Muutosten vuosi 2013

Tämä vuosi alkaa pikku hiljaa vedellä viimeisiään ja taas ei voi kuin ihmetellä kuinka nopeasti aika vierähti. 365 päivää tuntuu kamalan pitkältä ajalta, mutta todellisuudessa se on vain pieni silmän räpäys. Vuosi 2013 oli todellinen yllätysten vuosi ja samalla monella tapaa erilainen, kuin mikään aikaisemmista. Tässä lyhyesti vuoden pääkohtia.

Kinkun myynnin  jälkeen vuosi vaihtui ensimmäistä kertaa lähemmäs kymmeneen vuoteen hevosettomana ja sellaisena sen oletin myös päättyvän. Sain nähdä ensimmäistä kertaa elämästä myös sen puolen, kun hartioilla ei ollutkaan vastuuta minkäänlaisesta kaviokkaasta. Alkuvuodesta ratsastettavaksi löytyi maailman monin poni Leevi ja sen kanssa saatiin kokea niin huikeita onnistumisen hetkiä, kuin niitä huonompiakin hetkiä, jolloin olisi vaan tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin. Välillä sai nauttia ihastuksesta kiljuen ponin esittämistä piffipaffeista ja välillä taas repiä hiuksia päästään miettiessään miksi mikään ei toimi. Viimeisenä mainittua onneksi harvemmin, kuin ensin mainittua. ;)

Vuodessa oli kaksi ehdotonta kohokohtaa, joista ensimmäinen oli naimisiin meno toukokuussa. Pitkän suunnittelun ja valmistelun tuloksena oli elämäni onnellisin päivä, kaikki oli täydellistä säätä myöten, mikään ei olisi voinut sujua paremmin. Häitä seurasi ihana häämatka Roomassa, aurinkoa, rentoutumista, hyvää ruokaa ja taivaallista italialaista jäätelöä, mitä sitä muuta lomalta tarvitseekaan?

(c) Blackpearl Photography

Toinen kesän kohokohdista tuli eteen heinäkuussa, kun kohtalo päätti tuoda Fannyn takaisin elämääni. Hevosettoman elämän alkuhuuma oli ehtinyt haihtua ja kun eteen tarjoutui tilaisuus ostaa poni takaisin ei asiaa tarvinnut montaa sekuntia miettiä. Asiat etenivät vauhdilla ja pian Fanny seisoikin jo trailerissa matkalla uuteen kotiinsa. Alkuun meni hetki vaan ihmetellessä, että onko tuon pienen ponimuksen oikeasti saanut takaisin, mutta useamman kerran itseään nipisteltyä kävi selväksi, että kyllä se totisinta totta oli. Arki ponin kanssa lähti sujumaan paremmin kuin hyvin ja kehitystä tapahtui päivä päivältä. Fanny osoittautui todella miellyttämisenhaluiseksi ja nopeaksi oppijaksi. Ensimmäisiin kisoihin päästiin noin kuukauden yhteiselon jälkeen ja loppukauden aikana startteja kertyi vielä useampi lisää.

Fannyn kanssa puuhastelun lisäksi lisäksi kävin ratsastamassa myös Leeviä, mutta syksyn tullen oli pakko myöntää itselleen se tosiasia, että aika ei millään riittänyt kahden ponin täyspainoiseen treenaamiseen ja tiet Leevin kanssa erkanivat.

Loppu vuosi kuluikin sitten Fannyn kanssa treenaillen. Välillä tuli jokusen päivän taukoja pienten haavereiden tai puuttuvien kenkien takia, mutta aika kivasti päästiin silti tekemään hommia, enkä voi olla kuin todella tyytyväinen siihen miten poni on kehittynyt. Ensi vuoden tavoitteet on asetettu ja niitä kohti mennään.

Tämä pian päättyvä vuosi kuuluu ehdottomasti elämäni parhaimpiin. On tapahtunut hurjasti ihania asioita ja olen saanut enemmän, kuin ikinä olisin edes voinut toivoa. Olen tutustunut uusiin upeisiin ihmisiin ja oppinut myös itsestäni enemmän. Tuntuu, että elämään on löytynyt tasapaino jollaista siinä ei ole vielä aikaisemmin ollut.

Vuotta 2013 on jäljellä enää muutama hassu tunti, joten tässä vaiheessa lienee paikallaan kiittää teitä kaikkia ihania lukijoita siitä, että olette olleet mukana elämässämme, toivottavasti pysytte matkassa myös ensi vuonna! :)

Oikein hyvää alkavaa vuotta 2014!

Haaste hevosenomistajille

Sain tämän haasteen Erikalta, kiitos! :)

"Tämä haaste on tarkoitettu niille, jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös että kysymyksiin vastataan laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Kerro blogissasi kenet olet haastanut."

Haastan Liisan, Jennin ja Iinan

Kerro hevosestasi: rotu, taso ja hieman luonnetta.

Fabricia eli tutummin Fanny on 8-vuotias Suomessa syntynyt risteytyponi-tamma. Luonteeltaan Fanny on maailman kiltein ja suloisin, mutta tarpeen tullen se osaa olla myös todellinen poni. Ratsastaessa Fanny on todella miellyttämisenhaluinen ja yritteliäs, työmotivaatio on siis huippu-luokkaa ja asenne työntekoon loistava.

Tasoltaan Fanny on tällä hetkellä  koulupuolella helppo C, kohta puoliin voinee jo sanoa helppo B. Esteillä tuloksia löytyy 80cm tasolta.

Hevoset vai ponit? Miksi?

Ennen Fannya olen omistanut aina hevosia, mutta siitä huolimatta ponit ovat tuntuneet aina enemmän omalta jutulta. Tiedostan sen tosiasian, että näin poni-iän ylittäneenä hevosen kanssa etenemismahdollisuudet olisivat paremmat, mutta silti poneissa vaan joku viehättää. Ehkä se, ettei tipu niin kovin korkealta? :D Vaikka en mikään kääpiö pituuteni puolesta olekaan, niin olen aina pystynyt ratsastamaan hyvin isoilla poneilla ja jos jonkinmoisen poni-otuksen selästä olenkin itseni löytänyt, aikaisemmin ratsastin mm. paljon myyntiponeja, joita tuttuni toi Tanskasta.

Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?

Vanha hoitohevoseni suomenhevos-ruuna Toto-Ville eli tutummin Ville. Ikää taisi itselläni olla 12v ja taitoa ei kovin kummoisesti, joten tämä varsin voimakastahtoinen ja reipas ruuna vei mua välillä pitkin maneesia kuin litran mittaa. Ravurinakin aikaisemmin toiminut Ville teki välillä yleensä aina juuri niin kuin itse tahtoi ja pienellä 12-vuotiaalla tytöllä selässä ei ollut asiaan kovin paljon sanottavaa. Välillä jopa vähän hirvittikin Villen selässä vauhdin vaan kasvaessa ja kasvaessa, mutta eihän sitä voinut hevosen omistajalle kertoa, koska oli niin siistiä saada hoitaa yksityishevosta, jolla sai vielä ratsastaakin useamman kerran viikossa... :D

Kumpi parempi, kengätön vai kengällinen? Hevosesi kenkien koko? (Jos se on kengässä)

Riippuu ihan hevosesta ja sen käyttötarkoituksesta. Kevyellä käytöllä oleva hyvän kaviolaadun omaava hevonen ei välttämättä tarvitse kenkiä, mutta aktiivisessa käytössä olevat hevoset eivät yleensä pärjää ilman. Omat hevoseni ovat aina olleet kengässä. 

Fannyn kengän kokoa en itseasiassa edes tiedä, kun ei tarvitse niitä itse hankkia.

Klippaus: Puolesta vai vastaan?

Puolesta, omat hevoseni ovat olleet aina sen verran aktiivisessa käytössä, että helpompaa on ollut klipata talvisin, kuin kuivatella tunteja joka päivä. Toki loimi-rumban kanssa on oma vaivansa, mutta mieluummin se, kuin vilustumisvaara ja monta ylimääräistä tuntia tallilla loimia vaihdellen. 

Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?

Fanny tarhaa isossa laumassa, sen lisäksi samassa tarhassa on kuusi muuta ponia. Olen itse sitä mieltä, että hevosen kuuluu tarhata kaverin kanssa, koska se on sille luontaista. Tästä syystä mun hevoset on tarhanneet yksin vain silloin, kun on ollut pakko. Toki laumassa tarhaamisessa on omat riskinsä ja haavereita tulee väistämättä joskus, mutta ne ovat kuitenkin pientä.

En kuitenkaan tietysti tuomitse niitä, jotka omistavat kalliimman hevosen ja haluavat vahinkojen minimoimiseksi tarhata sen yksin. Tällaisessa tapauksessa on täysin ymmärrettävää, ettei haluta ottaa turhia riskejä. Itselläni ei ole vielä ollut niin arvokasta hevosta, ettenkö olisi uskaltanut laittaa sitä toisten kanssa samaan tarhaan, mutta jos joskus sellaisen hankin (mitä ei todennäköisesti tule tapahtumaan), niin sitten ehkä joudun miettimään tätä asiaa uudestaan.

Ratkaiseeko hevosessa enemmän sen luonne vaiko ulkonäkö (kuten väri)?

Luonne totta kai, mutta en voi väittää etteikö myös ulkonäöllä ole merkitystä. Olen aina tykännyt vähän erikoisemman näköisistä hevosista (esim. juuri värin puolesta) ja hevosta ostaessani mielenkiintoni ovat herättäneet juurikin jollain lailla massasta poikkeavat hevoset. En kuitenkaan ostaisi hevosta vain ulkonäön perusteella, vaan kuten tuli sanottua, niin luonne on se tärkein asia. Itse toivon, että hevonen on miellyttämisenhaluinen ja omaa hyvän työmotivaation, tällöin sen kanssa on kiva toimia.

Millainen on hyvä hevosblogi?

Itse tykkään lukea aktiivisesti postailevien kirjoittajien blogeja, koska heidän elämässään on helpompi "pysyä mukana". Tekstin pitää olla selkeää eikä ripaus huumoriakaan ole pahitteeksi. Kuvia ja videoita on tietenkin aina kiva katsella, mutta ne eivät ole välttämättömiä, jos teksti muuten on mielenkiintoista.

Pahin tippumisesi?

Viime sunnuntain pää edellä maastoutuminen

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?

Tarkkaa määrää en osaa sanoa, mutta suunnilleen 15-20

Kuinka usein hevosesi liikkuu?

Normaalisti 7 kertaa viikossa. Pyrin pitämään Fannyn joka päivä liikkeessä ja sellaisia päiviä, kun se ei tee mitään on tosi harvoin. Kunnon treeni tehdään yleensä 4 kertaa viikossa ja sen lisäksi maastoillaan tai poni juoksee liinan päässä. Vapaapäivä Fannylla on yleensä kerran viikossa ja silloin käyn vaan taluttelemassa.

Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?

Jotain näiden kahden väliltä, mutta jos jompi kumpi täytyy valita, niin enemmän varovainen. En ole tyhmän rohkea enkä näin ollen mene esimerkiksi vaarallisesti käyttäytyvien hevosten selkään tahallani rikkomaan itseäni, mutta en kuitenkaan silti hätkähdä pienestä. Nuorempana olisin vastannut olevani uhkarohkea, mutta thank god ikä on tuonut vähän viisautta ja itsesuojeluvaistoa, enkä enää suostu ihan joka hevosen kyytiin.

Back in business

Putoamista seuranneen kevyemmän viikon jälkeen on nyt palattu työnteon pariin. Eilen päätin, että ponin on aika palata kunnon liikutukseen ja sainkin tallikaverini S:n ratsastamaan sen, kun en itse vielä viitsinyt mennä selkään. Heinäkuun jälkeen Fannylla ei ole minun lisäkseni ratsastanut kukaan muu, joten vähän jännitti kuinka se suhtautuu uuteen ratsastajaan. Uusi kuski ei kuitenkaan ponia hetkauttanut ja se toimikin tosi hyvin. S teki Fannyn kanssa vaan ihan perusjuttuja, mutta tosi kivannäköistä meno oli siitä huolimatta, tasaista ja rentoa. Siirtymisissä Fanny jäi välillä vähän hitaaksi, mutta muuten ratsastamattomuutta ei edes huomannut. S tykästyi poniin ihan tosissaan ja ilmoittikin voivansa ratsastaa muulloinkin, jos vaan on tarvetta. Kylläpä tuntui kivalta saada positiivista palautetta Fannyn ratsastettavuudesta, en mä varmaan ihan päin metsää ole sitä voinut treenata, jos se on muidenkin kun mun mielestä kiva ratsastaa. :) Oli tosi kiva nähdä joku muu pitkästä aikaa Fannyn selässä, niin näin itsekin vähän maastakäsin sen edistystä, tätä ennen olin nähnyt selässä viimeksi ponin edellisen omistajan ja siitä on jo hetki vierähtänyt aikaa.

Olen itse ottanut koko viikon tosi rauhallisesti ja eilen oli ensimmäinen päivä, kun olo tuntui täysin normaalilta pään osalta. Muu kroppakin alkaa olla suhtkoht kunnossa, niskan lihakset ovat vielä jumissa ja vasen lonkka kipuilee, mutta muuten aletaan olla voiton puolella. Kipeiden paikkojen ollessa enää näin vähissä päätin tänään itsekin kiivetä Fannyn kyytiin ensimmäistä kertaa sitten viime sunnuntain. Täytyy myöntää, että vähän kyllä jännitti ratsastamaan lähtiessä, ei niinkään se itse ratsastus, vaan tieto siitä, että nyt ei olisi varaa pudota uudestaan. Oma jännitykseni tarttui tietysti poniinkin ja se säpsähteli alkuun muutaman kerran nähdessään jotain pieniä vihreitä miehiä.

Pyrin pitämään alusta asti itseni ja Fannyn kiireisenä, ettei kumpikaan ehtisi miettiä turhia ja se toimikin hyvin ja aloin itsekin rentoutua. Tehtiin paljon siirtymisiä ja niihin vaadin sitä terävyyttä, mikä eilen jäi vähän uupumaan. Ei tarvittu kuin pari toistoa, niin poni herkistyi jo tosi hyvin ja oli aktiivinen läpi siirtymisten. 

Siirtymisten lisäksi tehtiin paljon väistöjä ravissa ja ne sujuikin ihan kohtalaisen hyvin, vaikkei niitä olla hetkeen edes treenattu. Kaiken kaikkiaan Fanny oli tosi hyvä ratsastaa, kun päästiin kumpikin alun jännityksestä eroon, se oli pehmeä, taipuisa ja vielä yllättävän suorakin. Eiköhän se tästä lähde taas sujumaan, kun saan vaan oman pääni mukaan tähän hommaan. 

Postauksen kuvissa alkukeventelyitä viime viikolta, (c) Laura Aaltonen

Pari tonttua ja muita joulukuvia

Joulu hujahti ohi jälleen yhtä vauhdilla, kuin joka vuosi. Viimeiset pari päivää ovat menneet oikein rennoissa tunnelmissa, tallilla käynnin lisäksi on kyläilty paljon, rauhoituttu kotona, syöty hyvin(ja syöty vielä vähän lisää), katseltu telkkaria ja tyhjennetty siinä samalla lahjaksi saatuja suklaarasioita. Monen monta suklaa-ähkyäkin on koettu, mutta jotenkin kummasti niitä silti uppoaa taas hetken kuluttua lisää... 

Huomenna tämä ihanan leppoisa joulun aika kuitenkin vaihtuu taas arkeen ja täynnä tohinaa oleviin päiviin. Suklaatkin joutuvat kaapin perälle odottamaan karkkipäivää, eivätkä enää kuulukaan jokapäiväiseen ruokavalioon. Itsensä pitää kaivaa ylös ah niin mukavalta sohvan pohjalta ja yrittää taas aktivoitua joka suhteessa. 

Onneksi arki on edessä kuitenkin vasta huomenna, sitä ennen vielä vähän suklaakonvehteja... ;)

 "Äiti hei vihdoin sulle löyty järkevää käyttöä, oot tosi hyvä turpateline!"

 Iivari

Uuden ulkoasun kanssa tuskailua

Olettekin varmaan huomanneet, että koko ulkoasu muuttui pari päivää sitten ja nyt vaihtui taas banneri.
Näin jouluvapailla oli vihdoin aikaa käydä tämän ulkoasun kimppuun ja harjoitella pitkästä aikaa taas vähän bannerien tekoa. Edelliseen ulkoasuun olin totaalisen kyllästynyt ja se oli mielestäni tosi tylsä yksinkertaisuudessaan, mutta nyt on blogissa vihdoin vähän erilaista ja talvisempaa ilmettä. Työn ja tuskan takana se tosin taas oli, miksi pitää olla niin vaativa ulkoasun suhteen, että ikinä ei ole tyytyväinen? :D Asiaa ei helpota se, että on itse ihan aloittelija noiden bannerien väsäämisessä ja niistä ei saa ikinä sellaisia, kuin haluaisi. Tiedän kyllä että ei sitä muuten kehity kuin harjoittelemalla, mutta kun olen luonteeltani vähän sellainen, että kaikki pitäisi osata tehdä aina heti täydellisesti niin monta turhautunutta hetkeä sain taas viettää ennen kuin pääsin omasta mielestäni edes kelvolliseen lopputulokseen. Edelliseen banneriin, joka oli blogissa viimeiset pari päivää en ollut ollenkaan tyytyväinen, mutta pakko oli pitää sitä täällä, kun en heti ehtinyt tehdä uutta.

Mitä te lukijat tykkäätte tästä uudesta bannerista? :)

Jouluaatto

Nyt se on vihdoin täällä, ihana jouluaatto. Maailma näyttää tänään paljon valoisammalta, sukatkin sai jalkaan jo kivuttomammin kuin eilen. Tallilla käyty aamusta ja Fanny oli niin suloinen, puhalteli lämmintä ilmaa kasvoille ja hamusi hiuksiani. Ihan kuin se olisi kysynyt olenko kunnossa. Joulukatrilliin osallistuminen jäi tältä vuodelta väliin, mutta muiden ratsastusta oli ihana katsoa. Ensi vuonna mekin sitten päästään. Ponin kanssa käytiin vähän kävelemässä maneesissa, se oli niin hyvällä tuulella, että en voinut kuin hymyillä.

Herkuilla lahjomisen jälkeen poniineille toivotettiin hyvät joulut ja sitä samaa toivotamme Fannyn kanssa myös teille lukijoille:

Oikein ihanaa ja rauhallista Joulua! <3

Vuorokausi putoamisesta

Eilisestä putoamisesta alkaa olla kohta vuorokausi ja ensimmäinen yökin on ohi, joten "kriittisin" vaihe päävammojen kanssa alkaa ilmeisesti olla ohi. Yö kului suurelta osin sängyssä pyöriessä, uni ei tullut, koska mielessä oli pelko, entä jos en enää herääkään? Tiedän, että tämä kuulostaa typerältä, mutta itse olen ollut aina terveyteen liittyvissä asiossa melko hysteerinen ja koska eilinen putoaminen oli pahin itselleni tapahtunut tapaturma olin ja olen edelleen aikamoisen hysteerinen.

Joskus neljän jälkeen nukahdin vihdoin ja sain nukuttua muutaman tunnin. Sängystä noustessa totesin, että melkein joka paikkaan sattuu. Eniten jumissa tuntuvat olevan niskan ja kaulan lihakset ja pään kääntäminen on vaikeaa. Koko pää on kosketusarka, mutta eilinen päänsärky on oikeastaan jo poissa, vähän outo olo on silti edelleen. Oikea puoli kropasta on tosi kipeä, varsinkin lonkka ja tästä syystä en meinannut äsken saada laitettua edes sukkaa jalkaan. Oikeastaan ainut osa, johon ei satu on vasen jalka. Melko koomista, koska normaalitilanteessahan se on juuri se mun heikko kohta.

Putoaminen on pyörinyt taukoamatta mielessä, käyn päässäni matkan selästä maahan uudestaan ja uudestaan. Joka kerta tunnen, kuinka pää iskeytyy maahan ja sen kuinka pyörähdän vielä ympäri. Fannyn jalkoja tuntuu olevan joka puolella, mutta ei se kai silti mun päältä tainnut juosta. Vaikka pää on täynnä ajatuksia yksi pohdituttaa eniten; pelkäänkö tämän jälkeen mennä selkään? Olen elämäni aikana pudonnut useita kymmeniä kertoja, mutta niin kuin tuli todettua, tämä on ensimmäinen kerta, kun sattuu pahemmin. Ikinä en muista, että olisin oikein tosi paljon pelännyt ratsastaessani, mutta mikäköhän on asian laita nyt? Vaikka en normaalisti pelästy helpolla, niin luulen, että tämän jälkeen maastolaukkailut jäävät ainakin hetkeksi pois kuvioista, toivon kuitenkin, että maneesin seinien sisäpuolella pystyn olemaan selässä kuten ennenkin.

Eilen mun piti alun alkaen julkaista postaus perjantain kouluvalmennuksesta, mutta se vaihtuikin tuohon putoamistekstiin. Enää ei jotenkin tunnu tärkeältä kertoa kuinka hyvin tunti meni ja miten Fannyn ravissa ja laukassa oli enemmän jäntevyyttä, voimaa ja ilmavuutta, kuin vielä kertaakaan aikaisemmin. Valmennuksesta tuntuu tällä hetkellä olevan ikusuus, silloin olin todella onnellinen ja tällä hetkellä taas kaikkea muuta. Olen epätietoinen ja murehdin koko ajan onko päässäni kaikki kunnossa, vaikka lääkärin mukaan pitäisi olla. Vuorokauden kuluttua on joulu, juhla jota rakastan yli kaiken, mutta nyt en pysty nauttimaan siitäkään. Toivottavasti huomenna olisi jo parempi päivä.