sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kiropraktikkoa, irtokenkää ja muita kuulumisia

Niin se vaan neljä viikkoa kului ihan hujauksessa ja huomenna pitäisi palata takaisin töiden pariin. Työmotivaatio on tällä hetkellä pyöreä nolla ja mieluusti olisin voinut jatkaa lomailua vielä pari kuukautta pidempään, mutta pakko kai se on töihin palattava ansaitsemaan niitä rahoja, jotka Onni voi sitten taas tuhlata. ;)

Tiistain valmennuksen jälkeen loppuviikko meni vähän kevyemmissä merkeissä. Keskiviikkona ratsastin suht normaalisti, mutta hevonen oli edellisen päivän treenistä vähän väsyneen tuntuinen, joten ajattelin antaa suosiolla tähän väliin pari vapaapäivää. Hyvinhän tässä on taas tehtykin hommia, joten pari tarhailupäivää ei varmasti ollut yhtään huono idea.

Torstaina meillä kävi tallilla kiropraktikko ja Onni pääsi myös Geertin käsittelyyn. Lantion alueelta löytyi aika paljon korjattavaa ja nyt odotankin mielenkiinnolla kuinka radikaalisti tämä korjaus vaikuttaa ratsastettavuuteen. Edellisillä hevosillani kiropraktikon käsittely on helpottanut varsinkin vinoutta huomattavasti, joten toivon, että myös Onnin kohdalla on tapahtunut tämän suhteen jotain helpotusta.




Perjantaina Onnilla oli vielä vapaapäivä ja tämän lisäksi ensimmäinen kengitys minulla olo aikanaan. Ruuna käyttäytyi tässä(kin) toimenpiteessä oikein mallikkaasti ja saikin kengittäjältä kehuja kiltistä luonteestaan.

Kaviot taas kunnossa!
Lauantaina piti palautella ruuna töiden pariin, mutta kuinka ollakaan se oli saanut toisen etukenkänsä puoliksi irti niin, että kenkä oli kiinni enää kahdella naulalla. Soittelin parille kengittäjälle ja toinen lupasikin tulla laittamaan kengän illalla, mutta kyseisestä tyypistä ei sitten kuitenkaan kuulunut, eikä hän myöskään vastannut enää puhelimeen. Lievästi sanottuna vähän harmitti siinä vaiheessa, ymmärrän kyllä, ettei lauantai-ilta ole mieluisinta aikaa tulla lyömään irtokenkiä, mutta olisi sitten edes sanonut suoraan ettei ehdi tai ilmoittanut, jos estyi muuten tulemasta. Siinä sitten ähkien ja puhkien yritin kaikin tavoin saada kenkää irti, mutta operaatio osoittautui täysin mahdottomaksi. Ei siinä auttanut kuin luovuttaa ja odottaa seuraavaan päivään, että pääsisi kiusaamaan muita kengittäjiä.

Tänään sitten sain puhelimen päähän ihanan kengittäjä-sedän, joka huristeli tallille melkein heti soittoni jälkeen pelastamaan meidät pulasta. Onni sai kengän jalkaansa ja tämän jälkeen ruuna pääsikin maneesiin juoksemaan liinan päässä. Kolmen vapaapäivänkään jälkeen meno ei ollut yhtään villiä, vaan hevonen teki työtä reippaana ja keskittyneenä ilman minkäänlaisia hillumisia. Tässä suhteessa Onni poikkeaa kyllä hyvin paljon Fannysta, blogia kauemmin lukeneet varmasti muistavat minkälaisia loikkia ja spurtteja keltainen poninen harrasti joka kerta liinan päähän päästyään... ;)

Tällä viikolla hypyt jäivät vapaiden takia kokonaan välistä, mutta ensi viikolle oliskin taas estevalmennusta luvassa. Saa nähdä kuinka jännittävää hommaa esteiden ylitys on Onnin mielestä viikon hyppytauon jälkeen... ;)

Aurinkoista alkavaa viikkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti