Olin jo jonkin aikaa miettinyt, että välillä olisi hyvä saada Onnin selkään joku sellainen, jolta löytyy taitoa enemmän kuin minulta ja Noora sattui sopivasti muuttamaan Hertan kanssa meitä lähellä olevalle tallille talvea pakoon. Jokin aika sitten kyselin Nooralta halukkuudesta tulla kokeilemaan Onnia ja pienten aikataulujen sumplimisten jälkeen saatiin kummallekin sopiva aika sovittua keskiviikolle.
Nooran kanssa ei oltu entuudestaan tuttuja, joten hetki siinä höpötettiin hevosesta ja vähän muustakin ja sen jälkeen Onni jo pääsikin töihin. Ruuna oli vähän nukuksissa ja hidas reagoimaan, joten Noora pyrki ratsastamaan sitä aluksi paljon eteen ja saamaan hevoselle fiiliksen, että on kiva päästellä menemään. Jonkun ajan kuluttua Onni alkoi herkistyä jalalle ja muutenkin herätä, jolloin liikkuminen muuttui ihan erinäköiseksi ja raviinkin tuli kivasti joustoa. Ruunaa ei myöskään enää tarvinnut pyytää vähän väliä eteen, vaan se alkoi liikkua omin jaloin ja meno näytti tosi hyvältä. Tähän olikin sitten hyvä lopettaa, kun tavoite herkästä apuihin reagoivasta ja aktiivisesti liikkuvasta hevosesta oli saavutettu. Onni sai Nooralta hurjasti kehuja, joten ilmeisen mukava uusi hevostuttavuus hänellekin.
Oli kyllä todella mielenkiintoista nähdä Onni toisen ratsastajan alla, kiva nähdä välillä näin sivustakatsojankin roolista miltä se oma hevonen oikein näyttääkään. Työtähän meillä on edessä vielä paljon, mutta potentiaalia ja laatua tuosta hevosesta kyllä löytyy.
Nooralle iso kiitos vierailusta, palataan taas! :)

Todella mielenkiintoista seurata mitä sun ja Nooran yhteistyö tuo tullessaan! Olette mun lempparibloggaajat.
VastaaPoistaOnnille tekee varmasti oikein hyvää päästä (vai joutua... :D) välillä töihin oikean kouluratsastajan kanssa.
PoistaVoi miten kiva kuulla! :)