maanantai 24. marraskuuta 2014

Linkatut blogit esittelyssä!

Vihdoin sattui sopiva vapaapäivä kohdalle ja eilen tuli vietettyä tunti jos toinenkin Ketä sieltä ruudun toiselta puolelta oikein löytyykään? Linkkaa blogisi! -postaukseen linkattujen blogien parissa. Kaiken kaikkiaan linkkasitte 27 blogia, mikä on ihan mahtavaa, kiitos! Mukaan mahtui niin vanhoja tuttuja, kuin myös ihan uusia blogi-tuttavuuksia ja oli huippua nähdä minkälaisia ihmisiä sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy!

Nyt kuitenkin pidemmittä puheitta omat suosikkini, jotka tulevat sekalaisessa järjestyksessä tässä seuraavaksi. Blogeihin pääset tutustumaan kuvien alta löytyvistä linkeistä.



Tervetuloa seuraamaan 23 vuotiaan itseään kouluratsastajaksi nimittävän nuoren naisen blogia, jossa käydään läpi tulevia ja menneitä treenejä, kilpailuita ja normaalia hevosarkea. Tälle kaudelle tavoitteena olisi saada tasaisia Helppo A ratoja seura- kuin aluetasolla. 

Harrastuskaverina löytyy 14vuotias potentiaalinen ja hyvin persoonallinen puoliveriruuna, jonka kanssa työskentely on päivästä riippuen fantastista tai turhaantumisen kyyneleitä. Tämän kanssa pysyy lajiin taatusti mielenkiinto yllä, sillä helppoa ei ole mutta palkitsee todella kun on kärsivällinen ja jaksaa yrittää :) 



Blogi kertoo reilu kolmekymppisen Anun yhteiselämästä suomenhevos-tamma Vihurikan kanssa. Pääsääntöisesti blogi toimii treenipäiväkirjana, mutta tällä hetkellä kuntoutetaan etujalan jänteen tukisiteen vauriota ja odotellaan varsa-masun kasvamista.



Tallia ammatikseen pitävä, vahingon kautta poniratsastajaksi päätynyt kohtapuolin kolmekymppinen äiti, joka pyrkii onnistumaan ikuisen remontti-WPB:nsä kanssa. Kouluratsastus, hevosen hyvinvointi, oikeanlainen liikkuminen, hevosen mieli ja käytös - siinä lyhyesti ne asiat, joista blogi kertoo ja joista kirjoittaja on kiinnostunut.


Jos sinua kiinnostavat hevoset & projektiratsun koulutuksen eteneminen, suloisen kanikaksikon touhut tai valokuvat & kuvausvinkit - kenties jopa ne kaikki - olet saapunut oikeaan blogiin!

Blogin takana 22-vuotias nuori nainen, joka toivottaa kaikki uudet & vanhat lukijat tervetulleiksi sekä kannustaa kommentoimaan, kyselemään ja antamaan palautetta rohkeasti.



Koulukilpailuja, valmennuksia, treenejä, yleistä elämää oman hevosen kanssa.

Periksiantamattomuutta, onnistumisia, ei-niin-onnistumisia, haasteita, iloa,onnea. Siitä on tämä blogi tehty.
Blogin päätähtenä toimii torinhevostamma Arbaleesia. Tämän seikkailuista kertoo minä, 18-vuotias heppatyttö Etelä-Suomesta.



Olet saapunut 19-vuotiaan nuoren hevosnaisen blogiin. Blogini kertoo pääosin elämästäni hevosten kanssa. Päätähtenä on 13-vuotias tuntihevonen, jonka kanssa valmentaudun ja kilpailen tavoitteellisesti. Postauksissa seikkailevat myös kaksi yksityistä hoito/liikutushevostani, sekä toisinaan muitakin tallin hevosia. Seuraamalla blogia, pääset lukemaan valmennuksista, kilpailuista ja ihan tavallisesta arjesta hevosten kanssa. 



Keskiäkäisen Keski-Euroopassa ekspatriaattina elävän tätiratsastajan päiväkirjaa. Epätoivoisia yrityksiä sovittaa yhteen vaativa ura ja hevosharrastus, istunnan parantaminen, ja normaalin tallin ja opettajan loytäminen. Silloin tälloin koetaan jopa positiivisiakin vaiheita ja tunteita, Periksi ei kuitenkaan anneta tuumaakaan. Kokoelmissa on jo 2,5 uljasta ruskeaa tätiratsua, joilla ei ole vielä päästy yksiinkään kisoihin.



Komean torinhevosen uudelleenohjelmointia katujyrästä kevyeksi ja kohti vaikeita koululuokkia. Mukana myös monenlaisia ratsastettavia hevosia ja valmennuskertomuksia. Miksi asiat tehdään niin kuin ne tehdään ja onko mahdollista toimia toisin, pehmeämmin, paremmin?

Tässä vielä loput linkatut blogit:


Ja hevosblogien vastapainoksi vielä muita aiheita käsittelevät blogit:


Löytyikö uusia blogeja omalle lukulistalle? :)

8 kommenttia:

  1. Ooi kiitoksia! Kiva että tykkäsit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, blogisi vaikuttaa oikein kivalta, niin kuin sinnekin jo kommentoin! :)

      Poista
  2. Olis kiva jos voisit laittaa nuo linkit niin että aukeis uuteen välilehteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut, mutta siihen eivät taitoni näiden tietokone-hommien suhteen valitettavasti riitä... :D

      Poista
  3. Haa, hienoa että tykkäsit! :) Pikakatsauksella löytyi montakin mielenkiintoista uutta blogituttavuutta noista, ja täytyykin siis paremmalla ajalla tutustua vielä tarkemmin. (=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki tykkäsin! :) Hienoa, että löytyi mielenkiintoisia blogeja! :)

      Poista
  4. Kiitos linkityksestä ja kiitokset uusista blogituttavuuksista myös täältä!

    VastaaPoista
  5. Eipä mitään, kiva jos löytyi uusia blogi-tuttavuuksia! :)

    VastaaPoista