalla mitä ihmeellisimpiä virityksiä, joita kai esteiksikin kutsutaan. Ensimmäiset pienet hypyt Lotti hyppeli vähän miten sattuu, eikä oikein jaksanut keskittyä, mutta kun esteet nousivat, niin johan alkoi poni pompata ja homma sujua. Esteiden korkeus oli lopulta n.85cm ja Lotin suoriuduttua niistä todella hienosti oli hyvä lopettaa. Mestaruuksissa luokka, josta meidän pitäisi selviytyä on 80cm ja tämän päiväisellä treenillä näytti siltä, että hyvillä mielin voidaan lähteä sunnuntaina hyppäämään.

Lotti on kyllä niin ihana hyvänmielen-poni, ihan mahtavaa, että mulla on mahdollisuus ratsastaa näin kivoja hevosia! Tai siis ponejahan nämä mun kaikki ratsut tällä hetkellä ovat, mutta ponit onkin parhaita. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti