2015, elämäni vaikein vuosi

Olen viime päivinä miettinyt paljon edeltävää vuotta, joka oli tähän astisen elämäni vaikein. Vastoinkäymisiä riitti pitkin vuotta. 

Alkuvuodesta vaivasivat pahentuneet terveysongelmat ja vähän sen perään koko elämä heitti kuperkeikkaa. Jouduin kokemaan millaista on kun maailman tärkein ihminen satuttaa tavalla, jota et osannut edes pahimmissa painajaisissasi kuvitella. Teko, joka on anteeksiantamaton, teko joka viiltää sydämeen niin syvän ja kipeän haavan, että sitä on mahdotonta antaa anteeksi. Yhdessä hetkessä sulla on kaikki ja sekunnissa se kaikki on pyyhitty pois eikä paluuta enää ole. Jäljelle jää vain tuska, jollaista et tiennyt olevan edes olemassa. 

En ole ikinä eläessäni hajonnut niin pieniin palasiin kuin viime keväänä. Ensimmäiset viikot olivat pahimpia, muistan vain jokapuolelta ympäröivän tuskan, mikään muu ei tuntunut miltään. Muistan miettineeni pystynkö enää koskaan tuntemaan iloa tai onnellisuutta. Läheisten tuki oli korvaamatonta. Sain huomata kuinka mahtavia ihmisiä elämässäni on, ilman heitä en varmasti olisi selviytynyt. Kiitos ihan jokaiselle teistä, jos satutte tätä lukemaan. <3

Vaikka koko kevät ja alkukesä meni aikamoisessa sumussa, pitivät arkiset asiat kiinni elämässä. Pala palalta sain asioita järjestettyä ja jossain vaiheessa huomasin, että pystyn vihdoin jälleen hengittämään. Elämä alkoi löytää tasapainonsa. Hymyilin ja nauroin taas. Tuntui aika mahtavalta.

Terveysongelmat seurasivat läpi vuoden enenevissä määrin. Jossain vaiheessa kuvioon astui tolkuton väsymys. Olen aina ollut kova menemään, mutta yhtäkkiä en enää pystynytkään. Väsymys oli välillä niin lamaannuttavaa, että jopa tavallisten asioiden tekeminen vaati suurta ponnistelua. Myös muita oireita ilmaantui. Olin hämmentynyt, miksi kroppani kapinoi vastaan? Oli todella vaikeaa hyväksyä, etten yksinkertaisesti jaksanut tehdä asioita samalla tavalla kuin normaalisti. 

Koko viime vuosi meni lääkärillä ravatessa. Mitään vikaa ei tuntunut löytyvän ja sekös vasta turhauttikin. Kokeita kokeiden perään ja tuloksissa kaikki oli aina niin kuin pitääkin. Tiesin, ettei kaikki ole kunnossa, mutta syytä ei löytynyt. Väsymyksen suhteen alkoi helpottaa jossain vaiheessa, mutta edelleen on päiviä jolloin voimat tuntuvat olevan totaalisen vähissä. 

Loppuvuodesta otettiin jälleen verikokeita ja ensimmäistä kertaa löytyikin jotain, kilpirauhasarvo oli viiterajojen ulkopuolella. Tästä seurasi lähete kilpirauhasen ultraan. Ultrassa löydöksenä kyhmy tai patti, kuinka sen nyt tahtoo sanoa. Patista otettiin ohutneulanäyte, joka lähti analysoitavaksi. Jäätiin odottelemaan tuloksia siitä onko patti hyvä vai pahalaatuinen. Vielä vähän jännitettävää ja stressattavaa vuoden lopuksi. Muutama päivä ennen vuoden vaihdetta sain tulokset, löydös oli hyvälaatuinen eikä aiheuta jatkotoimenpiteitä. Kontrolliverikokeet otetaan helmikuussa ja silloin katsotaan ovatko arvot muuttuneet mihinkään suuntaan vai lähdetäänkö kokeilemaan lääkitystä. 

Tämän pitkän sairastelukertomuksen jälkeen taitaa olla melko ilmeistä, että hevostelun suhteen viime vuodelta ei jäänyt kovin paljoa kerrottavaa. Oma motivaatio on kärsinyt sekä alkuvuoden elämänmuutoksista, että järjettömästä väsymyksestä. Haasteet Onnin kanssa eivät suoranaisesti myöskään helpottaneet asiaa. Olen pyrkinyt ratsastamaan vointini mukaan ja tällä hetkellä tilanne on onneksi jo paljon parempi kuin esimerkiksi puoli vuotta sitten. O:lle on onneksi riittänyt apuliikuttajia suhteellisen hyvin, joten se on kokoajan pysynyt liikkeessä. Tarkempaa postausta sen kuulumisten suhteen pyrin kirjoittelemaan lähiaikoina. 

Viime vuosi oli erittäin rankka, kuten tuli todettua, mutta paljon tapahtui myös hyviä ja ihania asioita. Koko vuosi ei tokikaan ollut pelkkää koettelemusta ja synkkyyttä, vaikka tähän astinen teksti saattoi siltä kuulostaakin ja mitä pidemmälle kuukaudet etenivät sitä parempaan suuntaan mentiin. Viime vuoden aikana opin enemmän elämästä ja itsestäni kuin vielä ikinä aiemmin ja kasvoin valtavasti ihmisenä. Tällä hetkellä olen ehkä onnellisempi kuin koskaan ja se tuntuu mielettömän hyvältä. Vielä kun saisi tämän terveydentilan kuntoon, niin asiat alkaisivat olla aika kivasti.

Jokainen on varmasti huomannut, että blogi oli (sattuneista syistä) viime vuonna hiljaisempi kuin koskaan aiemmin, enkä osaa sanoa onko tämän vuoden puolellakaan tulossa muutosta. Aika näyttää. Tässä vaiheessa haluan kuitenkin kiittää teitä jokaista siitä, että olette pysyneet matkassa mukana tähän asti ja toivottaa teille kaikille oikein ihanaa ja mahtavaa vuotta 2016! :)

Joulukalenteri tänä vuonna?

Joulukuu lähestyy hirmuista vauhtia ja se tarkoittaa tietysti myös sitä, että monessa blogissa alkaa joulukalenteri. Olen itse kahden vaiheilla kalenterin suhteen, toisaalta haluaisin kovasti tehdä kalenterin, kun siitä niin kovin viime vuonna tunnuttiin tykkäävän, mutta samalla mietin myös, että osaisinko tehdä enää yhtä kiinnostavia luukkuja. Viime vuonna tykätyimpiä luukkuja olivat ne, joissa kerroin ratsastushistoriastani ja entisistä hevosistani, mutta mitäs nyt kun sen suhteen on kaikki jo kerrottu? Vieläköhän sitä keksisi muita kivoja aiheita, joista teille voisi tarinoida. Bloggaajana kun tietysti tahtoisi, että uusi kalenteri olisi aina edellistä parempi. ;) Myös sen takia haluaisin tehdä kalenterin, että saisin sillä vähän korjattua tätä tämän vuoden surkean vähäistä postailua, olisi sitten teillä lukijoillakin edes lähes kuukauden verran luettavaa päivittäin.

Päätöksiä kalenterin suhteen olisi tehtävä viimeistään nyt, ettei kiire pääse yllättämään luukkujen suhteen mikäli kalenterin päädyn tekemään, joten tässä vaiheessa tarvittaisiinkin vähän teidän apuanne. Haluaisitko sinä tänä vuonna seurata tässä blogissa joulukalenteria ja mikäli haluat, niin mistä aiheista? Mikä kiinnostaa? Millaisista postauksista tykkäät?

Mikäli teidän puoleltanne näytetään joulukalenteri-idealle vihreää valoa ja kommentoitte ahkerasti millaisia juttuja tahtoisitte luukuista löytää pyrin toteuttamaan kalenterin, jos se muidenkin olosuhteiden puolesta näyttää mahdolliselta. Nyt kipin kapin kommentoimaan, niin katsotaan kuinka käy! :)

Vieraissa palauttelemassa varmuutta hyppäämiseen

Olen joskus aiemmin kirjotellut siitä, kuinka kieltäminen on itselleni kamala mörkö. Kun on omistanut hevosen, joka kieltää kerta toisensa jälkeen jättää se väistämättä jonkinlaisen jäljen. Minulle tämä hevonen oli Pausa ja tuon hevosen jälkeen itseluottamusta hyppäämisen suhteen palauteltiinkin pidemmän aikaa. Yhä edelleen tuo mörkö nostaa päätään aina hevosen kieltäessä ja sanottakoon, että Onni ei ole ollut paras mahdollinen hyppykaveri minulle epävarmuutensa takia juuri tästä syystä. Kuten olette blogista saaneet lukea ei hyppääminen O:n kanssa useinkaan suju kuten elokuvissa, välillä ruuna yllättää tekemällä loistavan treenin ilman merkkiäkään kyttäämisestä tai kieltelystä, mutta yhtä usein se myös yllättää täysin päinvastaisella tavalla ja käyttäytyy kuin ei olisi koskaan esteitä nähnytkään. Kuluneen reilu vuoden aikana hyppääminen on pikkuhiljaa jäänyt selvästi vähemmälle. Jokainen huonosti mennyt estetreeni on syönyt omaa itseluottamusta ja ajoittain olen huomannut jopa vältelleeni hyppäämistä Onnin kanssa.

Pohdin jokin aika sitten, että mun olisi pakko päästä hyppäämään jollain varmalla hevosella saadakseni vähän itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseeni sillä saralla takaisin ja tilaisuus tähän tarjoutuikin sattumalta melkein saman tien. Kävin moikkaamassa pitkästä aikaa Kinkkua pari viikkoa sitten ja kuinka ollakaan K:n uusi omistaja kysäisi olisinko mahdollisesti halukas menemään joku kerta tallilla järjestettävään Matti Eklundin estevalmennukseen Kinkulla. Ilmoitin tietysti intopiukeana melkein riemusta hyppien, että menisin enemmän kuin mielelläni ja tästä reilu viikko eteenpäin istuin jälleen K:n satulassa, tällä kertaa estevalmennuksen merkeissä.

Kinkun myymisestä tulee pian kuluneeksi kolme vuotta ja tänä aikana olen istunut ruunan selässä kaksi kertaa. Kummallakin kerralla on oltu maastossa ja näin ollen kunnon ratsastuksesta ei oikein voi puhua. Alkuverkassa olinkin aivan hukassa, eikä K:n ratsastus varsinaisesti tullut vanhasta muistista. Hetken siinä pyörittyäni aloin kuitenkin pikkuhiljaa saada edes jotain tolkkua hommasta.

Valmennuksen aluksi mentiin paria maapuomia ja oli kiva huomata kuinka hyvin säädeltävissä Kinkun laukka oli, askel osui kohdalleen melkeinpä joka kerta. Hetken kuluttua puomien lisäksi mukaan otettiin myös pieni kahden esteen innari. Aika pian tämän jälkeen lähdettiin ratsastamaan muutamaa erilaista rataa. Pienistä esteistä suoriuduimme ihan ok, mutta kyllähän se alkuun aikamoista hakemista oli. Suurimmaksi osaksi paikat esteille löytyivät suht hyvin, mutta toki mukaan mahtui myös useampi virhearvio. Esteiden noustessa vähän reilummin olin pari ekaa kertaa ihan hukassa, kun homma ei varsinaisesti ollut vielä ihan täysin hanskassa ja olo oli kuin kalalla kuivalla maalla. Asiaa ei varsinaisesti helpottanut se, että Kinkulla on edelleen maailman kummallisin hyppytyyli, jossa mukana pysyminen ei olekaan ihan peace of cake, varsinkaan näin pitkän tauon jälkeen. Viimeisellä kerralla kuitenkin tuntui, että sain vihdoinkin jollain tasolla jutun juonesta kiinni ja siihen oli hyvä lopettaa.

Valmennuksen jälkeen mulla oli tosi hyvä mieli. Oli ihana päästä hyppäämään hevosella, joka ei varmasti kiellä. Oma vähäinen hyppääminen ja rutiinin puute kuitenkin näkyi omassa tekemisessä selvästi ja oli tuskastuttavaa huomata, että jännitin kieltämistä myös nyt, vaikka tiesin, että K:n kanssa siitä ei olisi pelkoa. Onneksi oli niin kiltti ja rehellinen hevonen, joka ei välittänyt kuskin säätämisestä. Kaikin puolin todella hyvä valmennus ja myös Matin tyyli opettaa oli itselleni sopiva. Toivottavasti päästään treenaamaan samoissa merkeissä vielä toistamiseenkin!

Loppuun vielä vähän videomateriaalia tuosta räpiköimisestä.

Miksi se on niin vaikeaa?

Kyllä on aikoihin eletty, vuoden ensimmäiset kunnon ratsastuskuvat tältä vuodelta saatiin otettua lokakuussa. Siis lokakuussa, aikamoista. Johan tässä ehti melkein jo vuosikin vaihtua. Ihana Laura kävi kuvailemassa meitä jo viime kuun puolella, mutta edellisessä postauksessa mainitsemistani kiireistä johtuen en ole näitä ehtinyt aiemmin laittaa näytille.

Kuvia katsellessa teki välillä mieli pistää silmät kiinni omaa istuntaa katsellessa. Miksi se on niin vaikeaa? Miten tuntuu olevan niin mahdoton tehtävä istua siellä selässä niin kuin normaalit ihmiset? Kun ei moneen kuukauteen näe kuvamateriaalia omasta ratsastuksestaan voi tuudittautua siihen ajatukseen, että ihan viisaalta se oma tekeminen siellä selässä näyttää. Tai sitten ei näytä, ei sinne päinkään. Järkytys on vielä suurempi sitten, kun niitä kuvia vihdoin saa siihen ihmeteltäväkseen.

Oma istuntani ei ole koskaan ollut sieltä parhaasta päästä ja kevään ja kesän aikana se huononi entisestään valmennusten jäädessä vain satunnaiseksi. Kropassani on jumeja, vinouksia ja muita ongelmia, joiden takia omalla kohdallani hyvä ja rento istunta ei tule luonnostaan. Asiaa ei myöskään helpota rintarangasta löytyvä skolioosi.

Kuluneiden kuukausien aikana olen huomannut ratsastamisen vaikeutuneen entisestään ja vinouteni on tuntunut pahenevan. Syksy on tuonut mukanaan myös entistä jumisemmat lihakset. Kiireiden keskellä itsensä huoltaminen tuppaa vaan usein unohtumaan ja asiaan herää vasta, kun ihan oikeasti tuntuu pahalta. Tämä on niin iso virhe, eritoten meillä ratsastajilla, koska meidän oma olemisemme vaikuttaa hyvin vahvasti siihen toiseen osapuoleen eli hevoseen. Miten voimme odottaa hevosen tekevän hyviä suorituksia, jos emme itse pysty omien vinouksiemme, jäykkyyksiemme tai muiden asioiden takia pyytämään oikein? Niimpä. Ei se auta, että hevosta hoidatetaan hierojilla, fyssareilla, kiropraktikoilla ja kaikilla muilla mahdollisilla, jos ratsastaja ei pidä itsestään samalla tavalla huolta.

Yksi monista istuntaongelmistani, yliryhti

Ja tässä taas päinvastainen, mutta ehkä vallitsevin ongelmani, eli könötys. Uutena juttuna näistä kuvista löytyi lysyssä oleva vasen kylki

Edellisessä postauksessa kerroin Onnin "huoltorupeamasta", joka alkoi jokunen viikko sitten. Samoihin aikoihin alkoi sama homma myös tällä tiimin kaksijalkaisella. Olen käynyt useamman kerran hierojalla ja nyt edessä olisi pitkästä aikaa myös käynti osteopaatilla. On jo aikakin käydä laittamassa nikamia ojennukseen, sillä varsinkin lantio tuntuu jälleen vinoutuneen samaan vanhaan virheasentoon. Kohta tässä ollaankin toivottavasti sitten taas entistä ehompia.

Muistataan hei kaikki huolehtia myös siitä omasta kropasta, niin on hevosillakin kivempaa työskennellä meidän kanssa! :)

Fyssaria, kiropraktikkoa ja fasciakäsittelyä

Takana on todella kiireinen lokakuu, mutta nyt saan vihdoin huokaista ja elämä alkaa palata taas normaaleille raiteilleen. Viime kuussa olin oman työni lisäksi tuuraamassa toisessa kaupassa muutaman viikon ja tämän takia aika oli totaalisen kortilla. Useampana päivänä lähdin aamulla puoli kahdeksan aikoihin ja pääsin kotiin takaisin yhdeksän jälkeen illalla, joten eipä tarvinnut miettiä miten sitä aikansa kuluttaisi. Tämän lisäksi Onnin vararatsastaja muutti muille maille, joten pientä sumplimista on ollut aikataulujen suhteen, että kaiken on ehtinyt tekemään. Blogi oli usein mielessä ja postauksiakin olisi ihan jonoksi asti, mutta aikaa kirjoitteluun ei yksinkertaisesti ole ollut.

Näiden viikkojen aikana olemme etsineet apuja Onnin liikumiseen ja ratsastuksellisiin ongelmiin niin fyssarin, kiropraktikon kuin fasciahoitajankin toimesta.

Ensimmäisenä tämän "huoltorupeaman" aloitti hevosfysioterapeutti Fanny Littorin, josta olin kuullut paljon hyvää. Fanny kävi ensin koko hevosen läpi ja halusi sen jälkeen nähdä Onnin liikkeessä. Pyöritin O:ta hetken liinassa kumpaankin suuntaan ympyrää pienentäen ja suurentaen ja tämän jälkeen käsittelyä taas jatkettiin. Lihaksistosta ei löytynyt kummempaa huomautettavaa, mutta syyn ongelmiin Fanny paikansi oikeaan istuinkyhmyyn aivan hännän viereen, josta löytyi vanha vamma, jonka käsittelyyn Onni reagoi. Hoidoksi Arnikaa ennen ratsastusta, Voltarenia ratsastuksen jälkeen ja myöhemmässä vaiheessa laseria. Vamma ei vaadi liikutuksen suhteen muutoksia ja Fanny totesikin ettei tämä ole mikään levolla paraneva vaiva ja on ollut Onnilla varmasti jo kauan. Myös ruokintaan tuli muutosta.

Suunnilleen viikko fyssarin käynnin jälkeen oli vuorossa kiropraktikon käsittely, kun saksalainen Geert kävi jälleen tallillamme. Onni on käsitelty Geertin toimesta aiemmin kaksi kertaa viime syksynä ja varsinkin ensimmäisellä kerralla rangasta löytyi paljon korjattavaa. Tällä kertaa ei löytynyt mitään isoa vikaa, mutta sen sijaan useita pieniä juttuja kyllä. Selässä rangan oikealla puolella oli neljä kohtaa, joita korjattiin ja tämän lisäksi suoristettiin vasemmalle vinossa ollut ristiluu. Nämä selittävät hyvin pitkälle sitä miksi Onni on ollut niin järjettömän vino.

Kiropraktikon käsittelyn jälkeen pidin Onnilla kevyen viikon, että se pääsi palautumaan kunnolla hoidoista. Korjauksien jälkeen ottaa aina oman aikansa, että kroppa löytää uudelleen tasapainonsa, joten annoin suosiolla muutaman vapaapäivän ja sen jälkeen juoksuttelin vaan rennosti jokusen kerran ennen kuin jatkettiin taas treenejä.

Viimeisimpänä Onnilla oli fasciakäsittely tämän viikon tiistaina. Isoin löydös oli oikeassa takapolvessa, johon koskiessa O ilmoitti hyvin selkeästi, että nyt ei muuten tunnu kivalta. Kaikki lihakset polven ympäriltä olivat aivan jumissa. Tuona samaisena päivänä Onnilla oli ollut vieruskaverin kanssa tarhassa päivällä kunnon rallit ja se oli ratsastaessakin huonompi ja jumisempi kuin kuukausiin, niin tiedä sitten oliko tuo ongelma polvessa tästä johtuva uusi juttu vai onko se ollut jo pidempään ja osasyynä ratsastuksellisiin ongelmiin, joita meillä on ollut. Hoitona tähänkin tuli parin viikon kuuri Arnikaa ja jos tästä ei ole apua siirrymme seuraaviin vaihtoehtoihin. Pienempiä jumeja löytyi lavoista ja alakaulasta.

Nyt on sitten ainakin tutkittu, ihmetelty ja hoidettu. On mahdotonta lähteä arvailemaan onko syy ongelmiin pääasiallisesti vain joku näistä löydöksistä, mutta epäilisin, että kyseessä on kaikkien vaivojen summa.

Neljä starttia, kolme voittoa

Täytyy kyllä sanoa, että Iinan ja Poppiksen kilpaura ei paljon paremmin olisi voinut alkaa. Takana on tällä hetkellä kahdet kisat - neljä starttia, joista kolmesta on ollut kotiin viemisenä sinivalkoinen ruusuke. Ensimmäiset kisat hypättiin Jokelassa 12.9 ja toiset kisat tänään Hämeenlinnassa Alaspäässä.

Super poni! 

Jokelan kisoissa matka loppui ensimmäisessä luokassa lyhyeen, kun matka tyssäsi hylkyyn kieltojen seurauksena jo heti toiselle esteelle, mutta kaikeksi onneksi radan sai tästä huolimatta jatkaa loppuun ja alkukankeuden jälkeen kaikki sujuikin ilman ongelmia ja P hyppäsi tosi hyvin.

Kun ensimmäisen radan jännityksistä oli päästy eroon oli toisessa luokassa jo alusta asti ihan eri meininki ja kaksikko suoritti puhtaan radan hyvällä ajalla. Kielloista ei ollut tietoakaan ja poni oli ihan liekeissä. Tällä suorituksella irtosikin sitten luokan voitto, joten aika huima skarppaus ensimmäiseen luokkaan verrattuna.

Jokela 70cm

Jokela 70cm

Jokela

Kilvanajoja jatkettiin tänään sitten Hämeenlinnassa, jossa luokkina olivat 50cm ja 70cm. Ensimmäisessä luokassa arvosteluna oli A.2.0 ja puhtaalla hyvässä tempossa etenevällä radalla napsahti sitten voitto kotiin. Samalla tyylillä jatkettiin myös 70cm luokassa ja kaksikko teki tasaisen varmaa työtä jälleen puhtaalla radalla ja niin uskomatonta kuin se onkin, niin voitto tuli myös tästä luokasta. Hitsi, että oltiin koko porukka ihan fiiliksissä! Mieletöntä!

Iinan ja Poppiksen menoa oli kyllä taas niin mukava katsoa. Siistiä ja tasaista suorittamista. On se vaan taitava likka ja ponikin tietää tasan tarkkaa mitä se on tekemässä. Mietiskelin taas tänään kuinka äärettömän hyvän opetusmestarin Iina tuosta Poppiksesta oikein onkaan saanut. On nuo kypsempään ikään ehtineet hevoset ja ponit vaan täyttä kultaa ja korvaamattomia tuomaan nuorille ratsastajille onnistumisia ja hyviä kokemuksia kilparadoilta.

Mahtavien suoritusten lisäksi päivän kruunasi meidän pienen ponin palleron Wilman näkeminen. En ollut nähnyt W:tä sen jälkeen, kun se vajaa pari vuotta sitten lähti meiltä ylläpitoon ja oli ihana nähdä tuota pientä karvapalloa. Vimpu hyppäsi pienen ja tomeran kuskinsa kanssa 50cm luokan puhtaasti ja voi että sitä ihastelun määrää, minkä poni jälleen kerran aiheutti katsomossa. Ei sitä menoa yksinkertaisesti vaan voi katsoa hymyilemättä.

Oikein mukava kisapäivä, vaikka kylmyys vähän vaivasikin. Nyt kun ei ole tullut tänä vuonna pahemmin kisaturistina pyörittyä on riittävä pukeutuminen selvästi vielä vähän hakusessa. Ensi kerralla sitten pilkkihaalari päälle, niin eiköhän ala tarkenemaan. ;)

Gone, but never forgotten

Tasan vuosi sitten kaikki tapahtui viimeistä kertaa.

Kävelin navetan nurkalta tarhalle, näin maailman kauneimman keltaisen ponin, joka nosti päänsä ja hörisi. Astuin tarhan portista sisälle ja Fanny käveli luokseni. Upotin käteni pehmeään karvaan, rapsuttelin ja silittelin. Fanny tutki käsiäni ja hamusi turvallaan kasvojani, nauroin. Nautin pehmeän turvan kosketuksesta poskellani, tiesin etten pian saisi kokea sitä enää. 

Päästin Fannyn syömään vihreää tarhan ulkopuolelle ja harjailin sitä samalla. Annoin herkkuja, porkkanoita ja leipää. Halusin että ponilla olisi kokoajan mahdollisimman hyvä olla. 

Vietin Fannyn kanssa tunteja, mutta lähdön aika tuntui silti tulevan liian pian. Tälle matkalle en olisi tahtonut lähteä, mutta tiesin ettei vaihtoehtoja ollut. Puin kuljetussuojat ja talutin Fannyn traileriin. Se seurasi luottavaisena perässäni ja hirnui kotiin jääville poneille. 

Minuutit tuntuivat kuluvan aivan liian nopeasti. Pian olimme perillä määränpäässä. Talutin Fannyn ulos trailerista. Poni oli vähän ihmeissään uudesta paikasta, mutta käyttäytyi kiltisti kuten aina. Pikaisen asioiden läpikäymisen jälkeen jäimme odottelemaan hetkeksi. Pelkäsin minuttien kulumista, pelkäsin hetkeä, kun minun täytyisi päästää irti. Mikään tässä maailmassa ei olisi pystynyt valmistamaan minua tuohon hetkeen. Irrottaessani käteni riimunnarusta tuntui kuin koko sydän olisi revitty irti rinnasta. Kävellessäni pois minut valtasi tyhjyys, jota en ollut koskaan ennen tuntenut.

Auton lähtiessä liikkeelle perässä oli enää tyhjä traileri. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani.

Nyt Fannylla oli hyvä olla. Taivas oli saanut kauneimman enkelin.