Villiä maastoilua, ankaraa tuuppailua ja estetreeniä

Ponin saatua klinikalta terveen paperit on alkuviikko liikuttu taas ihan normaalisti. Maanantaina käytiin maastossa ja saatiin pitkästä aikaa kaverikin mukaan. Fanny on maastossa kaverin kanssa aina vähän reippaampi mitä yksin ollessaan, mutta tällä kertaa "vähän" oli melko lievä ilmaisu.

Koska maastoseuralainen oli iso pv, meni se edellä ja Fanny perässä. Tämä on aikaisemmin ollut ponille ihan fine ja se on ollut tyytyväinen menneessään sitten edessä tai takana, mutta nyt taisi olla muutaman päivän kevyemmästä liikutuksesta sen verran virtaa, että toisen perässä meno ei olisi sopinut ponille ollenkaan, vaan se olisi mieluiten ampaissut ohi tukka hulmuten. Poni-raukka ei ihan tainnut käsittää, ettei sen puolta lyhemmillä jaloilla pitkään kärjessä pötkittäisi, vaikka se niin vauhdin huumassa itse ehkä ajattelikin. Mokomakin poninryökäle kävi niin tajuttoman kuumana, että meinasi laukassa ensimmäistä kertaa ihan jopa lähteä viemään. Myös pari hienoa pukkia lensi ja oli taas täysi työ yrittää pysyä selässä nauramisen lomassa. On se vaan koominen, kun yrittää heittäytyä hurjaksi... Laukan jälkeen tuli vielä sellaista lisättyä ravia, että siinä olis koulutuomaritkin olleet ihmeissään ponin pinkomista katsellessaan.

Tiistaina oli vuorossa ankaraa tuuppailua. Ajattelin ponin olevan ehkä huonohko ratsastaa, kun sitä ei oltu moneen päivään ratsastettu kunnolla läpi ja päätinkin jo ratsastamaan mennessä toteuttaa samaa mitä olen yrittänyt noudattaa nyt jo pidemmän aikaa, eli ei siis päämäärätöntä haahuilua ja sinne päin tekemistä, vaan ihan  oikeaa ratsastusta, jossa on joku tolkkukin. Ratsastin siis alusta asti kunnolla ja vaadin työntekoa, sekä Fannylta, että itseltäni ja yllätyksekseni poni ei ollut huono ollenkaan. Aluksi toki vähän jäykähkö, mutta parani nopeasti ja sitten liikkuikin taipuisana ja aktiivisena. Tehtiin paljon siirtymisiä askellajien sisällä sekä välillä ja Fanny tuli näillä oikein kivaksi. Vasemmassa kierroksessa on edelleen sama ongelma, mikä on ollut nyt jo hetken aikaa, eli etten meinaa saada ponia niin hyvin läpi, kuin haluaisin, mutta toivottavasti valmentaja tekee huomenna taas taikojaan ja saadaan tähänkin asiaan vähän parannusta.

Eilen otettiin Fannyn kanssa vähän hyppyjä. Tein alkuverkan kentällä, kun kerrankin sattui olemaan kiva ilma. Saatiin vähän vaihtelua kumpikin maneesin kiertämiseen. Pitää käyttää nyt vielä kaikki mahdollisuudet kentällä ratsastukseen hyväksi, kun talvella siellä hallissa ehtii kyllä sitten urheilla kyllästymiseen saakka. 

Verkkailin ihan normaalisti, askellajit läpi, siirtymisiä ja taivuttelua. Fanny toimi ihan hyvin ja siirryttiin maneesiin, jonne olin laittanut pienen kolmoissarjan. Tarkoituksena oli taas vaan löytää sopivia etäisyyksiä ja saada hyviä pyöreitä hyppyjä. Itsekseni hypätessä en viitsi mitään kummempia tehdä, vaan säästän kikkailut valmennuksiin valvovan silmän alle.

Aloitettiin ihan vaan maapuomilla ensin ja haettiin sen avulla vähän etäisyyksiä. Tämän jälkeen aloitettiin hyppääminen vasemmasta kierroksesta. Ensimmäinen este oli normaali pysty puomilla, toisessa ja kolmannessa pystyssä oli kummassakin pinkki portti alla. Tästä suunnasta sujui hyvin, eikä poni edes katsonut portteja. Tehtävän jälkeen vaihdoin suuntaa ja tulin saman oikeasta kierroksesta. Nyt, kun portti olikin ensimmäisenä esteenä se oli muka tosi pelottava, eikä Fanny olisi millään halunnut mennä sitä. Esteelle mentiin ihan käsijarru pohjassa ja poni olisi mielellään pysähtynyt ihan kokonaan, mutta laitoin sen hyppäämään noin naurettavan pienen esteen melkein paikaltaan. Myös keskimmäinen portti aiheutti kyttäämistä, sehän tietysti oli AIVAN erinäköinen tästä suunnasta...

Tultiin oikeasta kierroksesta saman tien uudestaan ja olin itse tällä kertaa tarkempana, näpäytin raipalla ennen estettä ja olin muutenkin märätietoisempi ja sitten sujuikin ilman ongelmia. Pitää näköjään itse vaan muistaa varmistella ensimmäinen hyppy aina näille erikoisemmille esteille ja näpäyttämällä kertoa ponille, että mentävä on, koska tuo kieltäminen on ihan selvää testaamista.

Hypättiin tehtävää kummastakin suunnasta ja etäisyydet löytyivät aika kivasti. Muutaman kerran Fanny tuli vähän pohjaan ensimmäiselle esteelle, mutta silti se kuitenkin odotti hypyn hyvin ja toiselle pystylle saatiin homma korjattua. Hyviä hyppyjä tuli ja meno oli muutenkin sujuvaa ilman tuota ensimmäistä hyppykertaa oikeasta kierroksesta, joten tavoite saavutettiin. Jos päästäis ens viikolla taas estevalmennukseen, kun tällä viikolla jäi välistä. Loppuun vielä kuvia eilisen verkkailusta.

 Vähän meinas kuumua :D

Kylläpä muuten nauroin näitä kuvia katsellessani, hyvin pussittaa toi takki, näyttää, että olisin ollut viime aikoina vähän enemmänkin ruoka-aikana kotona... :D

Mielenrauhan hinta: 144,30e

Klinikalla käyty ja täytyy sanoa, että kerrankin oli hyvä reissu, Fannysta ei löytynyt mitään vikaa! Kerta se on ensimmäinenkin, kun lähtee klinikalta terveeksi todetun hevosen kanssa.

Jo klinikalle mentäessä tilanne kintereiden suhteen oli paljon parempi, mutta halusin kuitenkin käydä varmistamassa löytyykö sieltä mitään hälyyttävää. Nesteen kerääntymisen jälkeen poni on liikkunut kevyesti joka päivä ja liikutuksessa turvotus onkin aina laskenut hyvin, mutta ei kuitenkaan ole poistunut kokonaan. Ainoastaan ensimmäisenä päivänä nestettä oli paljon, siitä eteenpäin päivä päivältä vähemmän. Itse olin jaloista tosi huolissani, kuten perjantain postauksesta varmasti kävi ilmi, koska olen tosiaan omistanut enemmän ja vähemmän jalkavaivaisia hevosia ja pelkään heti aina pahinta, kun on jostain jalkaongelmasta kyse. Tällä kertaa pelko oli onneksi turha.

Ajelimme tänään siis heti aamusta Hyvinkään hevossairaalaan esittelemään ponin jalkoja. Eläinlääkäri tutki ja paineli jalat, katsoi liikkeen käynnissä ja ravissa suoralla sekä ympyrällä ja taivutti takaset vielä lopuksi, eikä mitään vikaa löytynyt. Ei ontumaa, ei minkään sortin epäpuhtautta, terve poni ja kehotus vaan jatkaa treeniä normaaliin tapaan. Kuvia jaloista ell ei katonut tarpeelliseksi edes ottaa, koska poni vaikutti olevan kaikin puolin kunnossa ja edellisestä jalkojen kuvaamisesta oli niin vähän aikaa, ettei kuvista varmasti paljastuisi mitään uutta.

Kintereiden turvotuksen syyksi eläinlääkäri epäili hokkikenkiin siirtymistä. Herkillä hevosilla tällaiset ihan pienetkin asiat voivat kuulemma vaikuttaa jalkoja hetkellisesti turvottavasti. Mietin itsekin aikaisemmin yhtenä vaihtoehtona turvotukseen tuota hokkiasiaa ja sehän se sitten luultavasti olikin, Fannyhan kengitettiin juuri ennen, kuin turvotus ilmestyi. Ell totesi Fannyn historian kuullessaan, että nyt kun se on siirtynyt rankempaan treeniin, kun aikasemmassa elämässään tuollaiset turvotukset ovat ihan normaaleja, eikä niistä tarvitse välittää niin kauan, kuin eivät vaivaa mitenkään. Ne tulevat ja menevät omia aikojaan, eikä niillä tarvitse vaivata päätään.

Kyllä oli huojentunut olo klinikalta lähtiessä! Kannatti taas pelätä pahinta mahdollista, niin nämä uutiset tuntuivat vielä entistä paremmalta! Nyt vaan takaisin treeniin ja pois mielestä turhat murheet! Ihanaa alkavaa viikkoa! :)

"Hei mitäs me täällä tehdään?? Mä oon ihan terve, tää on ihan turha reissu. Tälläkin rahalla vois ostaa mulle vaikka nameja!"

Kinkkua moikkaamassa

Tämän päivän ehdoton kohokohta oli kauan odotettu reissu Nurmijärvelle Kinkkua moikkaamaan. Mikä olisikaan parempi tapa piristää itseään Fannyn voinnin  murehtimisen jälkeen, kuin käydä katsomassa tärkeää hevosystävää? Siinä ajellessani ja elämän menoa miettiessäni oikein hämmästyin, kun tajusin, että Kinkun myymisestä on kohta jo vuosi aikaa. Miten ihmeessä aika voi mennä näin nopeasti? Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen.

Edellisestä Kinkun moikkaamisesta oli ehtinyt kulua jo puolisen vuotta ja täytyy myöntää, että kyllä meinasi itku päästä, kun tuttu pieni heppanen näkyi karsinassa. En ollut edes tajunnut kuinka paljon olin ikävöinyt sitä. Kinkku oli tapaamisestamme hyvin hämmästynyt ja tuijotti simät suurina, kun kävelin kohti karsinaa. Hassu heppa näytti ihmettelevän, että mistäs hitsistä oikein ilmestyin paikalle, kun ei ole muutenkaan näkynyt moniin kuukausiin.

Ennen tätä päivää olin käynyt katsomassa Kinkkua kerran myynnin jälkeen ja silloin kävin vaan rapsuttelemassa ja höpöttelemässä hepan kanssa, tälle päivälle olimme kuitenkin sopineet Kinkun uuden omistajan T:n kanssa maastolenkin. T lainasi yhtä tallin hevosista ja itse ratsastin tietysti Kinkulla. Kun hevoset oli laitettu kuntoon suuntasimme maastoon. Oli ihanaa olla melkein vuoden jälkeen taas Kinkun selässä ja olo tuntui niin kotoisalta, että taas meinasi alkaa itkettämään. Kyllä on kumma juttu, kun en muuten ole mitään itkijä-tyyppiä, mutta tänään joutui nieleskelemään muutamaankin kertaan. On se vaan edelleen tärkeä ja rakas, vaikka ei olekaan enää luonani. Onneksi Kinkku asuu kuitenkin niin lyhyen matkan päässä, että sitä pääsee helposti katsomaan, kun ikävä yllättää, meiltä ajelee Nurmijärvelle vain vaivaiset 45 minuuttia.

"No okei okei, on mullakin ollut sua ehkä vähän ikävä, saanko nyt niitä porkkanoita??"

Tehtiin aivan ihana lenkki upeissa maisemissa ja kyllä unohtui loistavasti viime päivien murheet. Kyllä tuli hyvään saumaan tämä reissu, juuri tällaista tarvitsinkin tällä hetkellä. Olin ihan unohtanut kuinka hienon hevosen ennen omistinkaan, sen liikkeet ovat jotain niin uskomatonta, että toisella samoin liikkuvalla hevosella tuskin tulen koskaan ratsastamaan. Tuntui kuin se olisi oikeasti lentänyt ja välillä mietinkin, että koskettivatkohan sen kaviot maata ollenkaan.

On todella sääli, ettei Kinkku kestänyt kisakäyttöä, sillä olisi ollut niin paljon annettavaa kouluradoilla. Olen kuitenkin tosi onnellinen siitä, miten heppa voi tällä hetkellä. Se ei olisi voinut löytää parempaa kotia ja oli oikea lottovoitto, että juuri T halusi sen omakseen. Myyminen oli henkisesti todella vaikeaa ja on uskomattoman upeaa nähdä, kuinka onnellinen, tyytyväinen ja elämäniloinen hevonen Kinkku uudessa kodissaan on. Kyllä vaan voi yhden pienen hölmön hevosen ja T:n loistava seura saada elämän tuntumaan taas paljon mukavammalta, toivotaan etten huomenna putoa kovaa ja korkealta. Heti aamusta otetaan siis Fannyn kanssa suunta klinikalle, pitäkää peukkuja, ettei mitään vakavaa löytyisi.

Huoleton on hevoseton, klinikka-reissua pukkaa...

Otsikon lausahdus on parina viime päivänä pyörinyt paljon mielessä. Syy siihen on, että Fanny ei nyt voi hyvin, jaloissa on jotain vikana. Kaatumista seurannut kintereiden turvotus palasi ihan yllättäen ja varoittamatta takaisin.

Kävin eilen ponia harjatessani ihan normaalisti jalkoja läpi ja koin aikamoisen järkytyksen päästessäni kintereisiin. "Tää ei voi olla todellista, tää EI SAA olla todellista" oli ainut asia mikä pyöri sillä hetkellä mielessä. Kumpikin kinner oli tosi turvoksissa ja lämmin, oikea taas vähän enemmän, niin kuin viimeksikin. Myös vasen takajalka hokin polkeman kohdalta oli vähän turvoksissa, mutta siitä en ollut niinkään huolissani, ei ollut imppariturvotuksen oloista. Mutta ne kintereet. Päässä oli oikea ajatusten sekamelska. Miksi ne alkoivat nyt yhtäkkiä taas oireilla? Onko tarhassa tapahtunut jotain silloin, kun ponit olivat riehuneet keskenään? Onko Fanny liukastunut alkuviikosta, kun oli vielä jäistä eikä sillä ollut hokkeja? Vaikuttiko tähän se, kun rokotuksen jälkeen oli muutama päivä pelkkää kävelyä ja maanantaina palattiin taas normaaliin liikutukseen. Rasittuivatko jalat tästä jotenkin? Olisiko liikutus kuitenkin pitänyt aloittaa varovaisemmin, vaikka käyntipäivä olikin niin vähän? Tähän viimeiseen en kyllä oikein usko, mutta kaikenlaisia ajatuksia pyöri mielessä.

Eniten mietin kuitenkin sitä, että onko Fanny ollut kipeä tämän koko viimeisen kuukauden kaatumisesta lähtien. Tunsin itseni maailman huonoimmaksi hevosen omistajaksi ja ihmiseksi ylipäätään, kun ajattelin ratsastaneeni koko ajan kipeää ponia. Valmentaja sai minut kuitenkin vakuuttuneeksi siitä, ettei Fanny ole millään voinut olla koko ajan kipeä, koska se on liikkunut niin hyvin, parantanut koko ajan suorituksiaan ja ollut muutenkin ihan normaali, jalat vaan ovat nyt jostain syystä reagoineet johonkin. Alkuviikon pukittelua aloin kuitenkin miettimään uudelta kantilta. Johtuivatko pukit kuitenkin kivusta, vaikka ponilla tuntui vain olevan ylimääräistä virtaa? Enteilikö se jo tulevaa, vaikka turvotusta ei vielä ollutkaan? Niin paljon  kysymyksiä, mutta ei vastauksia.

Vaikka luulin meidän selvinneen säikähdyksellä kaatumisesta, tosiasia on, että jotain vammojahan jalkoihin silloin on tullut, kun ne alkoivat nyt vaivaamaan uudelleen. Soitin tänään heti klinikalle ja sain ajan onneksi jo maanantai-aamuksi, niin ei tarvitse sitten pidempään ihmetellä ja olla epätietoisuudessa. Fiilikset on tällä hetkellä todella synkät, poni on juuri ollut niin mielettömän hyvä ja sitten tulee tällaista. Asiaa mielessä pyöriteltyäni olen tietysti jo saanut itseni vakuuttuneeksi siitä, että jaloissa on vähintään jännevammat tai jotain muuta yhtä vakavaa eikä Fannysta ole enää käyttöponiksi. Eikö se niin ollut, että pessimisti ei pety? Tämä epätietoisuus on kaikista pahinta ja saa mielikuvituksen laukkaamaan. Nyt ei auta kun odotella maanantaita, että saadaan selvyyttää asioihin.

Eilen villi pukkikone, tänään huippu esteponi

Jos luulin, että toissapäiväinen yksi pukki laukannostossa oli villiä käytöstä Fannylta, niin taisi tulla pieni virhearvio. Taisin myös mainita, että Fanny ei pukittele melkein koskaan... heh, olisi ehkä kannattanut pitää mölyt mahassa, koska eilen pukkeja sitten oikein sateli. 

Pakkasta oli aamulla -7 ja näyttää siltä, että mitä enemmän on pakkasta, sitä virtaisampi ponistakin tulee. Heti alettuani ravailemaan alkukäyntien jälkeen energiaa kyllä riitti, mutta kaikki muu sujuikin sitten vähän nihkeästi. Fanny ei oikein taipunut, eikä muutenkaan oikein malttanut keskittyä. Ajattelin sitten, että otan vähän laukkaa, niin saa ponikin paikkoja paremmin vertymään ja on helpompi palata sen jälkeen ravityöskentelyn pariin. No, laukannoston sijaan sainkin sitten oikean sarjan kunnon köyryselkäpukkeja. Poni kävi niin kuumana, että sama toistui ainakin viisi kertaa ennen kuin oikeasti päästiin siihen laukkaamiseen asti. Eikä ne nostot vielä sittenkään normaaleja ollut, vaan poni oikein loikkasi laukkaan ja lähti vaan viipottamaan tuhatta ja sataa. 

Päätin antaa Fannyn purkaa vähän virtaa ja tehtiinkin pitkän aikaa hommia laukassa. Paljon temponvaihteluja, ensin muutama askel kunnolla eteen, sitten kiinni ja takaisin normaaliin laukkaan ja taas eteen. Tämä sujui tosi hyvin, poni lähti terävästi pohkeesta ja tuli istunnalla hyvin takaisin. Tämän jälkeen palattiin taas niihin nostoihin ja johan onnistuivat nekin normaalisti. Laukan jälkeen jatkettiin temponvaihteluja vielä hetki ravissa ja aika kivasti alkaa jo sujumaan siinäkin. Ratsastettavuus parani huimasti laukkailun jälkeen ja lopuksi sainkin taas kaivettua esiin tosi kivaa ravia. Taivuttelin kiemuraurilla ja volteilla ja Fanny oli lopuksi tosi hyvän ja taipuisan tuntuinen, ainut vaan, että en saa vasenta pohjetta vieläkään ratastettua niin hyvin läpi, kuin haluaisin. Sama ongelma on ollut nyt jo pidemmän aikaa, mutta eiköhän tähän saada perjantaina kouluvalmennuksessa taas apua. 

Tänään oli vuorossa estevalmennus. Heti Fannyn tarhasta haettuani huomasin hokin reiän vasemmassa takajalassa vähän kavion yläpuolella. On se kyllä varsinainen koheltaja, eilen vasta sai hokit alle ja nyt jo vekki kintussa, voi hyvää päivää. Pitäisköhän lopputalveksi hommata sille joku kokovartalohaarniska? 

Putsasin haavan, laittelin ponin kuntoon ja suunnattiin maneesiin. Alkuverkassa Fanny toimi aika kivasti, virtaa ei enää ollut samalla lailla, kuin parina aikaisempana päivänä, mutta hyvin se liikkui silti ja oli pehmeä ja taipuisa ratsastaa. 

Hyppääminen aloitettiin kolmella pystyllä. Ensimmäisellä pystyllä oli maapuomi ennen ja jälkeen esteen, toisella ennen estettä ja kolmannella esteen jälkeen. Maapuomien tehtävänä oli saada hevoset tarkoiksi jaloistaan. Tällainen tehtävä on Fannylle tosi hyvä juurikin sen takia, että se oppii nopeammaksi ja tarkemmaksi. Hypyt sujuivat hyvin, eivätkä maapuomitkaan aiheuttaneet ihmettelyä. Korkeutta nostettiin pikku hiljaa ja yksi esteistä muutettiin okseriksi, toisen esteen alle laitettiin sokeripaloja pelotukseksi. Ihan pienen epäröinnin häivän tunsin Fannyssa, kun sokeripala-estettä lähestyttiin ensimmäisen kerran, mutta pitämällä pohkeen vaan hyvin kiinni poni kuitenkin hyppäsi kyselemättä. 

Esteiden korkeus oli lopuksi n.90cm ja helposti sujui vielä silläkin korkeudella. Fanny hyppäsi koko tunnin tosi hyvin ja paikatkin osuivat aika kivasti kohdilleen. Yhtään huonoa hyppyä ei tullut ja vaikka muutama hyppy tuli vähän pohjaan poni odotti hyvin, eikä alkanut säätää omiaan. Vielä kun ratsastajakin muistaisi näissä tilanteissa odottaa eikä syöksyä liikaa hyppyyn, niin helpottaisi tietysti asiaa... Nyt vaan treeniä lisää, niin jää turha epävarmuus pois ja alkaa homma toimia entistä paremmin. 

 (c) Maria Järvinen

Yksi kuva vielä tältä päivältä. Laatu ei päätä huimaa, mutta tätä nämä kuvat nyt aikalailla talven ajan sitten ovat. Meidän maneesi on niin kovin pimeä, ettei kunnollisia kuvia vaan oikein saa. Koittakaa kestää. :) Yritän huomenna vielä laittaa tänne videopätkän tunnista, nyt ei kone suostu yhteistyöhön.

Voihan talvi ja palelevat varpaat...

Niin se talvi vaan saapui tänäkin vuonna yhtään varoittamatta tai lupaa kyselemättä. Perjantai-aamuna koin herättyäni melkoisen järkytyksen, kun ikkunasta ulos katsottuani huomasin maan olevan valkoisena ja lunta tuli lisää taivaalta minkä kerkesi. Facebook täyttyi ensilumi-hehkutuksista, mutta omat fiilikset oli täysin päinvastaiset. Lähinnä olisi vaan tehnyt mieli ottaa mallia aina niin viisaista muumeista ahmimalla maha täyteen havunneulasia ja painumalla talviunille. Huhtikuun lopun paikkeilla joku voisi sitten tulla herättelemään, koska ihana kesä olisi silloin jo ihan nurkan takana. En todellakaan ole talvi-ihminen ja voisin skipata kyseisen vuodenajan aina kokonaan. Olen todella kova palelemaan ja siksi koko talvi on yleensä aina silkkaa kärsimystä, ei ole väliä kuinka paljon yritän pukea päälleni, koska silti on kuitenkin aina kylmä. Viime talvi oli vähän normaalia helpompi, koska pitkiä yli -20 asteen pakkasjaksoja ei ollut ollenkaan ja toivoa sopii, että jäisivät pois tänäkin vuonna.

Vaikka talvi ja kylmyys vetävät mielen matalaksi ihana Fanny osaa onneksi aina piristää. Hihsissä vietetyn kolmen päivän aikana en ehtinyt käydä tallilla ollenkaan ja oli ihana nähdä poni sunnuntaina. Tämä olikin pisin aika, minkä olin ollut siitä erossa heinäkuun jälkeen.

Rokotuksen takia Fanny oli torstaista lähtien liikkunut vain taluttelun merkeissä ja päätin sunnuntainakin vielä vain jumpata käynnissä selästä käsin. Tehtiin paljon pysähdyksiä, siirtymisiä käynnin sisällä ja pohkeenväistöjä. Poni oli virtaa täynnä ja kuumui tehtävistä aika tavalla, oli hauska huomata, että se kävi myös käynnissä nyt noin kuumana, tähän asti kun kuumuminen on liittynyt lähinnä vaan laukannostoihin. Muutama kuukausi sitten ajattelin, ettei Fanny edes osaa kuumua, mutta nyt on jo ihan eri meno. Heh, saa nähdä mikä höyrypää siitä vielä kuoriutuu... Kuumumisesta huolimatta poni oli tosi hyvä ratsastaa, se oli taipuisa, pehmeä ja kuunteli todella hyvin istuntaa. Aika hurahti kuin siivillä ja kun sitten varpaat umpijäässä vihdoin maltoin lopettaa oltiin jumppailtu jo melkein tunti.

Tänään tein suht kevyen ratsastuksen, lähinnä vaan askellajit läpi ja taivuttelua. Vähän poni oli venkula ratsastaa ja normaalia hiukan vinompi, mutta ihan ok kuitenkin ja parani loppua kohti. Virtaa riitti taas ja eteenpäinpyrkimys oli loistava. Yksi pukkikin lensi laukannoston yhteydessä, kun Fanny olisi vaan halunnut mennä täysiä, mutta tylsä kuski ei antanut lupaa. Pukkeja Fannylta tulee tosi harvoin, joten tänään se oli selvästi tosi villillä päällä ja heittäytyi omasta mielestään varmaan hirmuisen hurjaksi.

Ratsastuksen jälkeen Fanny pääsi tarhaan nauttimaan aurinkoisesta aamusta, tässä vielä sen söpöilyjä.
Kivaa alkavaa viikkoa!

HIHS 2013

Kolme päivää Horse Showssa meni niin, että hujahti. Odotus palkittiin ja nyt on taas saatu nauttia upeista hevosista, taidokkaasta ratsastuksesta ja loistavasta tunnelmasta, jota vain Hihs voi tarjota. Tarkoitus oli mennä paikalle vielä tänäänkin, mutta koska ehdin eilen tuhlata jo kaikki rahani, eikä junamatka Pasilaan neljäntenä päivänä peräkkäin enää oikein inspannut, niin jätin tämän viimeisen päivän suosiolla väliin.

Torstaina ja perjantaina olin hevosenhoitajana tutullani, joka hyppäsi Junior Touria kahdella hevosella. Ennen hevosten paikalle saapumista ehdin katsella kumpanakin aamuna hetken Amateur Touria ja on kyllä hieno juttu, että sellainen järjestetään nykyään. Ihan mahtavaa, että "tavalliset" pienempiä luokkia hyppäävät ratsukot pääsevät kisaamaan Areenalle suuren yleisön eteen. Kallista lystiähän tuo kuulemma on, mutta varmasti ihan mieletön ja ikimuistoinen kokemus.

Oma hommani alkoi hoidettavien hevosten tullessa paikalle. Kumpaakaan otusta en ollut aikaisemmin edes nähnyt, mutta kilttejä ja hyväkäytöksiä tapauksia olivat molemmat. Oli todella mielenkiintoista nähdä tapahtuma myös hoitajan näkökulmasta, tähän asti kun on aina tullut oltua vain katsojana. Aikamoinen hulina kävi alhaalla, missä verkka ja käsihevosalue olivat, hevosia kulki ristiin rastiin joka suunnassa ja aika ahdasta meinasi olla, mutta onneksi kaikki hevoset osasivat suunnilleen ainakin käyttäytyä. Meno oli tosi hektistä, mutta kivaa oli siitä huolimatta. Oma osuuteni oli kumpanakin päivänä parissa tunnissa ohi ja Areenalta kiiruhdinkin vielä iltavuoroon töihin. Paikasta toiseen sai juosta pää kolmantena jalkana, joten unta ei tarvinnut iltaisin odotella.

Lauantaina saikin sitten keskittyä olennaiseen, eli tapahtumasta nauttimiseen. Mentiin Iinan kanssa jo heti aamusta paikalle, koska haluttiin päästä tutkimaan Expoa. Aamu-näytöksessä ei ollut oikein meitä kiinnostavaa ohjelmaa, joten se aika pystyttiin käyttämään hyödyksi shoppaillen ilman ruuhkia. Mukaan tarttui uudet suitset, satulavyö, Eskadronin fleecepintelit,  muutama satulahuopa, otsapanta ja itselleni fleecetakki ja kahdet talviratsastushanskat. Kaikkea etsimääni en harmikseni kuitenkaan löytänyt, esimerkiksi uusi paksu takki jäi uupumaan. Valikoimaa oli aika runsaasti, mutta olen niin vaativa, että uusien vaatteiden löytäminen on aina vähän haastavaa.

Shoppailun lisäksi seurattiin tietysti myös upeaa ratsastusta niin koulu, kuin esteluokissakin. Kummasti sai taas ihan uutta motivaatiota omaankin treeniin, kun katseli huippuratsastajia ja hevosia työssään.

Rahat kulutettuna ja väsyneenä, mutta onnellisena suuntasin illan päätteeksi kohti juna-asemaa viimeisiä pennosiani laskeskellen. Junalipun hinnan jälkeen rahaa jäi huimat euro ja parikymmentä senttiä. Fanny kiittää, lompakko ei, onneksi Hihs on kuitenkin vaan kerran vuodessa... ;)