Joulukalenterin 1.luukku: Mistä kaikki alkoi? Harrastuksen alkumetreiltä hevosen omistajaksi

Hevosharrastukseni alkoi äidin jalanjäljissä ja vietin aikaa tallilla jo ihan pienenä. Rakentelin hiekkakakkuja kentän keskellä äidin ratsastaessa ja odotin innolla loppukäyntejä, koska silloin pääsin yleensä hevosen selkään. Äidin lopettaessa ratsastuksen hevoset jäivät joidenkin vuosien ajaksi, mutta ollessani vähän vanhempi kiinnostus harrastusta kohtaan heräsi ja eihän siinä kauaa mennyt, kun jo suunnilleen asuin tallilla.

20.7.1992, Jonna 2v

Toisella luokalla sain syntymäpäivälahjaksi ensimmäisen ratsastustuntini ja olin luonnollisesti aivan innoissani. Ratsukseni sain ison kimon ruunan, mutta muita muistikuvia tunnista ei sitten oikein olekaan. Hevosen väri on näköjään kuitenkin sattunut olemaan juuri oikea jo näin heti alkuun. ;) Tämän ensimmäisen tunnin jälkeen kävin vielä muutamalla tunnilla, mutta tunneilla käyminen ei vaan tuntunut omalta jutultani ja se lopahtikin jo heti alkuunsa. Iso syy tähän oli varmasti ratsastuksenopettajassa, joka tunnin pitämisen sijaan keskittyi puhelimessa puhumiseen tai katsojien kanssa juoruamiseen.

Suunnilleen vuoden kuluttua kokeilin tunneilla käymistä uudelleen ja tulos oli jälleen sama. Innostus ratsastukseen lopahti hetkeksi, mutta tallilla käynti jatkui, sillä hevoset kyllä kiinnostivat kovasti. Vähäisestä kokemuksestani huolimatta sain melko pian ensimmäisen hoitohevoseni ja sille tielle sitten jäin. Ensin hoidin tallin hevosia, mutta jonkun ajan kuluttua aloin saada hoidettavakseni myös yksityishevosia. Ratsastusta jatkoin jossain vaiheessa toisella tallilla olevalla vuokraponilla, jonka kanssa kävin myös jonkin verran tunneilla. Enemmän pääsin ratsastamaan, kun sain hoidettavakseni suomenhevos-ruuna Villen, joka oli yksityishevonen. Ville oli vanha ravuri ja tästä syystä myös aika kova menijä, joten vähäisellä kokemuksellani olin välillä hieman pulassa hevosen kanssa. Hammasta purren yritin kuitenkin pärjätä parhaani mukaan, koska olihan se nyt hienoa, että oli päässyt hoitamaan yksityishevosta, jolla pääsi vielä ratsastamaankin. ;)

Vuokraponi Kake

Jonkin aikaa Villeä hoidettuani eräs äidin tuttava alkoi puhua ylläpitäjää vailla olevasta hevosesta, joka asui samalla tallilla hänen oman hevosensa kanssa ja jostain syystä päädyimme katsomaan tätä hevosta ja kokeilemaan olisiko siinä minulle sopiva ratsu. Vuosikaudet mitään tekemättä viettänyt lämppäri-ruuna ei kuitenkaan ehkä olisi ollut kaikista ihanteellisin 13-vuotiaan tytön opettelu-hevoseksi, joten se idea kaatui omaan mahdottomuuteensa. Tämän jälkeen kokeilin vielä erään äidin kaverin tammaa, jolle etsittiin myöskin ylläpitäjää, mutta hevonen oli taitoihini nähden aivan liian vaativa. Tässä vaiheessa taisi itse kullekin käydä selväksi, että sopivan hevosen löytäminen ylläpitoon olisi yhtä helppoa kuin etsiä neulaa heinäsuovasta, joten päädyimme oman ponin ostamiseen. Kuulostaa ehkä hullulta, että omaa alettiin etsiä niin vähäisellä kokemuksella, kuin mitä itselläni tuolloin oli, mutta onneksi ympärillä oli kuitenkin joukko osaavia ihmisiä ja äidiltä löytyi pitkä hevostausta.

"Ostetaan kiltti ja terve iso poni 13-vuotiaalle tytölle, hinta max 3000e"- ilmoitus lähti Keltaiseen Pörssiin ja jäin jännityksellä odottamaan yhteydenottoja. Jokusen yhteydenoton jälkeen lähdimme katsomaan 17-vuotiasta New Forest-ruunaa joka oli tehnyt uran tuntiponina ja kuulosti siltä, että voisi sopia tarpeisiimme. Koeratsastus sujui ihan hyvin ja myyjän kanssa sovittiin, että poni tulisi koeajalle joksikin aikaa. Koeajan loputtua oli vuorossa ostotarkastus, jossa ponilla kuitenkin ilmeni iän tuomia jalkavaivoja, joten kauppoja ei tehty ja ruuna lähti kotimatkalle.

Seuraavaksi tuli viestiä myytävänä olevasta todella kiltistä 9-v poniruunasta, joka kuulosti kaikin puolin oikein hyvältä. Ponin sanottiiin olleen parin vuoden ajan 9-vuotiaan pojan ensimmäisenä ratsuna, joten ruuna kuulosti oikein potentiaaliselta vaihtoehdolta. Myyjän ja äidin välisten pitkien ja perusteellisten puheluiden jälkeen postilaatikkoon kolahti video-pätkä ponista ja sitä monta kertaa katsottuamme olimme varmoja, että poni olisi juuri sopiva. Ja kyllä, tiedän todellakin kuinka iso virhe tässä tehtiin. Ostaa nyt ensimmäinen poni yhden videon ja myyjän puheiden perusteella. Myyjä kuitenkin lupasi, että mikäli poni ei olisikaan sopiva, voisi kaupan purkaa, joten asiassa ei tuntunut olevan ongelmaa. Myöhemmin on kyllä naurettu monet kerrat sille, miten typerä sitä osaakaan olla, kun jotain oikein kovasti haluaa. Maltti on valttia ja tässäkin tapauksessa sille olisi ollut käyttöä. Ponista sovittiin kaupat ja eihän se vaan näillä lähtökohdilla ihan putkeen voinut mennä, mutta se onkin jo toinen tarina.

Sh-ruuna Toto-Ville

Huomenna se vihdoin alkaa!

Nimittäin Joulukuu ja sitä myöten tämän blogin ensimmäinen joulukalenteri!

Viime vuonna vasta bloggaamisen (ja blogien lukemisen) aloitettuani en ollut tällaisista joulukalentereista mitään kuullutkaan, mutta muutaman seuraamani blogin myötä idea selkeytyi ja halusin tänä vuonna myös itse päästä totetuttamaan kalenteria.

Jonkin verran luukkuja ja aiheita on jo valmiina, mutta jokuselle idealle teiltä lukijoilta olisi vielä käyttöä. 

Mistä asioista juuri Sinä haluaisit lukea joulukalenterin luukuista? Nyt on oikea aika kommentoida, jos esimerkiksi jokin asia on jäänyt epäselväksi ja haluaisit kuulla siitä lisää! :)

Kalenteri on jo tähän mennessä vaatinut kymmeniä työtunteja ja tulee vaatimaan niitä vielä varmasti triplasti lisää, joten kommentoikaa, ehdottakaa ja olkaa aktiivisia läpi joulukuun, näin luukuista paljastuu mahdollisimman mieluisia aiheita sekä asioita ja saan tietää ovatko postaukset mieleisiä! :)

Jippii, huomista odotellessa! 

Estetreeni paremmalla onnella

Tänään meillä oli Onnin kanssa ohjelmassa siedätyshoitoa eli toisin sanoen estetreeniä puomeilla ja kavaleteilla. Tehtävinä oli muutama ravipuomi viuhkana, maapuomi - kavaletti - maapuomi - innari ja yksittäinen kavaletti.

Alkuverkaksi taivuttelin ensin käynnissä pidemmän kaavan mukaan ja sen jälkeen otin kevyttä laukkaa ensin ympyrällä ja sen jälkeen koko uralla. Laukkojen jälkeen tehtiin hetki töitä ravissa ja aloitettiin sitten puomeilla työskentely. Tultiin ensin pari kertaa ravipuomit niiden toisesta päästä, jossa puomien välimatka oli lyhyempi ja sen jälkeen vaihdellen eri kohdasta puomeja, jolloin hevonen joutui joko venyttämään askelta tai vaihtoehtoisesti lyhentämään riippuen siitä mistä kohtaa puomit ylitettiin.

Ravipuomien jälkeen otettiin muutama hyppy yksittäiselle kavaletille, josta Onni suoriutuikin ensimmäisestä hypystä alkaen ilman kyttäilyä. Tämän jälkeen jatkettiin vuorotellen kummassakin suunnassa niin, että tultiin ensin ravipuomit, puomien jälkeen laukannosto ja tästä yksittäiselle kavaletille ja sama homma uudestaan.

Seuraavaksi lisättiin mukaan viimeinen ja oletetusti vaikein osa eli innari. Tällaiset nopeasti peräkkäin tulevat puomit ja esteet ovat alusta asti olleet Onnille juurikin niitä pahimpia kauhistuksia, joten yritin vain itse pysyä mahdollisimman rentona ja olla tekemättä asiasta numeroa. Ensimmäisellä kerralla O ei tajunnut järkyttyä ennen tehtävää, vaan suoriutui ensimmäisestä puomista ilman ohijuoksu-yritystä, mutta kavaletilla se vähän hämmentyi nähdessään vielä viimeisenä olevan puomin ja otti siihen melko mielenkiintoisen loikan. Tätä viimeistä puomia se vielä vähän spookasi, mutta yli päästiin kuitenkin ja vielä suht kivuttomasti. Pari kertaa se oli innarilla vielä vähän jännittynyt ja vauhtia oli hieman enemmän kuin olisi ollut tarpeen, mutta sen jälkeen tehtävä alkoi sujua tosi hyvin, hevonen odotti, säilytti tahdin ja pysyi rentona.

Lopuksi tultiin vielä kaikkia edellä mainittuja harjoituksen osia peräkkäin ristiin rastiin ja edelleen sujui hyvin, oikeastaan tosi hyvin. Hypyt ja puomit saatiin tällä erää lopettaa siihen hyvillä mielin ja siirryttiin vielä hetkeksi tekemään hommia ravissa. Laukka on viime päivinä toiminut aika kivasti ja varsinkin tänään este-ja puomijumppaa tehdessä tuli tosi hyviä pätkiä, mutta ravissa Onni on ollut vähän jumisen tuntuinen, joten ilmeisesti lanneselän alueella on taas pientä kireyttä. Kyllä se siinäkin perusteellisella taivuttelulla lähtee notkistumaan, mutta aika paljon sai tänäänkin tehdä hommia ennen kuin askeleesta alkoi löytymään paremmin joustoa ja O lähti liikkumaan rennolla ja pyöreällä selällä. Ensi viikolla heppaselle onkin tulossa taas hieroja, joten helpotusta jumeihin on luvassa onneksi pikapuoliin.

Viime kertaisten hyppelyiden vastapainoksi tällä kertaa sitten onneksi kiva ja onnistunut hyppykerta, nyt vaan rutiinin ja varmuuden hakemista alkuun pienillä esteillä, niin eiköhän se tästä ala taas suttaantumaan.

Katastrofi-estetreeni ja klippausta

Edellisestä kuulumisten päivittelystä onkin ehtinyt kulua jo hetken aikaa, joten tässä välissä lienee paikallaan laittaa muistiin vähän viime viikkojen tapahtumia.

Koulutreenien puolella Onni on viime aikoina ollut aika hyvän tuntuinen ratsastaa, mutta hyppäämisen osalta otettiinkin sitten edeltävän viikon tiistaina oikein kunnolla takapakkia. Edellisen estevalmennuksen jälkeen hyppytaukoa selästä käsin ehti tulla reilu kuukauden verran ja vaikka O suorittikin kahtena sunnuntaina omatoimista loikkimista irtohypytyksen muodossa ei ratsastajan kanssa hyppääminen ollutkaan ruunan mielestä niin päivän selvä asia.

Ajattelin palauttaa hevosen hyppäämisen pariin ihan pienellä ja helpolla tehtävällä, mutta ilmeisesti meillä on Onnin kanssa vähän eri käsitys edellä mainitunlaisesta tehtävästä, sillä maapuomi - kuuden metrin väli - n.30cm ristikko - kuuden metrin väli - maapuomi - harjoitus osoittautui lähes maailman lopuksi Herra Hevoselle.

Alkuverkkailun jälkeen aloitin tulemalla ympyrällä laukassa toista maapuomia kummastakin suunnassa ja jo tämä sai hevosen singahtelemaan ja kyttäämään tätä kyseistä _maapuomia_. Kun puomien ylitys monien toistojen jälkeen onnistui ilman ihmettelyä oli tarkoitus tulla koko tehtävää, mutta Onni ilmoitti selvästi tämän hurjan suuren ristikon olevan pelottavin asia maailmassa ja teki alkuaikojen bravuurinsa eli sikamaisen ohijuoksun vailla ajatustakaan suoriutua yli kyseisestä hirviö-esteestä. Hypytin hevosen paikaltaan yli ja tultiin tehtävää kummastakin suunnasta monta kertaa, ilman että sillä oli muuta vaihtoehtoa, kuin mennä puomeista ja ristikosta yli, mutta silti se vaan jaksoi jatkaa kyttäämistä ja draamailua. Hyppytyyli oli taas aivan mitä sattuu ja  useiden toistojenkaan jälkeen en onnistunut saamaan ruunaa tekemään tehtävää ilman jännittämistä ja sinkoilua, joten oli pakko lopettaa edes sinne päin olevaan suoritukseen. Loppuverkka meni vielä samoissa merkeissä, eikä O meinannut rentoutua ja rauhoittua millään.

Fiilis ratsastuksen jälkeen oli niin surkea, että hetken teki mieli heittää hanskat tiskiin koko hyppäämisen suhteen, mutta lopulta nielin kiukkuni ja totesin, että ei auta muu, kuin treenata, treenata ja treenata. Tästä eteenpäin täytyy huolehtia, että hyppytaukoa ei yksinkertaisesti pääse tulemaan ja viikko-ohjelmaan sisällytetään poikkeuksetta puomeja ja pieniä esteitä pari kolme kertaa viikossa.

Harmitus huonosta treenistä oli vielä entistäkin suurempi sen takia, kun edellinen estevalmennus meni niin mielettömän hyvin. Ensimmäistä kertaa pystyin luottamaan siihen, että hevonen menee kyselemättä yli ja nyt sitten palattiinkin ryminällä takaisin siihen, mitä hyppääminen oli vielä kesällä Onnin juuri tultua.

Jännittyneiden hyppyjen jäljiltä O veti itseään taas vähän jumiin, mikä ei niiden loikkien jälkeen tullut yllätyksenä, mutta tällä kertaa lihaskireyksistä selvittiin onneksi jo parin päivän jumppailulla ja sen jälkeen hevonen olikin jo taas oma itsensä ja treeni kulki normaaliin malliin.

Sunnuntaina ohjelmassa oli klippausta, mutta sen sijaan, että olisin itse ryhtynyt hommiin päätin tällä kertaa delegoida operaation suosiolla enemmän kokemusta omaavalle ihmiselle. Ei sitten joudu häpeämään hevosen ulkonäköä, jos sitä talven aikana kiikuttaa oman tallin ulkopuolelle, kun ei itse ole ollut säheltämässä klipperin kanssa. ;)

Ensimmäinen klippaus uuden hevosen kohdalla on aina vähän jännää, kun on tullut nähtyä myös näitä tapauksia, jotka suunnilleen pomppaavat katosta läpi klipperin tullessa viiden metrin säteelle, mutta Onni suhtautui touhuun mielettömän hienosti! Vähän se alkuun katseli, että mikäs laite tämä tällainen on, mutta sen enempää kone ei aiheuttanut ihmetystä ja ruuna antoi kiltisti ajella myös posket ja leuan alusen.

Ennen

ja jälkeen

Linkatut blogit esittelyssä!

Vihdoin sattui sopiva vapaapäivä kohdalle ja eilen tuli vietettyä tunti jos toinenkin Ketä sieltä ruudun toiselta puolelta oikein löytyykään? Linkkaa blogisi! -postaukseen linkattujen blogien parissa. Kaiken kaikkiaan linkkasitte 27 blogia, mikä on ihan mahtavaa, kiitos! Mukaan mahtui niin vanhoja tuttuja, kuin myös ihan uusia blogi-tuttavuuksia ja oli huippua nähdä minkälaisia ihmisiä sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy!

Nyt kuitenkin pidemmittä puheitta omat suosikkini, jotka tulevat sekalaisessa järjestyksessä tässä seuraavaksi. Blogeihin pääset tutustumaan kuvien alta löytyvistä linkeistä.

Kouluratsastuksen matkassa

Tervetuloa seuraamaan 23 vuotiaan itseään kouluratsastajaksi nimittävän nuoren naisen blogia, jossa käydään läpi tulevia ja menneitä treenejä, kilpailuita ja normaalia hevosarkea. Tälle kaudelle tavoitteena olisi saada tasaisia Helppo A ratoja seura- kuin aluetasolla. 

Harrastuskaverina löytyy 14vuotias potentiaalinen ja hyvin persoonallinen puoliveriruuna, jonka kanssa työskentely on päivästä riippuen fantastista tai turhaantumisen kyyneleitä. Tämän kanssa pysyy lajiin taatusti mielenkiinto yllä, sillä helppoa ei ole mutta palkitsee todella kun on kärsivällinen ja jaksaa yrittää :) 

Anu ja Vihurika

Blogi kertoo reilu kolmekymppisen Anun yhteiselämästä suomenhevos-tamma Vihurikan kanssa. Pääsääntöisesti blogi toimii treenipäiväkirjana, mutta tällä hetkellä kuntoutetaan etujalan jänteen tukisiteen vauriota ja odotellaan varsa-masun kasvamista.

Pena poni

Tallia ammatikseen pitävä, vahingon kautta poniratsastajaksi päätynyt kohtapuolin kolmekymppinen äiti, joka pyrkii onnistumaan ikuisen remontti-WPB:nsä kanssa. Kouluratsastus, hevosen hyvinvointi, oikeanlainen liikkuminen, hevosen mieli ja käytös - siinä lyhyesti ne asiat, joista blogi kertoo ja joista kirjoittaja on kiinnostunut.

Ikuistellen

Jos sinua kiinnostavat hevoset & projektiratsun koulutuksen eteneminen, suloisen kanikaksikon touhut tai valokuvat & kuvausvinkit - kenties jopa ne kaikki - olet saapunut oikeaan blogiin!

Blogin takana 22-vuotias nuori nainen, joka toivottaa kaikki uudet & vanhat lukijat tervetulleiksi sekä kannustaa kommentoimaan, kyselemään ja antamaan palautetta rohkeasti.

Arpakuutiollinen Onnea

Koulukilpailuja, valmennuksia, treenejä, yleistä elämää oman hevosen kanssa.

Periksiantamattomuutta, onnistumisia, ei-niin-onnistumisia, haasteita, iloa,onnea. Siitä on tämä blogi tehty.

Blogin päätähtenä toimii torinhevostamma Arbaleesia. Tämän seikkailuista kertoo minä, 18-vuotias heppatyttö Etelä-Suomesta.

My life with horses

Olet saapunut 19-vuotiaan nuoren hevosnaisen blogiin. Blogini kertoo pääosin elämästäni hevosten kanssa. Päätähtenä on 13-vuotias tuntihevonen, jonka kanssa valmentaudun ja kilpailen tavoitteellisesti. Postauksissa seikkailevat myös kaksi yksityistä hoito/liikutushevostani, sekä toisinaan muitakin tallin hevosia. Seuraamalla blogia, pääset lukemaan valmennuksista, kilpailuista ja ihan tavallisesta arjesta hevosten kanssa. 

Kaviouralta

Keskiäkäisen Keski-Euroopassa ekspatriaattina elävän tätiratsastajan päiväkirjaa. Epätoivoisia yrityksiä sovittaa yhteen vaativa ura ja hevosharrastus, istunnan parantaminen, ja normaalin tallin ja opettajan loytäminen. Silloin tälloin koetaan jopa positiivisiakin vaiheita ja tunteita, Periksi ei kuitenkaan anneta tuumaakaan. Kokoelmissa on jo 2,5 uljasta ruskeaa tätiratsua, joilla ei ole vielä päästy yksiinkään kisoihin.

Capital & Co

Komean torinhevosen uudelleenohjelmointia katujyrästä kevyeksi ja kohti vaikeita koululuokkia. Mukana myös monenlaisia ratsastettavia hevosia ja valmennuskertomuksia. Miksi asiat tehdään niin kuin ne tehdään ja onko mahdollista toimia toisin, pehmeämmin, paremmin?

Tässä vielä loput linkatut blogit:

http://kaksimaailmaa.blogspot.fi

http://kaksihevostayksitytto.blogspot.fi

http://jennynkisajaratsastusblogi.blogspot.fi

http://ikuinenponiratsastajakata.blogspot.com

http://reettacandoit.blogspot.fi/

http://hallamaire.blogspot.fi/

http://pikkuponeeeja.blogspot.fi/

http://camillan-blogi.blogspot.fi/

http://katrisofia.blogspot.com/

http://ropellikorvat.blogspot.fi/

http://elamanmurut.blogspot.fi

suomenhevostamma.blogspot.fi

http://all-these-ups-and-downs.blogspot.fi/

Ja hevosblogien vastapainoksi vielä muita aiheita käsittelevät blogit:

http://bringmethe-future.blogspot.fi

http://wilmaheidi.blogspot.fi

www.nenasofias.blogspot.com

http://golden-sequins.blogspot.fi/ 

www.tiasday.blogspot.fi

http://comewithanni.blogspot.fi/

Löytyikö uusia blogeja omalle lukulistalle? :)

Pimeän vuodenajan tuomat haasteet bloggaamiseen

Syksy ja talvi - nuo jokaiselle hevosblogia kirjoittavalle enemmän tai vähemmän haasteita tuovat vuodenajat

Pimeä tulee aikaisemmin, valon määrä vähenee. Joinain päivinä synkkä harmaus jatkuu aamusta aina iltaan saakka. Ratsastukset siirtyvät kentiltä, pelloilta ja maastosta maneesin suojiin. Kuvaaminen ja ylipäätään materiaalin saaminen blogiin vaikeutuu huomattavasti, sillä kuten jokainen varmaankin tietää, ei maneesissa otettujen kuvien laadussa kamalasti ole hurraamista, ellet sitten satu omistamaan kunnon kuvauskalustoa, joka harvemmalta (itseni mukaanlukien) valitettavasti löytyy.

En tiedä onko kukaan teistä lukijoista laittanut merkille, että tavallisia treeni tai valmennuspostauksia on viime aikoina ollut blogissa hyvin vähän aikaisempaan verrattuna. Enemmän on tullut kirjoiteltua kaikesta muusta, kuin ratsastuksista. Syynä tähän on juurikin tuo edellä mainittu materiaalin puute. Ratsastuskuvien saaminen on tällä hetkellä hyvin hankalaa, sillä teen paljon iltavuoroa ja tästä syystä tallilla käynnit ajoittuvat aamuihin, jolloin tallilla harvemmin on minun lisäkseni ketään muuta, kuin tallinpitäjä. Kuvaajia ei siis ole viime viikkoina ollut jonoksi asti maneesissa aamulla 8-9 aikoihin. ;) Treenipostausten loistaessa poissaolollaan olen laittanut merkille myös tästä seuranneen huonon puolen; ratsastusten tarkempi analysointi on jäänyt vähemmälle kuin aiemmin. Lisäksi tärkeät oivallukset unohtuvat helpommin, kun ne eivät ole täällä blogissa ylhäällä ja helposti palautettavissa mieleen.

Haluan pitää blogini mahdollisimman lukija-ystävällisenä ja mielekkäänä lukea, joten treeneistä kertominen ilman kuvia tai videoita on tuntunut vähän tylsältä. Myöskään kuvattomia postauksia en haluaisi ratsastuksista oikein kirjoitella, koska ainakin itse tykkään, että enemmän tekstiä sisältävissä postauksissa on välissä kuvia tekemässä tekstistä mukavamman lukea. Lyhyemmissä postauksissa kuvattomuus ei itseäni ainakaan haittaa, mutta treeni-postauksissa juttua ja analysointia tulee yleensä sen verran ainakin omalla kohdallani, että ihan muutamaan riviin ei kaikkea saa tiivistettyä. ;)

Tähän aikaan vuodesta moni kuvittaa postauksiaan arkistojen kätköistä löytyvillä kuvilla, mutta koska Onni on ollut omistuksessani vasta reilu 4 kuukautta ei itseltäni tietysti tällaisia kuvia löydy. Kesältä löytyisi toki jonkun verran kuvia, mutta niidenkin laittaminen tuntuisi vähän hölmöltä, koska nyt eletään kuitenkin talvea ja hevonenkin on muuttunut jo näistä ajoista huomattavasti.

Miten tämän kuva-ongelman sitten ratkaisisi?  
Olisiko huono idea kuvittaa postauksia muilla kuin ratsastuskuvilla esim. tarhakuvilla tai tallissa otetuilla kuvilla? Kuinka tärkeitä kuvat postauksissa juuri Sinulle ovat ja onko tärkeää millaisia nämä kuvat ovat? 

Olisin enemmän kuin kiitollinen jos saisin vastauksia näihin kysymyksiin! :)

Mitä jos vanha ja totuttu tapa ei olekaan se paras?

Tiedättekö, ihmiset on usein aika sellaisia kaavoihinsa kangistuneita tyyppejä. Eivät kaikki, mutta aika suuri osa kuitenkin. Asiat tehdään mieluummin aina samalla tavalla, eikä niistä tavoista oikein haluttaisi poiketa. Rutiinit tuovat turvaa ja ovat muutenkin hyvä juttu, mutta välillä pitäisi uskaltaa vähän poiketa siltä tutulta ja turvalliselta reitiltä, tehdäkin joku asia ihan erilailla, kuin on aikaisemmin tehnyt ja ollakin täysin vailla ennakooluuloja uuden asian edessä.

Jokaisella meillä on tietyt tavat ja rutiinit ja tottakai omasta mielestä se totuttu tapa on se oikea tapa. Jos joku ehdottaakin tekemään jonkun asian uudella tavalla aika monen ensimmäinen fiilis on epäilevä, voiko tuon tehdä noin, vaikka itse olen tehnyt sen aina näin? Tämä pätee erityisen hyvin ratsastuksessa - olet ehkä vuosikausia tehnyt jonkun liikkeen, esimerkiksi pohkeenväistön jollain tietyllä tavalla ja saanutkin väistön suoritettua ihan kohtuullisesti, mutta sitten joku kehottaa tekemään sen toisin ja kun hetken epäluuloisuuden jälkeen kokeilet tätä uutta tapaa väistö sujuukin sata kertaa paremmin. Kannatti kuunnella neuvoa ja kokeilla uutta tapaa, vaikka arveluttikin vai mitä?

Myönnän, että olen itse juurikin vähän sellainen tapojeni orja ja pidän rutiineista. Tästä huolimatta osaan kuitenkin myös heittäytyä ja mennä fiiliksen mukana ja pyrin aina olemaan avoin uusille ehdotuksille. En pidä omia tapojani ainoina oikeina ja varsinkin hevosten kanssa otan ilolla vastaan jokaisen kokeneemmalta ihmiseltä saamani neuvon ja kokeilen niitä innoissani. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat valmennukset. Omistan mielettömän halun oppia aina vain lisää tästä mahtavasta harrastuksesta ja valmennuksissa en kyseenalaista valmentajaltani saamia neuvoja, vaikka ne olisivat erilaisia aiemmin tekemäni kanssa. Niin monta kertaa on tullut huomattua, ettei se oma tapa välttämättä olekaan ollut paras, joten uudet vaihtoehdot ovat aina tervetulleita. Tästä syystä en ymmärrä ihmisiä, jotka käyvät valmennuksissa, mutta eivät toimi saatujen ohjeiden mukaan, vaan saattavat jopa väittää vastaan. Valmennuksen jälkeen ehkä vielä haukutaan selän takana, että valmentaja ei tiennyt mistään mitään. Miksi tällainen ihminen sitten käy valmennuksissa? Miksi sinne pitää mennä, jos on mielestään niin täydellinen ratsastaja, että ainoa oikea tapa on se oma tapa, eikä olla valmiita ottamaan neuvoja vastaan? Valmentajaa vaihdetaan yhtä tiheään tahtiin kuin sukkia, mutta koskaan ei oteta neuvoista onkeen vaan jatketaan samalla vanhalla tavalla, kun ei olla valmiita kokeilemaan uutta.

Olen viimeisen parin viikon aikana kokenut ahaa-elämyksen juurikin tällaisen uudella tavalla tehdyn asian suhteen ja siitä mun piti itseasiassa tässä postauksessa vain kirjottaakin. Aihe herätti mielessäni kuitenkin enemmän ajatuksia kuin luulinkaan ja edeltävä teksti soljui näppäimistölle kuin huomaamatta.

Tämä uusi tapa ei sinänsä ole mikään iso juttu, mutta sillä on ollut vaikutusta moneen asiaan.
Suurin osa ratsastajista verryttelee hevosen järjestyksessä käynti-ravi-laukka ja näin olen itsekin tehnyt aina. Muutamia kertoja olen kuullut kuinka jotakin tuttua tai kaveria on kehotettu vähän vanhemman tai muuten jäykemmän hevosen kanssa aloittamaankin käynnin jälkeen suoraan laukassa, mutta itselle se on jostain syystä ollut juurikin sellainen hui-kauhistus-ajatus. Olen ylipäätään ollut aina tosi tarkka riittävän ja kunnollisen alkuverkan suhteen minimoidakseni venähdyksien, revähdyksin ja muiden loukkaantumisten riskit ja ilmeisesti tästä syystä ajatus verryttelystä, jossa ravi jääkin kokonaan pois välistä on tuntunut arveluttavalta, epäilyttävältä. Olen kai alitajuntaisesti ajatellut, että tehdessäni niin on hevosella satavarmasti joka jalassa jännevamma ja kymmenen murtumaa, näin kärjistettynä ilmaistuna. Toinen syy tähän on tietysti se, että koska kyseinen asia on aina tehty samalla tavalla on tuntunut hurjan pelottavalta, että sen tekisikin nyt ihan erilailla. Taas päästään tähän, että pitäisi muistaa unohtaa ne ennakkoluulot!

Onnin perus-ongelma on jäykkyys ja askellajeista laukka on sille tällä hetkellä ravia helpompaa, joten yhtenä päivänä sitten päädyin kokeilemaan alkuverkkaamista käynnin jälkeen suoraan kevyessä laukassa. Hevonen oli hieman ihmeissään saadessaan käyntityöskentelyn jälkeen heti laukka-avut, mutta ihmetyksestä selvittyään se oli tästä muutoksesta hyvinkin mielissään. Laukka oli todella hyvää, rentoa ja pyörivää ja kun sen jälkeen sitten siirsin raviin, oli tässäkin askellajissa meno huomattavasti helpompaa, kun hevonen oli päässyt ensin vertymään kunnolla laukassa. Tästä kokeilusta lähtien olen joka kerta alkuverkannut tämän uuden kaavan mukaan ja se tuntuu sopivan Onnille paremmin kuin hyvin. Poissa ovat aiemmat alkuratsastuksen säätämiset ja ravin kanssa tuskailut ja hevonen on mieleltäänkin paljon tyynempi, kun hommia aletaan tehdä kunnolla verkka-laukkojen jälkeen. Kannatti siis vaihtaa tuttu ja turvallinen uuteen, työskentely muuttui kertaheitolla helpommaksi niin hevoselle kuin ratsastajallekin.

Oletteko te kokeneet samanlaisia ahaa-elämyksiä tai löytäneet uudesta tavasta jollain lailla ratsastusta helpottavan avun? Tai alkuverkkaako joku muukin hevosensa ravin sijasta laukassa?

P.S.Pahoittelut kuvien järkyttävän huonosta laadusta, pakko se vaan on myöntää, että meidän perus-järkkärillä ei tässä harmaudessa enää saa kunnon kuvia otettua edes keskellä päivää. Aurinkoisia päiviä odotellessa!