Hiljaiseloa

Kuten olette varmaankin huomanneet on blogissa viime aikoina ollut vähän hiljaisempaa. Ensimmäistä kertaa bloggaamisen aikana mulla on tilanne, että mitään kerrottavaa ei yksinkertaisesti oikein ole ja tästä syystä postauksia tulee aikaisempaa harvemmin. Tuntuu hassulta, ettei ole mistä kirjoittaa, kun Fannyn vielä ollessa terve postauksia olisi pystynyt rustaamaan vaikka joka päivästä, jos vain aikaa siihen olisi löytynyt. Nyt kertoiltavaa löytyy lähinnä treeneistä Leevin kanssa ja niistä pyrinkin kirjoittamaan aina kun jotain kertomisen arvoista löytyy. Fannyn kuulumisiakin laittelen silloin tällöin, mutta en koe tarpeelliseksi kertoa sen kummemmin meidän samaa kaavaa noudattavista päivistä, ketään tuskin kiinnostaa lukea päivästä toiseen kuinka siivosin karsinan, harjasin ponin ja talutin maneesissa pari-kolme kierrosta... ;)

Viime ajat ovat muutenkin kuin blogissa menneet vähän hiljaisemmissa merkeissä. Fakta siitä, ettei Fannysta enää tule käyttöhevosta on saavuttanut tietoisuuden ja elän tällä hetkellä yhtä elämäni raskaimmista vaiheista tästä johtuen. Normaalisti olen vastoinkäymisten kohdatessa hetken maassa ja saan sen jälkeen nopeasti ajatukseni käännettyä positiivisempaan suuntaan, mutta tällä kertaa niin ei ole käynyt. Tuntuu että tämä on liian iso pala purtavaksi. Joudun pohtimaan päätöksiä, joita en ikinä olisi halunnut joutua miettimään. Nyt elän vain päivän kerrallaan ja katson mitä huominen tuo tullessaan. Pää on edelleen sekaisin ja ajatukset tuntuvat elävän ihan omaa elämäänsä, yhtenä hetkenä päätän jotain ja hetken päästä päätänkin ihan päinvastaista. On tämä ihmismieli kummallinen. Mitään päätöksiä minkään suhteen en ole vielä tehnyt ja tämä ajatusmyrsky pääni sisällä tulee jatkumaan todennäköisesti seuraavaan klinikkakäyntiin asti.

Vaikka elämä tuntuukin nyt kovin epäreilulta, niin yritän parhaani mukaan saada kiivettyä pois tämän kuilun pohjalta, johon olen pudonnut. On ihan huikean hienoa kuinka paljon olen saanut ihmisiltä tukea tämän asian tiimoilta niin blogissa kuin muuallakin, enkä voi kuin jälleen kerran kiittää kaikkia tsempeistä ja lohdutuksen sanoista, ne ovat merkinneet paljon. Eräs ystäväni lohdutti kontrollikäynnin jälkeen sanomalla, että mulla on varmasti enemmän hyviä juttuja edessä, kuin takana ja siihen haluan uskoa itsekin. Itseasiassa yksi näistä hyvistä jutuista on tapahtumassa juuri näillä hetkillä ja siitä pääsen toivottavasti paljastamaan enemmän teillekin ihan pikapuoliin! :)