Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun ratsastin ponia muualla, kuin maneesissa. Kaikkia mahdollisia häiriötekijöitä löytyi sopivasti näin heti alkuun mm. kentän ison pusikon takana grillaavat ihmiset, trampoliinilla pomppivat lapset ja tarhasta sisään tuotavat hevoset, näistä huolimatta Fanny keskittyi yllättävän hyvin ratsastukseen, mitä nyt jonkun kerran vähän pälyili, että mitä ympärillä oikein tapahtuu.
Ratsastin askellajit läpi ja poni tuntui vähän laiskahkolta. Aloitettiin ihan pienellä ristikolla ja ensimmäistä kertaa esteelle kääntäessä poni ampaisi kuin tykin suusta ja sitten löytyikin joku ihan uusi vaihde, eipä tuntunut poni enää laiskalta. Tallikaveri katseli menoa ja totesi vain, että "mieletön laukka, sillä on ihan kenttäponin laukka!"
Tultiin muutama kerta ristikkoa kummastakin suunnasta ja sitten este nostettiin pieneksi pystyksi. Tultiin pystyä samoin muutama kerta kummastakin suunnasta ja ai että meillä oli kivaa! Fanny oli niiiiin täpinöissään. Ponnistuspaikat eivät aina osuneet ihan kohdalleen, mutta se ei menoa haitannut, poni hyppäsi intoa täynnä kertaakaan epäröimättä. Näiden muutaman hypyn jälkeen pystyä ei nostettu, kun poni on hypännyt niin vähän, enkä muutenkaan halunnut tehdä ensimmäisellä hyppykerralla liikaa.
Hyppääminen oli tarkoitus lopettaa siihen, mutta hullu tallikaveri sai yllytettyä kokeilemaan Fannyn kanssa kentältä löytyvää bankettia. Hetken vänkäsin vastaan, mutta tällä kaverilla on käsittämätön kyky saada ihmiset suostumaan ihan päättömiinkin asioihin. :D Siispä poni ensin käynnissä banketin eteen ja pohkeet kiinni ja niinhän se vain kiipesi ylös kyselemättä. Vielä toinen kerta käynnissä ja sitten uskalsinkin jo tulla ravissa. Fanny hyppäsi mielettömän hyvin ja siihen oli hyvä lopettaa. Super, super super poni! <3
Fanny on kyllä niin käsittämättömän miellyttämisen haluinen ja rehellinen poni, se ei kyseenalaista mitään mitä siltä pyydetään ja varmaan kiipeäisi ihmisen perässä puuhunkin. Jälleen jäi ratsastuksen jälkeen mielettömän hyvä fiilis, on mulla vaan hieno poni!
Viimeisenä todistusaineistoa banketilta, tämän kuvan voi kiteyttää loistavasti lauseella "harjasta kiinni ja toivo parasta!" :D
Vautsi, upeesti meni ton banketinkin!
VastaaPoistaNäenkö oikein että ötökänpuremakohdasta on nyt kaikki karvat pois?
Juu, Fannyssa on kenttäponi-ainesta! :D
VastaaPoistaJep, kuollut iho ja karvat oli lähteneet muutama päivä sitten, mutta uutta karvaa on onneksi jo tulossa kovaa vauhtia. Valmentaja pelotteli, että saattaa tulla valkoista karvaa tuohon kohtaan, mutta ainakin toistaiseksi sieltä näyttäisi olevan tulossa ihan oikean väristä karvaa. :)
Kuulostaapa kivalta hyppykerralta. :) Voi mä tarvitsen samanlaisen kaverin kentän reunalle, joka vois ylipuhua mut hyppäämään. :s Ensimmäisellä hyppykerralla meinasin tippua viisitoista kertaa. Vaikka tasapaino on siitä kehittynyt niin olen edelleen varma, että tippuisin heti jos edes yrittäisin.
VastaaPoistaTahvo kans syttyy samallalailla esteillä. Se olisi ihan riemuissaan. Onneksi Tahvo saa välillä hypätä vuokraajan ja siskoni kanssa. :) Jospa minäkin pikkuhiljaa uskaltaisin..
Otat sinne kentän reunalle jonkun kaverin, joka varmasti saa sut yllytettyä hyppäämään tai vaikka ihan valmentajan avuksi. :) Rohkeasti vaan harjoittelemaan, kyllä se hyppäminen pian alkaa sujua ja se on niiiin kivaakin!
VastaaPoista