tiistai 16. syyskuuta 2014

Lauantaina tapahtuu jänniä!

Jaa että mitäkös jännää silloin oikein tapahtuu? No niin jännää, että nyt jo jännittää, hirvittää, kauhistuttaa ja kaikkea siltä väliltä, ilmoitin nimittäin meidät Onnin kanssa ensimmäisiin yhteisiin kisoihin! Hui! Kilvanajot suoritetaan Karkkilassa ja ohjelmana meillä on Helppo C:1. Jännityksestä huolimatta odotan lauantaita jo ihan innoissani, edellisestä kisastartista on kulunut jo aivan liian pitkä aika ja on ihanaa päästä taas radalle. Mitään kummempia tavoitteita meillä ei lauantaille luonnollisestikaan ole, kunhan käydään näyttämässä hevoselle vähän kisatouhuja ja tutustuttamassa sitä kotitallin ulkopuoliseen elämään.


Kisoja ajatellen parin viime päivän treenit eivät ole menneet ihan putkeen, mutta en jaksaa ottaa siitä stressiä. Stressataan sitten perjantaina, jos huonolla säkällä sama meno jatkuu vielä silloinkin. ;) Ratsastaessa on ollut hieman erimielisyyksiä ja Onni on muutenkin ollut vähän jäykähkön oloinen. Syynä tähän on todennäköisesti viime viikon loppupuolen ohjelma, jolloin tuli peräkkäin kolme sellaista päivää, kun ei tehty "kunnolla" töitä; perjantaina maastoiltiin, iltapäivällä kävi hieroja ja tästä johtuen lauantaina olikin sitten vaan taluttelu-päivä. Sunnuntaina Onni pääsi takaisin töihin juoksutuksen merkeissä ja virtaahan riitti, muutaman ravikierroksen jälkeen ruuna nosti omatoimisesti laukan eikä halunnutkaan sitten enää siirtyä takaisin raviin. Siinä se paineli menemään hyvän aikaa, kunnes katsoi ilmeisesti tyhjentäneensä energiavarastojaan riittävästi ja malttoi taas siirtyä hitaampaan askellajiin. Hassu hevonen.


Eilen palattiin koulutreenien pariin ja oli kyllä aika kankeaa menoa. Oikean kyljen taivuttaminen oli herra hevosen mielestä kamalan vaikeaa ja lisäksi se oli taas ihan kiinni oikeassa ohjassa. Myöskään laukat eivät pyörineet yhtä hyvin kuin viime aikoina. Ahkeran jumppaamisen, siirtymisten ja väistöjen jälkeen alkoi kuitenkin näyttää jo vähän paremmalta ja loppuraveissa Onni tuntuikin jo aika tosi hyvältä.

Tänään ajattelin pääseväni jo vähän helpommalla eilisen erävoiton jälkeen, mutta väärässä olin. Samanlailla sain tehdä töitä (jos en enemmänkin) ja kuitenkaan en päässyt edes samaan lopputulokseen kuin eilen. Ihan ok pätkää tuli kuitenkin, joten eiköhän suunta ole tästä taas vain ylöspäin.

Huomenna meillä onkin pitkästä aikaa S:n valmennus, joka tulee kyllä niin sopivaan saumaan. Toivotaan että Onnista saadaan kaiveltua taas sitä yhteistyökykyisempää puolta esiin näiden parin heikommin menneen päivän vastapainoksi. Ja jos edelleen näyttää jatkuvan samaa linjaa, niin torstaihin asti on onneksi aikaa panikoida ja perua vielä osallistuminen jos siltä tuntuu... ;)

8 kommenttia:

  1. Jee, tsemppiä kisoihin !! Kylläpä tekis ittenki mieli Nuutin kanssa radoille, saa nähdä jos vielä joku kaunis päivä uskallettais... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, niitä varmasti tarvitaan. :D kisoihin vaan, Nuuttihan suorastaan vaatii, että pääsee huomion keskipisteeksi ja ihailun kohteeksi! ;)

      Poista
  2. Onpa Onni kauniin värinen ja hyvältä näyttää teijän meno! Tsemppiä kisoihin, hyvin se menee! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos tsempeistä! Toivotaan, että meno edes etäisesti muistuttaa kouluratsastusta lauantaina... :D

      Poista
  3. Tsemppiä kisoihin! Hengittelet vaan rauhassa, etkä aseta itsellesi liian kovia paineita. Pidätte vaan nuoren miehen kanssa hauskaa radalla ja keräätte hyviä kokemuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Näinpä, sitä on tarkoituskin mennä tekemään, nimittäin pitämään hauskaa. :)

      Poista
  4. Täällä kovasti odotellaan selostusta kilpailuista!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotuksesi palkittiin juuri! :) Pahoittelut viivästyksestä, pyrin yleensä postailemaan kisoista samana tai viimeistään seuraavana päivänä, mutta nyt oli sen verran kiirettä, että kisapostaus lykkääntyi poikkeuksellisesti näin pitkälle. :)

      Poista