Kuten olen viime kuukausien aikana todennut, ei harrastukseni tuleva suunta ole ollut oikein mitenkään selvillä. Välillä olen halunnut yhtä ja välillä taas jotain aivan muuta. Onnin myynnin jälkeen ratsastuskerrat ovat olleet melko vähissä ja välillä on mennyt useampikin viikko niin etten ole ollut lainkaan hevosen selässä. Ratsastamaan on toki tehnyt mieli, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Olen keskittynyt kuulostelemaan itseäni, mitä oikein haluan. Vuokrahevosia löytyisi varmaankin pilvin pimein, mutta ajatus siitä, että olisi "pakko" käydä tietty sovittu määrä viikossa ratsastamassa ei ole tuntunut hyvältä. En ole halunnut joutua stressaamaan, että ehdinkö kiireisinä viikkoina käydä sovitut kerrat. Olen käynyt innolla ratsastamassa aina silloin kun joku tuttu on tarvinnut liikutusapua ja muuten olen puuhaillut muita juttuja. Välillä mietin, että sellaistako harrastukseni tulee olemaan, sitä että käyn selässä silloin tällöin satunnaisesti. Onko se minulle sopiva tapa?
Kuukausien kuluessa ajatukset alkoivat selkiytymään. Jos tuli pidempi heppailutauko iski jossain vaiheessa aina järjetön hevosikävä, jota lievitin jokusen kerran Poppiksella maastoilemalla. Ponien kanssa puuhailu auttoi pahimpiin vieroitusoireisiin, mutta jokunen viikko sitten alkoi tehdä tosi kovasti mieli päästä ratsastamaan kunnolla ja tuolloin kävinkin tuttuni tallilla kokeilemassa ensimmäistä kertaa Afkea, mistä kerroinkin edellisessä postauksessa. Tuon ratsastuksen jälkeen olin ihan äärettömän onnellinen. Tajusin että kyllä tämä nyt vaan on se, mikä tekee mut ihan hullun onnelliseksi.
Nyt olen käynyt tuolla tuttuni tallilla ratsastamassa usemman kerran enkä voisi olla enempää innoissani. Tämä ettei ole mitään tiettyjä päiviä tai minkäänlaista pakkoa sopii itselleni paremmin kuin hyvin. Saan käydä silloin kun ehdin, ilman stressiä. Liikutettavia kyllä löytyy aina. Tuntuu oikealta, tuntuu sopivalta. Vihdoinkin.
 |
| Riki 6v, toissapäivänä Suomeen saapunut ihana muhku. Yksi tämän aamun uusista heppatuttavuuksista. |
Kiva, että hevoselämä hymyilee :) Harrastamisen stressittömyys on kyllä aika tärkeä juttu, elämässä kun tuppaa olemaan ihan tarpeeks muitakin stressin aiheita ja harrastusten pitäis olla asia joka nimenomaan helpottaa stressiä... Hevosten kanssa harrastaessa helpommin sanottu kuin tehty :D Ite oon sellasta älyttömän helposti stressaantuvaa tyyppiä ja oonkin monesti miettinyt, että kykenisinkö koskaan omistamaan hevosta vai lyhistyisinkö stressin alla, kun milloin olis aikatauluongelmia ja milloin heppa kipeänä. Toi liikutushevossysteemi omiin aikatauluihin sovitetuilla päivillä onkin kyllä aika bueno omalla(kin) kohdalla, ratsastettavia riittää mutta ei niitä hevosenomistajan huolia.
VastaaPoistaKivan näköinen hevonen tuo Riki, tosi ihana :)