Videota kouluvalmennuksesta ja tämän päivän hypyt

Ihanaa, eilen pääsin kouluvalmennukseen ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun! Olin kyllä niin kaivannut sitä, että pääsee tekemään töitä ihan kunnolla, viimeiset muutama kuukausi kun on mennyt enemmän ja vähemmän haahuillessa, kun on vaan itsekseen ratsastellut. Olen toki koittanut saada jotain järkevääkin siellä selässä aikaiseksi, mutta kummasti vaan toimii homma ihan erilailla, kun on joku vähän huutelemassa.

Ennen eilistä valmennusta olin ratsastanut Onnin kotona vasta kahtena päivänä ja oli kyllä hyvä päästä heti vähän hakemaan käyttöohjeita heppaan S:n silmien alla. Mitään kummempaa ei vielä tehty, vaan keskityttiin ihan perusasioihin; suoruuteen, taipumiseen ja siihen, että Onni liikkui aktiivisesti takaa eteen. Suoruuden kanssa onkin vielä paljon tekemistä, koska nuorille hevosille tyypilliseen tapaan Onni on jonkin verran toispuoleinen ja vasen kierros on sille selvästi oikeaa hankalampi. Oikeassa kierroksessa heppa liikkuu jo aika kivasti, mutta vasemmassa se on vaikea saada tukeutumaan kunnolla ulko-ohjaan ja taipumaan sisäkyljestään. Koska vasen kierros on myös itselleni vaikeampi, pitää mun olla ihan super-tarkkana, että pakka pysyy kasassa tässä hankalammassakin suunnassa ilman, että hevonen heittää lavat ulos ja ignooraa ulkopohkeen.

Ravissa kyllä huomasi niin hyvin, etten ole tottunut ratsastamaan tuollaista hevosen kokoista otusta, sillä alkuun S käski mun kokoajan vaatia ponnekkaampaa ravia. Ponien jälkeen Onni on mielestäni tuntunut liikkuvan hyvässä ja reippaassa tahdissa, mutta S oli asiasta vähän eri mieltä. Tai ei oikeastaan niinkään eri mieltä, sillä kyllähän hevonen ihan reippaasti ravasi, mutta S kaipasi raviin enemmän juurikin ponnekkuutta ja työntöä takaa. Ruuna kyllä liikkuu perusravissaankin kauniisti ja tasaisesti, mutta se jää mielellään ravailemaan vähän mukavuusalueelleen, joten mun täytyy olla tarkkana, ettei liikkuminen jää sellaiseksi "pieneksi sieväksi".

Laukassa Onni tuntui paremmalta kuin vielä kertaakaan aiemmin ja S kehuikin sen laukan maasta taivaaseen. On kuulemma ihan oikean kouluhevosen laukka. ;) Ruunan laukka on aika valtavan kokoinen ja S painottikin, että sitä täytyy työstää hitaasti, eikä missään nimessä alkaa koota liian aikaisin. Laukan jälkeen otettiin vielä ihan kunnon reipasta ravia pitkin uraa ja kylläpä alkoi hevonen tuntua erilaiselta. Lavat lähtivät liikkumaan kunnolla ja liikkeeseen alkoi löytyä jo ihan erilaista potkua, vau! Tätä samaa pitää tavoitella itsekseen ratsastaessanikin.

Valmennuksen jälkeen olin ihan intoa täys, enkä kyllä ollut ainoa. S:n mielipide Onnista tunnin jälkeen oli, että ruunassa oli pelkkää plussaa. Kaikki askellajit ovat laadukkaat, työmotivaatio on kohdallaan ja ruuna on kaikin puolin oikein lupaavan oloinen. Kyllä tästä vielä hyvä kouluhevonen tehdään! :)



Tänään olikin sitten eilisen dressagetreenin vastapainoksi vuorossa vähän hyppäämistä. Ratsastin ensimmäistä kertaa kentällä, jossa hevosesta löytyikin enemmän vauhtia ja alkuun sainkin vähän himmailla menoa siirtymisten avuilla. Onni oli innokkuudestaan huolimatta alusta asti aika hyvän tuntuinen ja hetken ravailun ja laukkailun jälkeen alettiin tulemaan yksittäistä maapuomia. Ruunan laukkaa ei vielä pysty säätelemään kovin hyvin ja mun on itsekin vielä vaikea nähdä kunnolla sen askelta, joten alkuun tämä pelkkä maapuomi tuntuikin yllättävän vaikealta, oikein nauratti itseänikin, kun askel ei vaan sopinut millään. Hetken säätöjä etsittyäni homma alkoi kuitenkin pikkuhiljaa toimia ja lopuksi sainkin askeleen osumaan joka kerta, yrityksen ja erehdyksen kautta.

Puomin jälkeen piti jatkaa pienellä ristikolla, mutta hevosella olikin vähän muut suunnitelmat; Onni sujahti esteestä ohi ilman aikomustakaan hypätä sitä. Pari seuraavaa yritystä meni vielä samaan malliin onnistuessani itse lamaantumaan, kun kaikki ei mennytkään niinkuin elokuvissa. Ohimenoista en voi kyllä syyttää kuin itseäni, sillä en valmistellut hevosta esteelle tarpeeksi hyvin. Nuoren kanssa kaikki pitäisi tehdä tosi tarkasti ja selvästi, mutta nyt vain käänsin puolihuolimattomasti esteelle ja odotin sen menevän. Ei näin, ei todellakaan näin. Tässä vaiheessa päätin nollata tilanteen ja pyysin Iinaa laskemaan estettä vähän. Aloitettiin koko tehtävä alusta ja tultiin ristikolle ensin ravissa ja tällä kertaa niin, että kuskillakin oli aivot matkassa. Kappas vaan, kun mitään ongelmaa ei enää ollutkaan. Muutaman hypyn jälkeen ristikkoa nostettiin hieman ja lopuksi hypättiin este vielä pienenä pystynä, ei edelleenkään ongelmia. Mitä tästä opimme? Kuskilla olisi ehkä hyvä liikkua päässä muukin kuin silmät ratsastamaan lähtiessään... ;)

Tajusin muuten juuri, että elin eilen jo tätä päivää, niin sitä vaan heti sekoaa päivissä, kun loma alkaa... ;) Oikeastihan yhteiseloa Fannyn kanssa ja blogin vuosipäivä on vasta tänään, hupsista!