Maanantain epäonnistunut estevalmennus

Kun ei suju, niin se ei sitten kanssa suju. 

Maanantaina meillä oli estevalmennus ja sateisen sään vuoksi päätettiin suosiolla pitää tunti maneesissa. Takana oli reilu viikko hyppytaukoa ja ensimmäinen hyppykerta neljän seinän sisällä, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Ihan sellaista floppia en kuitenkaan odottanut, mitä hypäri lopulta oli.

Alkuverkassa Onni oli ihan ok, vähän jäykkä ja ratsastamaton muutaman vapaan ja juoksutuspäivän jäljiltä, mutta kulki kuitenkin ihan kohtalaisesti. Verkkasin askellajit läpi ja tein ravissa paljon avoja, joilla sainkin ruunan huomattavasti paremmaksi ja olin alkamassa hyppäämään ihan hyvillä mielin.

Aloitettiin oikeassa kierroksessa tulemalla muutamaa ravipuomia ja niiden takana olevaa kavalettia. Maneesissa hyppääminen osoittautui odotettua jännemmäksi ja Onni spookaili jo näitä ravipuomeja, vaikka niitä on kentällä menty monta kertaa ilman ongelmia. Puomien jälkeen olevasta kavaletista ruuna yritti ihan muina miehinä sujahtaa ohi, mutta estin sen aikeet ja laitoin menemään paikaltaan yli noin säälittävän kokoisesta esteestä. Kun jokusen toiston jälkeen alkoi sujua vaihdettiin suuntaa ja tultiin sama vasemmassa kierroksessa. Tämän jälkeen puomit kasattiin pieneksi ristikoksi ja tehtävänä oli tulla laukassa kavaletti ja tämä ristikko. Onni kyttäsi tätä hurjan vaikeaa tehtävää ja pudotti raville ennen kavalettia ja ajattelinki sitten antaa sen tulla ensin taas ravissa. Kavaletin jälkeen sillä ei kuitenkaan ollut aikomustakaan jatkaa ristikolle, vaan se teki salaman nopean ohijuoksun hypäten tasajalkapompuilla melkein tolppaa päin ja tässä vaiheessa olin itse maastoutumassa kovaa vauhtia, kun tilanne tuli niin yllättäen. Jollain ihmeen kaupalla onnistuin kuitenkin pysymään kyydissä. Tultiin muutama kerta taas ravissa ja taaempi este oli Onnin mielestä ehkä maailman järkyttävin asia ja se tekikin ihan ihme tasajalka-loikkia siihen. 

Kun hypyt alkoivat suunnilleen näyttää siltä miltä pitää ristikko nostettiin pystyksi ja tultiin este laukassa. Nyt kun tehtävää oli tultu ravissa useamman kerran ei se tuottanut laukassakaan ongelmia. Tämän jälkeen tehtävää muutettiin niin, että pystyn jälkeen piti jatkaa laukassa lävistäjälle ja hypätä pieni ristikko. Nimenomaan piti... Onni nimittäin juoksi tästä säälittävän pienestä pystystä taas ohi. Eikun taas ravilähestymisellä ja ensimmäiset pari kertaa kummalisilla kamikaze-hypyillä yli. Tästä jatkettiin vielä lävistäjän jälkeen ristikko-okserille ja katsottiin parhaaksi tulla ensimmäiset kerrat jälleen ravissa tälle "uudelle" esteelle. Tämä olikin ensimmäinen este, joka päästiin heti ensimmäisellä yrittämällä yli. Tultiin tätä samaa tehtävää ensin muutama kerta niin, että tein päätyihin laukassa ympyrät ja otin aina raviin ennen estettä. Ihme loikkia mahtui edelleen mukaan, mutta oli siellä jokunen ihan kelvollinenkin joukossa. Lopputunnista päästiin sitten laukassakin koko tehtävä läpi, kun herra hevonen oli ne mielestään ilmeisesti tarpeeksi monesti jo nähnyt. Ristikko-okseri nostettiin lopuksi ehkä n.90cm korkeuteen ja kuten on tullut todettua niin korkeus ei Onnin kanssa ole se ongelma ja se hyppäsi tämänkin esteen mitään kyselemättä. Viimeiset muutama kerta olivat kokonaisuudessaankin jo ihan ok hyviä koko tehtävän osalta. 

Tunnin jälkeen oma fiilis oli todella turhautunut. Ihan näin surkeaa hyppykertaa en sentään odottanut vaikka taustalla olikin jo aiemmin mainitut muuttujat. Kysyinkin Akilta, että onko tämä ihan toivotonta, kun Onni näyttää olevan tuollainen spookailija, mutta Aki sanoi hevosen vain tarvitsevan rutiinia, rutiinia ja rutiinia. Oma fiilis on silti jotenkin ihan pohjamudissa. Tiedän kyllä, että tässä on tehty vasta tosi vähän aikaa yhteistyötä, mutta silti nämä ongelmat vetävät mielen matalaksi ja oma itseluottamus ratsastajana alkaa kärsiä. En ole mikään super-taitava ratsastaja ja aina ongelmien tultua alan todella herkästi epäillä omia taitojani. Nytkin mielessä pyörii, että saanko MINÄ tätä ikinä onnistumaan. Jos olenkin liian huono ja en vaan osaa. Onneksi en kuitenkaan ole mikään luovuttaja, joten siitä ei ole pelkoa. Kunhan taas aikani synkistelen ja sitten taas treenataankin uudella innolla ja vielä entistäkin ahkerammin. 

Loppuun vielä onnistuneimpia pätkiä valmennuksesta, eikä näissäkään meno mitenkään järin hyvältä näytä. Huoh, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, vai miten se oli...