keskiviikko 27. elokuuta 2014

Niin hyvä ettei sanotuksi saa

Eilen meillä oli Onnin kanssa taas niin onnistunut kouluvalmennus, että vieläkin hymyilyttää. Uskomatonta miten palaset nyt yhtäkkiä tuntuvat vain loksahtelevan paikoilleen ja oikeat nappulat alkavat alkuhankaluuksien jälkeen löytyä.

Valmennus oli heti aamusta ja hevosen selässä istuinkin jo klo 8.30 eikä tehnyt tiukkaakaan, sillä niin innoissani olin tulevasta tunnista. Meillä oli nyt kolmatta kertaa uusi kouluvalmentaja ja täytyy sanoa, että tykkään kyllä todella todella paljon! Huippua, että löytyi heti valmentaja, jonka kanssa synkkaa ja jonka opetustyyli sopii meille kuin nenä päähän. Myös meidän toisen kouluvalmentajan tunneilla käydään jatkossakin mahdollisuuksien mukaan, mutta viikoittaisia tunteja on tarkoitus jatkaa tämän uuden valmentajan kanssa.


Onni oli alusta asti tosi reippaan tuntuinen ja käveli hyvää letkeää käyntiä. Alkuverkkailun jälkeen tehtiin taas muutama pohkeenväistö keskihalkaisijalta uralle kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen aloitettiin hommat tehtävällä, joka sisälsi lisää pohkeenväistöä ja etuosakäännöksiä. Pitkän sivun alusta väistätettiin keskihalkaisijalle, siitä tehtiin etuosakäännös ja jatkettiin samaa reittiä väistöllä takaisin uralle. En ollut itse tehnyt etuosakäännöksiä ikuisuuteen ja olin alkuun ihan sekaisin siitä mihin suuntaan kääntyy mikäkin osa. Todellinen homma hanskassa ja hanskat hukassa tilanne! Olin niin pihalla, että ensin esitettiin sujuvia takaosakäännöksiä valmentajan nauraessa, että nyt ei kyllä mennyt ihan niin kuin piti. Muutama kerta siinä meni ennen kuin sain tehtyä niitä pyydettyjä etuosakäännöksiä ja yllättävän paljon vaati kyllä keskittymistä kokoajan, kun piti miettiä että mistä käännät ja millä ohjalla pidätät. Blondi mikä blondi, hiustenväristä huolimatta... ;)


Kun kuski sai hevosen ruumiinosat liikkumaan oikeaan suuntaan ja omat ajatukset pysymään suunnilleen kasassa otettiin hetki ravia ja sen jälkeen jatkettiin laukkatehtävää, joka sisälsi myöskin etuosakäännöksiä. T oli ilmeisesti päättänyt, että tämän päivän jälkeen ratsastaja osaa etuosakäännöksen vaikka unissaan. ;) Tässä tehtävässä käännettiin pitkän sivun keskeltä radan poikki, tehtiin I:ssä etuosakäännös, käännöksen jälkeen nostettiin laukka ja laukassa tehtiin ympyrä tai kaksi, ennen I:tä otettiin ravin kautta käyntiin ja I:ssä taas etuosakäännös, jonka jälkeen laukannosto, mutta tällä kertaa ympyrä toisella puolelle maneesia eli kokoajan liikuttiin siis kahdeksikolla. (Hieman hankala yrittää selittää tehtävää, mutta toivottavasti saatte jotain tolkkua. :) Nyt etuosakäännökset onnistuivat jo paremmin, mutta ensimmäiset pari kertaa olin itse noston kanssa liian hätäinen ja T neuvoikin valmistelemaan paremmin. Jostain syystä mulla oli jo kova kiire nostaa laukka heti käännöksen jälkeen, enkä malttanut valmistella kunnolla. Kunnon valmistelulla nostot paranivat yllätys yllätys huimasti ja viimeiset nostot olivatkin jo ihan super-hyviä. Myös laukka itsessään on viime aikoina tuntunut jotenkin todella paljon paremmalta ratsastaa ja olen saanut siinä jotenkin ihan erilaisen fiiliksen, pystyn vaikuttamaan hevoseen kunnolla ja se ihan tosissaan kuuntelee jokaista apuani eikä vain innostuksissaan suihki menemään. Aika huippua! Siirtymiset laukasta raviin vaativat vielä työtä, kun Onni tuppaa kuumumaan laukasta kiitettävästi, mutta lopuksi se malttoi jo todella paljon paremmin ja tuli takaisin pienistä pidätteistä ilman että jäi juoksemaan kättä vasten.

Hevonen toimi koko tunnin loistavasti ja teki jokaisen tehtävän parhaan osaamisensa mukaan. Sitä on kyllä niin kiva ratsastaa nyt, kun se on jotenkin niin positiivisella fiiliksellä koko ajan. Ero parin viikon takaiseen on ihan huima ja tämä on toivottavasti vasta alkua. Hieno, hieno vauva-heppa, ei voi muuta sanoa!

4 kommenttia:

  1. Oi miten hieno hevonen !:) Kiva postaus ;)
    http://hepatjaponit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Näppärän oloinen kaveri tämä onni,innolla odotan näkeväni mitä tästä oikein vielä tuleekaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä on, innolla odotellaan täälläkin mitä tulevaisuus oikein tuokaan vielä tullessaan. :)

      Poista