maanantai 19. toukokuuta 2014

Viikonlopun ohjelmaa ja uusia (jättiläis!) heppatuttavuuksia

Viikonloppu kului perjantain tapaan heppailun merkeissä. Lauantaina suuntasin heti aamusta raviskalle, jossa hypättin seuraestekisat. Ilma suosi ja olisin viihtynyt paikalla kauemminkin, mikäli ei olisi ollut jo kiire seuraavaan paikkaan. Ensimmäinen luokka tuli kuitenkin katseltua ja kuvattua, joten jos joku on kuvia vailla niin niitä voi kysellä sähköpostilla (jonna.lint@gmail.com).

Luokan jälkeen huristelin kotiin syömään pikaisesti ja sieltä matka jatkui kohti Vihtiä Kinkkua moikkamaan. (Selvennyksenä vielä mainittakoon, että Kinkku on siis vanha hevoseni, jonka myin joulukuussa 2012). Kinkun omistajalla oli hepan kanssa ohjelmassa maastoestehyppelyitä muutaman muun tallin ratsukon kanssa ja oli kyllä niin hauskan näköistä touhua! Useampi tunti vierähti reissussa ja illalla kävin vielä hoitamassa Fannyn.

Sunnuntaina ajelin pitkästä aikaa ratsastamaan tuttuni myyntihevosia ja voi vitsit minkälaisen estetykin selkään päädyinkään! Tällä Trulli lempinimeä tottelevalla hevosella oli säkäkorkeutta vaatimattomat 173cm ja kyllä vähän meinas hirvittää tätä poniratsastajaa siellä yläilmoissa istuskellessa. Hevosta tuntui olevan tolkuttoman paljon joka puolella ja kaulakin oli varmasti ainakin viisi metriä pitkä... Pienimuotoinen kulttuurishokki, kun viime ajat on tullut ratsastettua vain poneilla ja pienillä hevosilla. :D


Alkuratsastus oli varsin mielenkiintoista puuhaa, kun tosiaan ei ole tuon kokoluokan hevosilla tullut pitkiin aikoihin mentyä ja hieman tuntui vaikealta pysyä hepan valtavassa ravissa. Keventäessäkin ilmassa killui ihan järjettömän pitkän ajan, kun noilla poneilla tuo kevennystahti on vähän toinen... :D Pienimuotoista räpeltämistä oli siis omalta osalta, mutta onneksi heppa ei välittänyt kuskin säätämisestä. Laukatessa homma alkoi pikkuhiljaa jo vähän sujua ja voi vitsit millaisen keinuhevoslaukan Trulli omistikaan! Tuollaisessa laukassa en ollut kyllä istunut pieneen ikuisuuteen.

Hetken ympäri kenttää pyörittyämme alettiin ottaa Trullin kanssa vähän hyppyjä. Ensin tultiin muutama kerta pientä ristikkoa, jota heppa ei ihan tuntunut ottavan tosissaan. Sanoinkin heti muutaman hypyn jälkeen miehelleni, että nostaa esteen pystyksi ja siitä se homma sitten lähtikin pelittämään oikein toden teolla. Siis oikeasti, voi apua mikä hevonen! Niin täydellinen esteratsu, että olisin vienyt tämän kotiin alta aikayksikön, jos vaan ylimääräisiä tuhatlappusia sattuisi löytymään tililtä! Ei tarvinnut kuin kääntää esteelle ja sitten hevonen hoitikin jo loput. Kivaa ja helppoa! Mitä enemmän estettä nostettiin, sitä paremmin Trulli hyppäsi. Este oli lopuksi n.90cm korkea ja kaikista huvittavinta oli, että tuon kokoisella hevosella tuo korkeus tuntui lähinnä kavaletin ylittämiseltä. Aivan ihana hevonen ja oli niiiiin kivaa päästää pitkästä aikaa hyppäämään oikeasti osaavalla ja varmalla hevosella.






Mä rakastuin tähän hevoseen ihan totaalisesti ja jollain onnellisella olisi nyt mahdollisuus ostaa tämä kultakimpale omakseen. Eli jos joku sattuu olemaan vailla opetusmestaria itselleen, niin nyt voi lopettaa etsimisen, koska tässä se on. 11-vuotias Tanskalainen pv-ruuna, joka tullut Suomeen viime kesänä. Koulupuolella osaa He A/vaativa B asiat, Tanskassa hypännyt 110cm luokkia. Kiltti kun mikä ja ratsastaa voi kuka vaan, menee kiltisti niin kokemattomalla kuin jo osaavammalla. Ensimmäiseksi hevoseksikin olisi ihan loistava! Tehnyt myös tunteja, joten sopii siihenkin käyttöön hyvin. Hypätessä ihan pomminvarma, omistajan mukaan menee yli aina ja kyselemättä. Hintalapussakin vain 5500e, joten ei paha ollenkaan! Jos joku innostuu hepasta, niin minulta saa omistajan yhteystiedot. :)

Trullin jälkeen kiipesin vielä toisen yhtä ison valtamerialuksen Kaapon kyytiin, mutta sen kanssa ratsastelut jäivät lyhyeen, kun heppa oli pudottanut kenkänsä ja arkoi siksi jalkaansa. Tämä kaveri testataan paremmin sitten ensi kerralla, joten sitä odotellessa. Alla kuva tästä komistuksesta.


Huomenna olisikin sitten pitkästä aikaa estevalmennus, kun pakkaan Trullin traileriin ja hurautan sen kanssa Ylänteen silmien alle. Saa nähdä kuinka pahasti saan järkytettyä Akia, kun ilmestyn paikalle tuollaisen jättiläisen kanssa noiden ponien jälkeen... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti